Taivaallinen makupari jyrää sushibanaaneissa – lapset rakastavat viraaliksi nousseita banaaniherkkuja
Sushibanaanit ovat maistuvia banaaniherkkuja vailla vertaa. Niitä on helppoa valmistaa yhdessä lasten kanssa. Pistimme suosikkimaut paremmuusjärjestykseen.
Banaani kuuluu monen lapsiperheen suosikkihedelmiin. Makeutensa ansiosta se sopii monenlaisiin herkkuihin, kuten vegaanisiin pannareihin, mukikakkuihin tai vaikkapa vohveliraudalla kuumennettavaan terveelliseen banskujälkkäriin.
Banaaniherkuissa vain taivas on rajana, ja päätimme tällä kertaa testata Mutsimediassa helppoja ja hauskoja banaanisusheja. Kyllä, banaani ja sushi ovat suvereenisti yhdistettävissä – ja lopputulos on takuulla koko perheen mieleen!
Nämä banaaniherkut ovat jo aiemmin levinneet laajempaan tietoisuuteen somen kautta. Eikä ihme, että banaanisushit lukeutuvat netin viraali-ilmiöihin: Ne paitsi maistuvat erittäin herkullisilta, makupalat tarjoilevat myös silmänruokaa. Saat näyttävän banaanisushibuffetin, kun valmistat kerralla useampaa eri sushibanaanilaatua.
Susheja muistuttavat banaaniherkut toimivat arkea kohottavana välipalana tai terveellisempänä jälkiruokana. Ne ilahduttavat myös vaikkapa perheen leffaillan herkkuna tai naposteltavana lapsivieraille. Samalla on hauskaa harjoitella syömäpuikkojen käyttöä, jos sellaiset kotoa sattuvat löytymään.
Banaaniherkut vailla vertaa
Mutsimedian testaajaperhe valmisti neljää erilaista banaanisushia. Kahdessa pohjana toimi sulatettu tumma suklaa ja osa sai päälleen strösseliä, osa chian siemeniä. Jäljelle jääneiden banaanisushien pinnat siveltiin maapähkinävoilla ja päälle ripoteltiin joko riisimuroja tai kookoshiutaleita.
Kaikki valmistamamme banaanisushit olivat oikein herkullisia, mutta niin äidin kuin ekaluokkalaisen mielestä strösselisushit veivät kirkkaasti ykkössijan leikkimielisessä makutestissämme. Äidin piti pitää puolensa, että sai maistaa edes muutamaa strösselisushia, sillä nämä katosivat ensimmäisinä parempiin suihin.
Kakkossijalle ylsivät chian siemenillä päällystetyt ”sushit”, pronssia saivat riisimurosushit ja heikoimmin pärjäsivät kookoshiutalesushit, jotka nekin olivat mainion makuisia.
Lapsi voi hyvin osallistua näiden banaaniherkkujen valmistamiseen, sillä banskusushit vaativat vain raaka-aineiden levittämistä, paloittelua ja ripottelemista. Katso alta ohjeet neljään erilaiseen banaanisushiin voittajasushista heikoimmin pärjänneeseen sushiin.
VOITTAJA: Strösselibanaanisushit
Tarvitset:
1 pieni tai keskikokoinen banaani
2 rkl tummaa suklaata
1 rkl strösseliä
Valmistus:
Paloittele tumma suklaa pieniksi paloiksi, laita mikron kestävään astiaan. Kuumenna mikrossa enintään 15 sekunnin pätkissä, kunnes suklaa on sulanut. Varo, ettei suklaa pääse palamaan.
Kuori banaani ja levitä sulaa suklaata kauttaaltaan sen päälle ja reunoille, ja ripottele kuorrutteen pinnalle strösseliä. Paloittele banaani keskenään samankokoisiksi paloiksi ja siirrä jääkaappiin, kunnes suklaa on jähmettynyt.
Hopeaa: Chian siemensushit
Tarvitset:
1 pieni tai keskikokoinen banaani
2 rkl tummaa suklaata
0,5 rkl chian siemeniä
Valmistus:
- Sulata suklaa mikrossa. Päällystä kuorittu banaani sulalla suklaalla, ripottele päälle chian siemenet. Paloittele banaani ja laita jääkaappiin, jotta suklaa kovettuu ennen syömistä.
Pronssia: Riisimurosushit
Tarvitset:
1 pieni tai keskikokoinen banaani
1,5 rkl maapähkinävoita
3 rkl riisimuroja
Valmistus:
- Sivele kuoritun banaanin päälle tasaisesti maapähkinävoita, ripottele ja painele päälle tasaisesti riisimurot. Paloittele banaani.
Makutestin hyvä häviäjä: Kookoshiutalesushit
Tarvitset:
1 pieni tai keskikokoinen banaani
1,5 rkl maapähkinävoita
1,5 rkl kookoshiutaleita
Valmistus:
- Kuori banaani ja levitä päälle ja reunoille tasainen kerros maapähkinävoita. Ripottele sen päälle tasaisesti kookoshiutaleet, paloittele banaani. Nauti nämä netistä tutut banaaniherkut saman tien, sillä banaani tummuu melko nopeasti.
Jaa banaanisushien reseptit ystävillesi ja tutuillesi somessa!
Seuraa Mutsimediaa myös Facebookissa ja Instagramissa!
Teksti ja kuvat: Senni Loikala