Artikkelin kuva
ura

Arki kohdataan keittiössä – Venner inspiroi auttamaan ja syömään hyvin

En voi sille mitään, että tutustuessani Venneriin liikutun. Heidän missionsa iskee luotisuoraan sydämeen. Minäkin haluan auttaa vähävaraisia perheitä syömään hyvin. Minäkin haluan tarjota omalle perheelle ravitsevaa ja maukasta ruokaa. Arki on lapsen lapsuus, nälän ei pidä siihen kuulua.

Kurnivista vatsoista ravitsevan ruuan ääreen

Kun läsnä on huoli perustarpeiden täyttämisestä, energiaa ei riitä juuri muuhun. Siksi kohdistamalla apu sinne juureen, vapautetaan potentiaalia muihin elämänalueisiin. Kuten elämäniloon ja ongelmanratkaisuun, jolla perhe voi päästä positiiviseen kierteeseen. Uskon Vennerin toimintaan erittäin vahvasti tästä syystä – kyse ei ole pelkästään kassillisesta ruokaa, vaan kourallisesta mahdollisuuksia.

– Meitä motivoi vahvasti juuri mahdollisuus vaikuttaa ja olla osa muutosta, johon uskomme. Näin kertovat Tuulia ja Emilia Järvinen, Vennerin perustajat. Heidän vahva draivi vie Venneriä eteenpäin, toiminta on pikku hiljaa laajentumassa pääkaupunkiseudulta ja Turusta seudulta kansallisesti kattavaksi. Työ ei ole lähimainkaan valmis.

Meillä on maana kohtalaisen suuria haasteita terveyseroissa eri väestöryhmien kesken. Näennäinen tasa-arvo ei ulotu ravinnonsaannin monipuolisuuteen, sillä jopa 110 tuhatta lasta elää köyhyydessä. Siis yli satatuhatta lasta, meillä Suomessa.

Kun itse kävelee kauppojen hyllyjen väliä ennemminkin keskiluokkaisen stressaantuneena siitä mitä tänään keksisi laittaa ruuaksi, vieressä ostoskärryjen kanssa voi kulkea perhe, joka lataa tiskiin vain sen mitä voi. Usein tarjouksesta halvinta jauhelihaa ja makaronia. Häpeä läikähtää, kun tajuaa oman etuoikeutensa.

Venner on erittäin tarpeellinen paitsi avunsaajien, myös ihan meidän kaikkien kansalaisten kannalta. Jotta tietäisimme, millainen tilanne kanssaihmisillämme on ja jotta osaisimme heitä auttaa. Tavalla, joka selkeästi tuottaa iloa ja hyvinvointia. Venner ei syyttä vastaanottanut Arvoliiton vuoden 2019 ARVO-teko palkintoa.


Huolehtimisesta huolenpitoon

Lähtökohtaisesti kukaan ei valitse olla köyhä tai huonosti toimeentuleva. Millään tavalla holhottava. Tosiasia kuitenkin on, että kaikilla ei ole vahvaa tukiverkkoa ympärillä. Elämässä voi kohdata epäonnea, sattua onnettomuuksia, sairastumisia tai työttömyyttä. Vähävaraisuus on myös valitettavan herkästi periytyvää.

Pahoinvointi ja epätoivo näkyy paitsi yhteiskunnalle koituvissa kustannuksissa, myös yksilöön kohdistuvissa asenteissa ja painona tämän arjen päällä. Näiden asioiden äärelle on hyvä herätellä, jotta emme jäisi toteamaan, vaan toimisimme.

Huolimatta tuloluokasta, monipuolisen ja kasvispainotteisen ruuan merkityksestä kannattaa puhua – Vennerin kautta huolenpito ulottuu vähävaraisen perheen auttamisen lisäksi siihen omaan poppooseen. Osallistumalla auttaja pääsee itsekin käsiksi materiaalipankkiin, jossa neuvotaan ja inspiroidaan maistuvien kasvisruokien ääreen. Ihan parasta, kun saa ideoita ja voi muodostaa vaikka ne seuraavan viikon ruuat näiden vinkkien avustuksella.

Itse sitä myös kaipaa lisää arkireseptejä, vaihtelua ja tietoa. Ja sitä, että joku suunnittelee ruokakassin sisällön järkevästi – hävikitön kokkaaminen tuntuu yksinkertaisesti paremmalta, elit millaista arkea tahansa.

– Emme siis niin sanotusti anna vain kalaa, vaan opetamme kalastamaan.


Tippa linssissä ja linssit sopassa

Venner siis mahdollistaa vähävaraisten perheiden auttamisen konkreettisesti tuoden iloa arjen ruokahetkiin ja opettaen terveellistä kokkaamista. Samalla auttaja saa itselleen ruokavinkit ja valmiiksi suunnitellut ravitsevat ja maistuvat ruokalistat.

Toiminta on tehty yksinkertaiseksi ja kutsuvaksi. Vennerit, toisin sanoen toiminnan tukijat ja kummit, osallistuvat yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, sisältöjen luomiseen ja toimivat toiminnan kasvoina levittäen ilosanomaa omalta osaltaan. Empaattinen välittämisen meininki tempaa mukaansa.


Auttaminen on voimaannuttavaa, sillä se luo ihan oikeita onnen hetkiä.

– Äiteinä voimme samastua perheiden tilanteisiin ja ymmärrämme huolen lapsista. Se ilo, mikä palautteista tulee, saa meidät iloitsemaan ja kyyneleet silmiin, hymyilevät Tuulia ja Emilia.

Tutustu helppoon ja vaikuttavaan tapaan auttaa vähävaraisia perheitä, ja opi myös itse lisää maittavien kasvisruokien valmistuksesta Vennerin sivuilla. Lähetä viikon ruokakassi vähävaraiseen perheeseen tai kirjaudu Vennerin keittiöön, huokealla kuukausimaksulla.

En voisi enempää toivoa onnea ja menestystä tälle toiminnalle. Tehdään osaltamme se mitä voidaan, jotta yhdenkään lapsen vatsa ei kurnisi.

Teksti: Marika Luukkanen, kuvat: Marko Oikarinen