Artikkelin kuva
tekijat

Elina Otsala

Olen Elina Otsala, kahden ihanan tytön äiti. Perheeseemme kuuluu myös koira, kissa ja lasteni isä. Kyllä, viljelen erikoista huumoria ja saatan välillä hermostuttaa ihmisiä. Olen kuitenkin helposti lähestyttävä ja hymyilevä ihminen, joka nauttii ihmisten viihdyttämisestä ja naurattamisesta.

Ammatiltani olen media-alan sekatyöläinen. Aloitin urani radiossa uutistoimittajana, josta siirryin juontajaksi ja lopulta myös oman ohjelman tuottajaksi. Puolentoista vuoden ajan työskentelin levy-yhtiössä ulkomaisten artistien promoottorina, jonka jälkeen palasin taas takaisin mediamaailmaan. Ammatillinen intohimoni on juontamisessa, äänityössä ja kirjoittamisessa.

Olen pohjimmiltani joukkueurheilija ja minulla on yli kymmenen vuoden tausta kaukalopalloilijana. Mikäli et tiedä mistä on kyse, niin ”kaukkis” on vähän niin kuin lätkää, mutta maila on lyhyempi, kiekon tilalla on pallo ja peliaikaa on kaksi erää. Ai niin, ja kaukalopalloa ei taideta pelata enää missään muualla kuin Suomessa.

Olen koko ikäni liikkunut, joten lajeja on tullut kokeiltua aina satubaletista yleisurheiluun ja hiihdosta trampoliinivoimisteluun. Juokseminen on kuitenkin tärkein stressinlievittäjäni.

Asumme perheeni kanssa vanhassa puutalossa, joten remontointi on ihanaa ja olen koukussa Pinterestin sisustuskuviin. Ennen lapsia olin himoshoppailija, mutta sitten minuun iski maailmanlopunahdistus ja nykyään ostan vain tarpeeseen ja mielellään kierrätyksestä.

Haluan kuulua Mutsimedian jengiin, koska koen, että äidit jos ketkä tarvitsevat vertaistukea! On ihanaa sanoa ääneen ultimaattisesta väsymystilasta johtuvat synkimmätkin ajatukset ja huomata, että joku muukin on miettinyt ihan samoja juttuja.

Minulle äitiys ei ollut tavoite. Olin vuosia sanonut, etten tee lapsia, mutta sitten tapasin mieheni ja yhtäkkiä lasta ”tehtiin” ihan urakalla. Minulle äidiksi kasvaminen on ollut työläs ja raskas prosessi, jossa olen käynyt läpi omaa lapsuutta, opittuja käytösmalleja ja opetellut uusia tapoja. Välillä olen jopa itkeskellyt, että olenko äiti-ihminen ollenkaan. Mutta olenhan minä ja äitiys on cool!