Yrittääkö joku satuttaa sinua sanoillaan? Toimi näin
Yksi lause voi muuttaa koko päivän suunnan. Se voi olla työkaverin vähättelevä huomautus, sukulaisen piikittelevä lausahdus, puolison vihainen viesti tai tuntemattoman ihmisen hyökkäävä kommentti sosiaalisessa mediassa. Vaikka kohtaaminen kestäisi vain hetken, sitä saattaa käydä mielessään läpi vielä tuntienkin päästä.
Miksi en sanonut mitään? Miksi annoin hänen puhua minulle noin? Olisiko pitänyt puolustautua voimakkaammin? Entä jos toinen olikin oikeassa?
Viha ja ilkeys herättävät helposti voimakkaan puolustusreaktion. Yksi hyökkää takaisin, toinen yrittää selittää ja miellyttää, kolmas lamaantuu täysin. Moni häpeää jälkeenpäin omaa reaktiotaan, vaikka kyse on suurelta osin ihmisen automaattisesta tavasta vastata koettuun uhkaan.
Pertti Simula tarkastelee kirjassaan Miten kohdata vihaa ja ilkeyttä – Keinot vaikeisiin tilanteisiin sitä, mitä vihan ja loukkaavan käytöksen taustalla tapahtuu sekä miten vaikeissa tilanteissa voisi toimia toisin. Hänen keskeinen näkökulmansa on, ettei viha synny tyhjiössä. Sen taustalla voi olla pelkoa, koettua epäoikeudenmukaisuutta, häpeää, nöyryytystä tai aiemmin tukahdutettuja tunteita.
Tämä ei tarkoita, että ilkeyttä pitäisi hyväksyä tai että loukatun ihmisen tehtävänä olisi ryhtyä ymmärtämään hyökkääjää loputtomasti. Taustojen tunnistaminen voi kuitenkin auttaa näkemään tilanteen selvemmin.
Toisen ihmisen käytös ei aina kerro totuutta meistä. Usein se kertoo siitä, mitä hän ei juuri sillä hetkellä pysty käsittelemään itsessään.
Ilkeä kohtaaminen tuntuu uhkalta
Ihminen on sosiaalinen olento. Tarve kuulua joukkoon on yksi keskeisistä psykologisista tarpeistamme. Siksi torjutuksi, vähätellyksi tai nöyryytetyksi tuleminen tuntuu ikävältä.
Aivotutkimuksissa on havaittu, että sosiaalisen torjunnan ja fyysisen kivun käsittelyyn osallistuvissa hermostollisissa järjestelmissä on joiltakin osin päällekkäisyyttä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että loukkaus ja fyysinen vamma olisivat aivoissa sama asia.
Tutkimusten perusteella sosiaalinen torjunta voi tuntua aidosti kivuliaalta. Ilkeän kommentin vaikutusta saattaa voimistaa myös se, että ihminen kiinnittää usein enemmän huomiota kielteiseen kuin myönteiseen tietoon. Tätä kutsutaan negatiivisuuspainotukseksi. Ilmiötä on havaittu niin aikuisten tiedonkäsittelyssä kuin lasten sosioemotionaalisessa kehityksessä.
Kyse ei silti ole muuttumattomasta säännöstä, jonka mukaan yksi kielteinen kokemus olisi aina tietyn määrän myönteisiä kokemuksia voimakkaampi. Esimerkiksi usein toisteltu väite, jonka mukaan yhden kielteisen kommentin kumoamiseen tarvitaan viisi myönteistä, ei ole yleispätevä psykologinen laki.
Sen sijaan voidaan sanoa, että mahdolliseen uhkaan liittyvä tieto saa helposti huomiomme. Siksi juuri yksi ilkeä lause voi jäädä mieleen, vaikka olisimme saaneet samana päivänä myös kiitosta ja hyväksyntää.
Miksi tilanteessa ei keksi mitään sanottavaa?
