Artikkelin kuva
ruoka

Planetaarinen ruokavalio – ratkaisu maailman pelastamiseen?

Ilmastonmuutos on tosiasia, jonka kieltävät enää ne joilla pää on hartioita myöten pensaassa. Hyvä uutinen kuitenkin on, että omien kulutustottumusten tarkastelu ja muuttaminen ekologisemmiksi on konkreettinen asia, jonka meistä jokainen voi tehdä paremman tulevaisuuden eteen.

Ei pidä ajatella että kestävää kehitystä tukevilla käytösmalleilla luopuu jostakin. Päinvastoin, tilalle saa parempia vaihtoehtoja ja on turvaamassa sitä mikä on korvaamatonta, tätä yhteistä maapalloamme.

Termi “planetaarinen ruokavalio” on levinnyt viime aikoina huippututkijoiden kammioista tavallisten kuluttajien tietoisuuteen yhtenä konkreettisena ratkaisuna tulevaisuuden hyväksi.

Planetaarinen ruokavalio tähtää niin maailman kuin yksittäisten ihmisen terveyden pelastamiseen, edesauttamalla lihan ja meijerituotteiden yhteydessä nautittujen tyydyttyneiden rasvojen ja sokerin määrän vähentymistä. Nykyisenkaltainen ruuantuotanto ja -kulutus kun tuhoaa niin maapallon kuin meidän kaksijalkaistenkin terveyden.

Tutkimusten mukaan planetaarisen ruokavalion mukaisia ravintosuosituksia noudattamalla voitaisiin pelastaa miljoonia ihmishenkiä, taata terveellinen ruokavalio koko maapallon väestölle sekä välttää ympäristökatastrofi.


Mikä on planetaarinen ruokavalio?

Kyseessä ei ole astronauttien avaruusmatkaeväitä mukaileva ruokakorvikesarja, vaan EAT-Lancetin komission luoma ruokavalio, jolla on kunnianhimoiset tavoitteet:

  • ruokkia maailman 10 miljardia ihmistä vuonna 2050
  • vähentää huomattavasti huonon ruokavalion aiheuttamien kuolemantapausten määrää maailmanlaajuisesti
  • olla ympäristön kannalta kestävä

Lihaa tai maitotuotteita ei täysin kielletä, mutta niiden syömistä tulisi vähentää rajusti. Raportin pääsanoma on, että terveysongelmat sekä väestönkasvuun liittyvät haasteet voidaan ratkaista korvaamalla eläinperäinen ravinto suurelta osin kasviksilla.

Vihanneksia, hedelmiä, pähkinöitä ja palkokasveja tulisi syödä kaksi kertaa nykyistä enemmän, ja punaisen lihan sekä sokerin syömistä vähentää yli puolella. Lautasmallia mukaillen puolet lautasesta tulisi täyttää kasviksilla ja hedelmillä, kolmannes täysjyväviljalla. Päivittäinen kalorimäärä planetaarisessa dieetissä on 2500.

Planetaarinen dieetti sallii viikottain noin yhden naudanlihahampurilaisen sekä kaksi pientä annosta kalaa tai kanaa. Eihän kuulosta mahdottomalta? Tiivistelmän EAT-Lancetin tutkimusraportin pääset lukemaan täältä.


Green Planet Astronauts on kotimainen lastenruokasarja pienille maailmanpelastajille

Planetaarisen ruokavalion teemaa toteuttaa myös Green Planet Astronauts, lokakuussa lanseerattava uusi, kotimainen lastenruokasarja, joka vannoo terveellisen, luonnonmukaisen ja herkullisen kasvipohjaisen ruokavalion nimeen.

Green Planet Astronautsin perustajan, Millan, motivaattorina on ollut halu tarjota lapsille parhaiden ammattilaisten kanssa tehtyjä, maukkaita, terveellisiä sekä ympäristöystävällisiä vaihtoehtoja. Kun lapset tottuvat pienestä pitäen kasvisruokien ja -juomien makuun, muuttuu maailma heidän myötään kasvispainotteisemmaksi. Ensimmäisenä kauppoihin laskeutuvat kaurajuomapohjaiset, hedelmäiset Space Snack -välipalat.

Inspiraatiota on haettu myös avaruusmatkailusta, jonne mukaan otetaan vain tarpeellinen. Sama periaate on haluttu viedä Green Planet Astronautsin tuotteisiin, joissa ei ole mitään turhaa vaan pelkästään luonnon antimien parhaat palat, mausta tinkimättä.

Teksti ja kuva: Suvi Honkanen