
Perunarieska kahdella tapaa – kannattaako valmistaa uunissa vai pannulla?
Perunarieska on perinteinen suomalainen leipä, johon upotat ylijääneen pottumuusin.
Perunarieskat ovat yksi maukkaimpia välipaloja, joita voi valmistaa ylijääneestä muusista. Uunituoreet rieskat ilahduttavat koko perhettä, ja on hyvin mahdollista, että rieskasatsi syödään loppuun alta aikayksikön.
Perinteisesti perunarieskat valmistuvat uunissa, mikä onkin kätevä tapa loihtia suurempi määrä leipäsiä kerralla. Vaihtoehtoisesti rieskat voi paistaa kypsiksi voissa pannulla.
Testasimme Mutsimedian ruokatoimituksessa perinteistä perunarieskareseptiä. Halusimme kuitenkin selvittää, kummalla valmistustavalla (uuni vastaan pannu) saadaan herkullisemmat rieskat.
Huomasimme, että uunissa valmistaminen on helpompaa kuin pannulla. Rieskoja saa suuremman määrän pienemmällä vaivalla, sillä pannulla valmistaessa jokainen rieska tulee paistaa kummaltakin puolelta. Nopeutta ja helppoutta arvostava rieskaleipuri valitsee uunin.
Sitten tullaankin makuun: siinä pannulla valmistetut perunarieskat vetivät selvästi pidemmän korren. Ne olivat rapeapintaisia, mutta sisus oli pehmeämpi kuin uunissa paistetuilla verrokeillansa. Uunirieskat olivat näin ollen hieman kuivempia. Pelin saattoi ratkaista se, että paistoimme rieskat pienessä määrässä leivontamargariinia ja se tietysti lisäsi herkullista makua.


Kysymykseen siitä, kannattaako perunarieska valmistaa uunilla vai pannulla, ei ole olemassa yhtä oikeaa vastausta. Jos haluat suuremman määrän rieskoja pienemmällä vaivalla, on järkevää valita uuni. Pannulla paistettu rieska kuitenkin päihitti tässä testissä uunirieskat maulla mitattuna.
Perunarieskat uunissa
Valmista testaamallamme reseptillä herkullinen satsi perunarieskoja uunissa. Tällä ohjeella valmistuu noin 12—15 rieskaa koosta riippuen.
Tarvitset:
5 dl perunamuusia
2 munaa
4 1/2 dl ohrajauhoja (vaihtoehtoisesti vehnäjauhoja)
1 tl suolaa (jos muussissa ei ole valmiiksi)
Valmistus:
Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Jos muussi on kovin jämäkkää, notkista sitä tilkalla maitoa. Sekoita muusi, munat, jauhot ja tarvittaessa suola.
Nostele lusikalla taikinanokareita leivinpaperin päälle pellille. Taputtele jauhotetuin käsin ohuiksi rieskoiksi ja pistele haarukalla. Paista uunissa keskitasolla 15—20 minuuttia, kunnes pinta on hieman ruskistunut.
Perunarieskat pannulla
Valmista perunarieskataikina yllä olevalla reseptillä. Muotoile runsaasti jauhotetulla alustalla taikinasta ohuita rieskoja ja pistele haarukalla. Paista voissa keskilämmöllä muutama minuutti per puoli. Ole tarkkana, etteivät rieskat pääse palamaan.
Aiotko leipoa perunarieskoja? Jaa tämän rieskatestin tulokset ja resepti somessa!
Seuraa Mutsimediaa myös Facebookissa ja Instagramissa!
Teksti ja kuvat: Senni Loikala