Ikävän kohtaamisen jälkeen mieleen tulee usein täydellisiä vastauksia. Itse tilanteessa niitä ei kuitenkaan saanut sanottua.
Kun ihminen kokee tilanteen uhkaavaksi, kehon stressijärjestelmä aktivoituu. Tarkkaavaisuus suuntautuu vaaran arvioimiseen, ja kyky käsitellä monimutkaista tietoa voi hetkellisesti kaventua. Reaktio voi näkyä taistelemisena, pakenemisena, jähmettymisenä tai yrityksenä lepyttää toinen ihminen.
Kaikki eivät siis hyökkää takaisin. Joku vaikenee, toinen naurahtaa hermostuneesti ja kolmas pyytää anteeksi, vaikka ei olisi tehnyt mitään väärää.
Vasta tilanteen mentyä ohi keho rauhoittuu ja ajattelu muuttuu joustavammaksi. Silloin mieleen nousevat sanat, joita olisi halunnut käyttää.
Jälkiviisauden sijaan itselleen voisi sanoa: reagoin niin kuin siinä hetkessä pystyin. Seuraavaa tilannetta varten voin harjoitella muutaman yksinkertaisen lauseen.
Esimerkiksi:
”En hyväksy tuollaista tapaa puhua minulle.”
”Palaan tähän asiaan, kun pystymme keskustelemaan rauhallisesti.”
”Ymmärrän, että olet vihainen. En kuitenkaan jatka keskustelua, jos minua loukataan.”
Tavoitteena on löytää sanat, joilla voi suojata omia rajojansa myös silloin, kun ajattelu ei toimi tavalliseen tapaan.
Toisen viha ei aina liity sinuun
Simulan mukaan tarve loukata toista voi nousta esimerkiksi hylätyksi, alennetuksi tai nöyryytetyksi tulemisen pelosta. Ihminen yrittää nostaa itseään asettamalla toisen alemmaksi.
Ajatus voi auttaa ymmärtämään monia arjen tilanteita. Ylimielisyys voi peittää epävarmuutta. Hyökkäävyys voi suojata häpeältä. Toisten vähättely voi olla yritys vahvistaa omaa asemaa.
Kaikkea ilkeyttä ei kuitenkaan pidä selittää samalla tavalla. Ihmisen käytökseen vaikuttavat hänen persoonansa, elämäntilanteensa, opitut toimintamallinsa, ympäristönsä sekä se, mitä tilanteessa todella tapahtui. Ulkopuolinen ei yleensä voi varmasti tietää, mikä toisen vihan takana on.
Siksi hyödyllinen kysymys ei välttämättä ole: miksi hän on tuollainen?
Parempi kysymys voi olla: mitä tässä tapahtuu ja miten minun kannattaa toimia?
Toisen käytöksen taustojen arvaileminen voi joskus muuttua loputtomaksi selittelyksi. Hänellä on stressiä. Hänellä oli vaikea lapsuus. Hän ei osaa muuten. Hän ei tarkoittanut sitä.
Selitykset voivat olla tosia, mutta ne eivät tee satuttavasta käytöksestä hyväksyttävää.
Ihminen voi yrittää ymmärtää toista ja samalla todeta, ettei suostu tämän kohdeltavaksi miten tahansa.
Vihaa ei tarvitse purkaa toisiin
Arkikielessä puhutaan usein siitä, että viha pitäisi saada ulos. Ajatellaan, että huutaminen, tavaroiden paiskominen tai aggressiivinen purkautuminen tyhjentäisi tunteen ja tekisi hyvää.
Tutkimustieto ei tue ajatusta siitä, että aggression harjoittaminen olisi yleisesti tehokas tapa vähentää vihaa. Päinvastoin vihainen purkautuminen voi ylläpitää kiihtymystä ja lisätä aggressiivista käyttäytymistä.
