Artikkelin kuva
ruoka

Mustatorvisienen säilöntä – onnistunut kuivaus ja pakastus sienimestarin opeilla

Mustatorvisienen säilöntä kiinnostaa sienestäjiä juuri nyt. Kokenut sienestäjä Armi Mehto kertoo vaihe vaiheelta, miten torvisienen kuivaus ja pakastus tehdään.

Mustatorvisienen säilöntään paras tapa on ehdottomasti kuivaus, etenkin jos satoa on runsaasti. Suuret määrät voi esikuivattaa esimerkiksi saunan lauteilla, kunhan huolehditaan, että lämpötila ei ylitä noin 40—45 astetta, eikä ilmatila ole kostea.

Lauteilla kuivatettavia sieniä kannattaa välillä vähän pöyhiä irti alustastaan. Itse käytän alustana kasvien hallaharsokangasta. Tarvittaessa koko kuivausvaihekin onnistuu näin, tosin se vie sitten hieman enemmän aikaa. Tällöin loppuvaiheessa, sienten alkaessa kuivua, aluskankaan voi vaihtaa sanomalehtiin tai leivinpaperiin, jolloin sienet siirtovaiheessa irtoavat paremmin alustasta.

Mustatorvisieniä säilötään tavallisimmin kuivattamalla sienet. Kuva: Armi Mehto

Mustatorvisienen kuivaus vaihe vaiheelta

Sienestä leikataan mullalle tuoksahtava jalan tyviosa pois, sieni halkaistaan ja torvi puhdistetaan roskista sieniharjalla. Älä kuitenkaan huuhtele, liota äläkä ryöppää mustatorvisientä.

Puhdistetut sienet levitetään ohuiksi kerroksiksi sähköiseen kasvikuivuriin, samaan kuivatuserään suurin piirtein samankokoisia sieniä. Kuivureiden mukana on yleensä myös tarkempia ohjeita kuivauksen toteuttamiseen.

Kuivauspaikan tulisi olla lämmin, kuiva ja riittävästi ilmastoitu. Itse olen käyttänyt kuivuria muun muassa kuivan pesuhuoneen tai saunan lattialla, tai jos lämpötila sallii, suojatulla terassilla.

Itselleni hyödyllinen neuvo mustatorvisienen kuivaukseen oli, että kuivurissa kerrokset pidetään samoina, eli kun alin kerros yleensä kuivuu ja tyhjennetään ensiksi, uusi sienikerros lisätään aina ylimmäksi. Kuivumisen etenemistä kannattaa välillä seurailla. Itse huomasin, että kun kuivuri on pitkään yhtämittaisessa käytössä, kuivuminen alkaa nopeutua.

Mustatorvisienen kuivaus on paras tapa säilöä sienet. Kuva: Armi Mehto

Mustatorvisieni on riittävän kuiva, kun se on rapea ja rapsahtaa taittaessa. Kuivatusaika vaihtelee hieman kuivurista riippuen. Kuivauslämpötilaksi suositellaan yleensä enintään 40—45 astetta.

Uudemmissa kuivurimalleissa on lämpötilansäädin. Se onkin kätevä, sillä liian korkeassa lämpötilassa sieni rupeaa kypsymään, mikä ei ole tarkoitus. Liian matalassa lämmössä kuivatus taas hidastuu ja sienen maku ja laatu kärsivät.

Kuivurista sienet otetaan jäähtymään, jonka jälkeen ne ladotaan kannelliseen lasi- tai peltipurkkiin. On tärkeää, että purkitusvaiheessa sieni ei ole enää lämmin eikä pehmeä.

Uunissakin mustatorvisieniä voi kuivattaa (ei kuitenkaan mikrouunissa), mutta siinä ovat omat haasteensa: Uunin luukun pitää olla auki ja lämpötilan niin alhainen, että useissa uuneissa sellaista ei löydy. Uunikuivaus kestää kauan ja on sähkönkulutuksen kannalta huonompi vaihtoehto kuin kuivuri.

Säilö mustatorvisienisato kuivaamalla. Kuva: Armi Mehto

Kuivaaminen jopa parantaa sienen omaa makua. Kuva: Armi Mehto

Säilytä purkit kuivassa, mielellään pimeässä paikassa. Itselläni purkkeja on niin paljon, että niiden paikka on keittiön yläkaappien päällä. Kuivatut sienet säilyvät hyvin 4—5 vuotta.

Yksi litra tuoreita sieniä painaa kuivattuna noin 50 grammaa, kourallinen kuivattuja sieniä vastaa noin 20 grammaa kuivattuja sieniä. Kokeilemalla löydät sopivan määrän kulloinkin suunnittelemaasi ruokaan. Omia ykkössuosikkejani ovat mustatorvisienikeitto](/ruoka/aromikas-mustatorvisienikeitto-tuo-metsan-maut-lautaselle-katso-resepti/) ja mustatorvisienipiirakka.

Mustatorvisienen pakastus

Toki mustatorvisienen voi myös pakastaa. Tällöin kannattaa sieni käyttää ensin esimerkiksi wokkipannussa sen aikaa, että sen omat nesteet haihtuvat, ja sieni voidaan pakata pienemmän tilan vieviin pusseihin.

Pakastetun mustatorvisienen voit heti sulatuksen jälkeen ottaa käyttöön, purista vain mahdollinen sulamisvesi ensin pois. Kuivatut torvisienet liotetaan pienessä määrässä vettä noin 15 minuuttia, sen jälkeen puristetaan riittävän kuiviksi ja pilkotaan käyttöön. Liotusveden voi halutessaan hyödyntää keitossa tai kastikkeessa osana lientä.

Jos tämä kirjoitus tarjosi vastauksia ja hyödyllisiä vinkkejä mustatorvisienen säilöntään, kuivaukseen ja pakastukseen, jaa artikkeli sieniä rakastaville ystävillesi ja tutuillesi!

Seuraa Mutsimediaa myös Facebookissa ja Instagramissa!

Teksti ja kuvat: Armi Mehto