Artikkelin kuva
ruoka

Tv:stä tuttu Rami, 41, tekee jatkossa reseptejä Mutsimediaan: ”Lasten kanssa voi kokkailla mitä vain”

Ruoanlaittotaidoillaan televisiossakin tänä vuonna ihastuttanut kahden lapsen helsinkiläisisä Rami Oksanen, 41, kirjoittaa jatkossa ruoka-aiheisia sisältöjä ja reseptejä Mutsimediaan.

– Haluan näyttää, että ravintolatason annosten tekeminen ei ole vaikeaa kotona. Tulen tekemään reseptejä, joista voi kokata esimerkiksi illanistujaisiin, juhliin tai laadukkaampaa viikonloppuruokaa perheelle, Rami kertoo.

– Aion antaa lisäksi ideoita myös simppeliin arkiruokaan, jota voi yhdessä perheen kanssa valmistaa.

Ruoanlaitosta Rami innostui tavattuaan nykyisen kihlattunsa ja muutettuaan yhteenmuuton myötä Paimiosta Helsinkiin vuonna 2015.

– Työni tiemerkintäalalla jäi vanhoille kotikulmille ja minulla oli enemmän aikaa, joten aloin opettelemaan kokkausta. Ensin opettelin täydellisen pihvin valmistusta ja sitä seurasivat pasta- ja burgerikaudet. Siinä välissä kouluttauduin myös geronomiksi eli vanhustyön asiantuntijaksi.

Rami lomailee perheensä kanssa myös leirintäalueilla kesäisin. Videolla vielä tuolloin yksilapsinen perhe oli lomanvietossa Uudessakaupungissa vuonna 2019. Video: Ramin kotialbumi

Leirintäalueilla kokataan ulkona usein askeettisissa puitteissa. Kuva: Ramin kotialbumi

Sittemmin Rami syventyi napolilaisen artesaanipizzan saloihin. Inspiraation hän sai luettuaan paikallislehdestä Pizzanpaistajien suositusta Facebook-ryhmästä, jonka vuoksi hän liittyi Facebookiin ja alkoi kyselemään ryhmässä neuvoja pizzanpaistoon.

– Aloittelin ensin kotiuunilla ja pizzakivellä, sitten ostin pellettikäyttöisen pizzauunin ja sen jälkeen kaasukäyttöisen Oonin, sanoo Rami.

Tammikuussa Rami alkoi työskentelemään täysipäiväisesti tehdasoperaattorina Pizzanpaistajien pizzatehtaalla.

– Pizza on nykyään sekä harrastukseni että ammattini. Onhan se hienoa, että saa tehdä rakastamaansa asiaa ja saa vielä palkkaakin siitä.

Rami paistaa perheelleen silloin tällöin pizzaa viikonloppuna. Kuva: Ramin kotialbumi

Pizzakokeiluja: blinipannulla paistettu minipizza. Kuva: Ramin kotialbumi

Rami on järjestänyt myös useita hyväntekeväisyystempauksia niin itsenäisesti kuin yhdessä Pizzanpaistajien kanssa. Vuonna 2021 Rami valmisti apujoukkonsa kanssa noin 500:lle Kustaankartanon seniorikeskuksen asukkaalle ja henkilökunnalle pizzaa välipalaksi. Kuva: Ramin kotialbumi

Vegekebabilla, vesimelonilla ja tsatsikilla täytetty pitaleipä. Kuva: Ramin kotialbumi

Ajatuksia osallistumisesta Masterchef Suomi -ohjelmaan

Tänä vuonna Rami on tullut tutuksi myös televisiosta, sillä hän on kymmenen parhaan kilpailijan joukossa Masterchef Suomi -ohjelmassa. Ohjelman tuomareina ovat Kari Aihinen, Helena Puolakka ja Henri Alén.

– Olihan se aivan mieletön matka vahvistamaan omaa osaamista ja oli todella hienoa päästä valmistamaan annoksia Suomen eturivin keittiömestareille, Rami kuvailee.

Rami oli iloisesti yllättynyt, miten tiiviiksi porukaksi ohjelmaan osallistuneet kilpailijat hioutuivat.

– Kanssakilpailijat ovat mahtavia tyyppejä ja tsemppasimme ja sparrasimme toisiamme eteenpäin kilpailun aikana. Hyvä yhteishenki ja tiivis yhteydenpito ovat säilyneet kilpailun jälkeen ja juttelemme lähes päivittäin omassa WhatsApp-ryhmässämme.

Rami kertoo, että ohjelmassa tutustuneet kotikokit antavat toisilleen yhä inspiraatiota ruoanlaittoon. Heillä on suunnitelmissa myös tavata toisiaan tulevaisuudessa.

– Olemme sopineet, että kokoonnumme katsomaan finaalijakson yhdessä. Pohdinnassa on ollut myös, jos menisimme kesällä jonnekin mökille ja valmistaisimme kymmenen ruokalajin illallisen eli jokainen meistä tekisi yhden annoksen.

“Olen aina tiennyt, että haluan tulla isäksi”

Ramilla ja hänen avopuolisollaan ovat 1- ja 6-vuotiaat lapset ja perheeseen kuuluu myös labradorinnoutaja. Vapaa-aikaansa Rami viettää usein perheen siirtolapuutarhamökillä, ystäviään tavaten ja esimerkiksi jalkapalloa seuraten.

Perheen kanssa syömässä meksikolaisessa ravintolassa. Video: Ramin kotialbumi

– Olen aina tiennyt, että haluan tulla isäksi. Vanhemmuudessa on yllättänyt eniten se, kuinka uteliaita ja sitä kautta älykkäitä lapset ovat. Heidän mielikuvituksensa on rajaton niin hyvässä kuin pahassa, kuvailee Rami.

Kuopuksen kohdalla Rami oli myös koti-isänä noin kymmenen kuukauden ajan.

– Se oli raskasta, Rami naurahtaa pilke silmäkulmassaan ja jatkaa:

– Hieno kokemus se tietenkin oli, että sai niin pienestä pitäen touhuta päivät hänen kanssaan. Huomasin, että koti-isyys auttoi luomaan nopeammin entistä syvemmän siteen lapsen kanssa.

Perhe käy säännöllisesti tapaamassa sukulaisia Ramin kotiseudulla Paimiossa. Kuopus viihtyi sylissä. Kuva: Ramin kotialbumi

Avopuoliso Senni ja Rami joulunvietossa vuokramökissä Himoksella. Kuva: Rami kotialbumi

Ramin syntymäpäiväjuhlistusta siirtolapuutarhamökillä. Herkkuna oman maan raparpereista valmistettua piirakkaa. Kuva: Ramin kotialbumi

Ramille on tärkeää, että myös hänen lapsensa saavat osallistua ruoanlaittoon.

– Lasten kanssa voi kokkailla mitä vain. Edistystä on sekin, että esikoisemme tykkää nykyään enemmän vaivata taikinaa kuin syödä sitä. En ehkä pleittaamaan heitä kuitenkaan vielä laita, Rami tuumaa naurahtaen.

Etsimme uusia harrastelijakirjoittajia ja -bloggaajia tekemään suosittua perhemedia Mutsimediaa! Voit kirjoittaa kiinnostuksesi mukaan mm. vanhemmuudesta, perhe-elämästä, työelämästä, muodista ja kauneudesta, ruoanlaitosta tai terveydestä ja hyvinvoinnista. Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi ja kirjoitusnäyte osoitteeseen info@mutsimedia.fi.

Seuraa Mutsimediaa myös Facebookissa ja Instagramissa!

Teksti: Senni Loikala, kuvat: Ramin kotialbumi