Vihaa ei silti tarvitse kieltää. Tunteen hyväksyminen ja aggressiivinen käyttäytyminen ovat kaksi eri asiaa. Ihminen voi huomata olevansa raivoissaan ilman, että hän huutaa, uhkailee tai loukkaa.
Viha voi kertoa siitä, että raja on ylitetty, jotakin on koettu epäoikeudenmukaiseksi tai tärkeä tarve on jäänyt huomiotta. Tunne voi siis sisältää arvokasta tietoa. Ratkaisevaa on, mitä tunteen vaikutuksen alaisena tekee.
Voimakkaan kiihtymyksen aikana keskustelun jatkaminen ei aina ole järkevää. Hetken tauko, rauhallinen hengitys, kävely tai huomion siirtäminen muualle voi auttaa kehoa palautumaan. Rauhoittuminen ei ratkaise itse ongelmaa, mutta se voi tehdä ongelman käsittelemisen mahdolliseksi.
Kaikkia riitoja ei voi ratkaista keskustelemalla
Monessa ihmissuhdeohjeessa korostetaan avointa keskustelua. Se on usein hyvä lähtökohta, mutta keskustelu toimii vain, jos molemmat osapuolet ovat edes jossain määrin halukkaita kuuntelemaan.
Jos toinen keskeyttää jatkuvasti, vääristelee sanomisia, pilkkaa, uhkailee tai yrittää vain saada vastapuolen pois tolaltaan, perustelujen lisääminen ei välttämättä auta.
Oman rajan asettaminen voi olla hyvin lyhyt teko. Sen ei tarvitse sisältää pitkää selitystä tai todisteita siitä, miksi oma kokemus on oikeutettu.
”En jatka tätä keskustelua tällä tavalla.”
”Voimme puhua asiasta myöhemmin.”
”Poistun nyt.”
Rauhallinen poistuminen ei ole epäonnistuminen. Se voi olla osoitus siitä, että ihminen tunnistaa tilanteen, johon ei kannata jäädä.
Erityisen tärkeää tämä on silloin, kun tilanteessa on väkivallan uhkaa. Silloin turvallisuus menee aina sovinnon, kohteliaisuuden ja keskusteluyhteyden edelle.
Ystävällisyys ei tarkoita alistumista
Ilkeyden kohtaamiseen tarjotaan joskus ratkaisuksi ystävällisyyttä. Ajatus voi kuulostaa epäoikeudenmukaiselta. Miksi loukatun pitäisi olla se, joka käyttäytyy paremmin?
Ystävällisyys ei kuitenkaan tarkoita, että kaiken pitäisi antaa tapahtua. Voit ilmaista ymmärtäväsi toisen tunteita hyväksymättä tämän toimintaa.
”Ymmärrän, että olet todella vihainen. Minua ei silti saa haukkua.”
Tällaisessa vastauksessa erotetaan toisistaan tunne ja käyttäytyminen. Toisella saa olla tunne, mutta hän ei saa tehdä sen varjolla mitä tahansa.
Aina rauhallisuus ei myöskään rauhoita toista. Joskus se voi jopa ärsyttää ihmistä, joka yrittää saada vastapuolen mukaan riitaan. Rauhallisuuden tehtävä ei siksi ole hallita toisen reaktiota, vaan auttaa itseä toimimaan omien arvojensa mukaisesti.
Viha voi tarttua ihmisestä toiseen
Tunteet välittyvät vuorovaikutuksessa. Toisen äänensävy, ilme, kehon jännittyneisyys ja sanavalinnat vaikuttavat siihen, miten itse koemme tilanteen.
Jos yksi ihminen korottaa ääntään, toinen nostaa helposti omaa ääntään. Jos toinen vastaa ivaan ivalla, keskustelun sävy kovenee nopeasti. Näin syntyy kehä, jossa kumpikin kokee vain reagoivansa toisen käytökseen.
Tunne-elämän tarttumista on tutkittu niin työyhteisöissä, ryhmissä kuin perheissä. Tulokset eivät tarkoita, että jokainen tunne tarttuisi automaattisesti kaikkiin, mutta ne tukevat käsitystä siitä, että ympärillämme olevien ihmisten tunnetilat ja ilmaisut muokkaavat myös omaa oloamme.
Riidan katkaiseminen voi siksi alkaa hyvin pienestä muutoksesta: äänen hidastamisesta, tauosta tai siitä, ettei vastaa heti ensimmäiseen impulssiin.
Tämä ei aina muuta toista ihmistä, mutta se voi estää hänen vihansa muuttumasta omaksi vihaksi ja omiksi teoiksi.
Sosiaalinen media tekee ilkeydestä nopeaa
Kasvokkain keskustellessa näemme toisen ilmeet ja reaktiot. Verkossa suuri osa tästä palautteesta puuttuu. Kommentti voidaan kirjoittaa sekunneissa näkemättä, millaisen vaikutuksen se tekee vastaanottajaan.
Verkkoympäristössä myös anonymiteetti, ryhmäkäyttäytyminen ja vastuun hajautuminen voivat madaltaa kynnystä puhua tavalla, jota ihminen ei välttämättä käyttäisi kasvokkain.
Sosiaalisen median järjestelmät eivät myöskään ole neutraaleja viestinvälittäjiä. Alustat pyrkivät pitämään käyttäjän huomion, ja voimakkaita tunteita herättävä sisältö voi saada paljon reaktioita. Tämä ei tarkoita, että jokainen alusta tarkoituksellisesti suosisi vihaa, mutta kärjistynyt sisältö voi levitä tehokkaasti juuri siksi, että se herättää ihmisissä voimakkaita vastauksia.
Siksi jokaiseen kommenttiin vastaaminen ei ole aina järkevää. Ennen vastaamista voi miettiä, onko toinen aidosti kiinnostunut keskustelusta vai yrittääkö hän vain provosoida. Kaikille ei tarvitse todistaa olevansa oikeassa.
Estäminen, kommentin poistaminen ja ilmoituksen tekeminen eivät ole sananvapauden pelkäämistä. Ne ovat tapoja rajata omaa digitaalista tilaa.
Lapsi tarkkailee aikuista
Lapsen tunnesäätely kehittyy vuorovaikutuksessa läheisten aikuisten kanssa. Tutkimuskirjallisuudessa vanhempien vaikutusta on kuvattu usean mekanismin kautta. Lapsi tarkkailee aikuisten toimintaa, oppii perheen tunneilmastosta ja saa kokemuksia siitä, miten hänen omiin tunteisiinsa vastataan.
Vanhemman ei tarvitse olla aina rauhallinen opettaakseen tunnetaitoja. Täydellistä tunteidensäätelyä ei ole olemassa. Lapselle voi olla arvokasta nähdä myös aikuisen oman käytöksen korjaaminen.
Aikuinen voi sanoa:
”Korotin äsken ääntäni. Olin vihainen, mutta minun ei olisi pitänyt puhua sinulle niin.”
Tällainen anteeksipyyntö ei heikennä vanhemman auktoriteettia. Se näyttää, että vastuuta kannetaan myös silloin, kun tunne on voimakas.
Lapsi oppii samalla tärkeän eron: viha on sallittu tunne, mutta se ei oikeuta satuttamaan.
Jos vanhempi puolestaan selittää huutamisen aina lapsen käytöksellä, lapsi voi oppia olevansa vastuussa aikuisen tunteista. Siksi on tärkeää sanoa ääneen, että aikuinen vastaa omasta toiminnastaan.
Lapsen kokemaa ilkeyttä ei kannata selittää pois
Kun lapsi kertoo, että joku oli koulussa tai harrastuksessa ilkeä, aikuisen ensimmäinen reaktio voi olla tilanteen pienentäminen.
”Älä välitä.”
”Hän on varmaan vain kateellinen.”
”Sinun pitää kasvattaa paksumpi nahka.”
Tarkoitus voi olla rohkaista, mutta lapsi saattaa kuulla sanat niin, ettei hänen kokemuksellaan ole merkitystä.
Ensin kannattaa kuunnella ja auttaa lasta sanoittamaan tapahtunutta. Mitä toinen teki? Oliko kyse yhdestä tilanteesta vai toistuvasta toiminnasta? Oliko paikalla muita? Tunteeko lapsi olonsa turvalliseksi?
Vasta sen jälkeen voidaan miettiä toimintatapoja.
Yksittäiseen töksäytykseen voi joskus riittää harjoiteltu vastaus tai tilanteesta poistuminen. Toistuvaan kiusaamiseen lapsen ei kuitenkaan pidä joutua vastaamaan yksin. Silloin vastuu puuttumisesta kuuluu aikuisille.
Lapselle kannattaa tehdä selväksi, ettei avun pyytäminen ole kantelemista. Se on oman ja muiden turvallisuuden puolustamista.
Vaikein ihminen voi olla oma läheinen
Tuntemattoman ihmisen kommentista voi poistua, mutta läheiseen tai työtoveriin törmää uudelleen. Silloin rajojen asettaminen voi tuntua vaikealta. Ihminen voi pelätä riitaa, hylkäämistä tai sitä, että hänet leimataan hankalaksi.
Raja ei silti ole rangaistus toiselle. Se kertoo siitä, mihin itse suostuu ja mitä tekee, jos huono kohtelu jatkuu.
”Jos alat haukkua minua, lopetan puhelun.”
Raja toteutuu vasta toiminnassa. Jos puhelu jatkuu loukkaamisesta huolimatta, sanat menettävät merkityksensä.
Läheisissä suhteissa tilanne ei kuitenkaan aina ole yksinkertainen. Vallankäyttö, taloudellinen riippuvuus, lasten yhteiset asiat tai väkivallan pelko voivat tehdä rajojen asettamisesta vaarallista tai käytännössä vaikeaa.
Silloin yleiset vuorovaikutusohjeet eivät välttämättä riitä. Ulkopuolinen tuki voi olla tarpeen. Kenenkään ei tarvitse selvitä jatkuvasta henkisestä tai fyysisestä väkivallasta pelkillä oikeilla sanavalinnoilla.
Ilkeyttä ei tarvitse voittaa ilkeydellä
Loukkaavan ihmisen kohtaamisessa syntyy helposti tunne, että vain terävin vastaus palauttaa oman arvon. Hetkellisesti vastaisku voi tuntua helpottavalta. Samalla voi itse sortua juuri siihen samaan toimintatapaan, jota toisessa vastustaa.
Vahvuus ei aina ole isoeleistä. Joskus se on muutaman sekunnin tauko tai yksi rauhallinen lause. Joskus se riittää, että poistuu tilanteesta.
Joskus vahvuus on myös sen myöntämistä, että ei itse toiminut hyvin. Tavoitteena ei ole muuttua ihmiseksi, jota mikään ei kosketa. Ilkeys saa satuttaa. Epäoikeudenmukaisuus saa vihastuttaa.
Vihaa ei tarvitse kieltää, mutta sen ei tarvitse antaa tarttua. Toista voi yrittää ymmärtää ilman, että hyväksyy tämän teot. Omia rajoja voi puolustaa ilman, että joutuu alentamaan ketään.
Kaikkia vaikeita tilanteita ei voi ratkaista. Jokaisessa tilanteessa voi kuitenkin yrittää säilyttää yhteyden siihen, mikä itselle on oikein. Siinä voi olla todellinen vastavoima ilkeydelle.
Teksti ja kuvat: Mutsimedian toimitus, Unsplash
Lähde: Simula, Pertti: Miten kohdata vihaa ja ilkeyttä