Artikkelin kuva
ruoka

Mukikakku mikrossa – testasimme 5 reseptiä, voiton vei helppo mikrokakku ilman munaa

Mikä olisikaan parempi ratkaisu äkilliseen makeannälkään kuin mukikakku mikrossa? Kyse on helposti ja nopeasti valmistuvasta leivonnaisesta, jossa taikinan ainekset sekoitetaan kuumuutta kestävässä mukissa ja herkku laitetaan siinä kypsymään mikroaaltouuniin korkeintaan muutamaksi minuutiksi.

Valmiin mikrokakun voi syödä lusikalla suoraan mukista tai sen voi kuopsuttaa siitä irti ja kumota lautaselle. Mukikakun kaveriksi sopivat perinteisesti marjat ja jäätelö.

Allekirjoittanut ruuhkavuosiaan elävä perheenäiti on kaikkea muuta kuin kätevä kotileipuri, joten mikrokakkujen simppeli konsepti kiinnosti minua kovasti. Käärin vastikään hihat ja järjestin kotonamme mukikakkutestin, jossa valmistimme ja maistelimme perheemme kanssa viittä erilaista mikrokakkua ja arvostelimme kunkin niistä asteikolla yhdestä viiteen.


Mukikakku mikrossa – testin tulokset

Valmistimme ja arvostelimme nämä mikrokakut. Tehtävä oli luonnollisesti myös lapsen mieleen. Kuva: Senni Loikala.

Valitsin leikkimieliseen testiimme viisi keskenään erilaista mukikakkureseptiä. Herkkujen mittelö osoittautui tasaväkiseksi, sillä jokainen leivonnainen maistui aivan rehellisesti sanottuna erittäin herkulliselta. On selvää, että paljon kiinnostavia mukikakkureseptejä rajautui testin ulkopuolelle. Joskus aion valmistaa ainakin kahvi- ja vaniljamikrokakut, jotka eivät olleet tässä kisassa mukana.

Testiraatiimme kuului itseni lisäksi kokkaamisesta ja leipomisesta nauttiva avopuolisoni ja viisivuotias lapsemme. Arvostelimme testin aikana pelkästään kunkin mukikakun makua, emmekä tuolloin syöneet niiden kanssa jäätelöä tai marjoja – nautimme niitä vasta leivoskisan päätyttyä.

Esittelen testimme tulokset vähiten pisteitä saaneista mukikakuista eniten pisteitä rohmunneeseen herkkuun. Leikkimielisessä kisassa viides ja neljäs sija sekä kolmas ja toinen sija ovat jaettuja. Sen sijaan voittajakakku sai koko perheraadiltamme täydet pisteet.

Maapähkinävoimukikakku: 10 pistettä

Löytyykö keittiöstäsi maapähkinävoita, sokeria ja kananmuna? Niistä syntyy herkullinen mukikakku mikrossa. Kuva: Senni Loikala

Valmistimme kolmen ainesosan mukikakun mikrossa Healthy Life Trainer -sivuston ohjeen mukaan. Jätimme ainesosaluettelossa valinnaisina olleet suklaahiput pois.

Avopuolisoni antoi tälle mikrokakulle täydet viisi pistettä, kun taas lapsemme ei pitänyt maapähkinävoin mausta ja antoi vain yhden pisteen. Minulta tämä makean herkullinen mikrokakku sai neljä pistettä.

Meillä on maapähkinävoita vielä jäljellä, joten aion todennäköisesti valmistaa tätä helppoa mukikakkua toistekin.


Banaanimukikakku: 10 pistettä


Cooking Perfected -sivuston ohjeella valmistamamme banaanimukikakku oli kaikessa yksinkertaisuudessaan erittäin herkullista. Molemmat meistä vanhemmista antoi mikrokakulle neljä pistettä, kun taas lapselta herui vain kaksi pistettä.

Suklaamukikakku: 12 pistettä



Ah, tämä suklaakakku oli minusta ja lapsestamme suussa sulavan hyvää! Valmistimme kyseisen mukikakun mikrossa K-Ruoka-sivuston reseptillä. Herkku sai lapseltamme täydet pisteet ja minulta neljä pistettä, mutta avopuolisosta leivonnainen oli hieman kuivakka ja hän antoi siksi kolme pistettä.


Vaalea mukikakku: 12 pistettä


Tämän marjaisan vaalean mukikakun teimme Valion reseptillä. Upotimme taikinaan pensasmustikoita ja leivonnaisen koostumus oli juuri sopivan kostea.

Mikrokakku sai minulta täydet pisteet, mieheltä neljä pistettä ja lapseltamme kolme pistettä. Tiedän jo nyt, että tulen valmistamaan tätä herkkua ehdottomasti myös jatkossa.

VOITTAJA: Vegaaninen vadelma-kookos-mukikakku: 15 pistettä


Mukikakkutestissämme voiton vei ylivoimaisesti Melkein vegaani -ruokablogin reseptillä valmistettu vadelma-kookos-mukikakku. Kyseessä oli helppo mukikakku mikrossa ilman munaa ja ylipäänsä ilman eläinperäisiä tuotteita.

Kookoshiutaleet, pähkinärouhe ja vadelmat olivat erinomainen makukolmikko ja myös tässä herkussa oli juuri sopivasti kosteutta. Herkullinen mukikakku nappasi koko perheraadiltamme täydet pisteet!

Muistathan! Mukikakku mikrossa valmistuu helposti, mutta kypsennyksen ajan on tärkeää tarkkailla ettei taikina kuohahda yli mukista. Tarkka kypsennysaika riippuu täysin mikron tehoista. Hyviä herkutteluhetkiä!


Seuraa Mutsimediaa myös Facebookissa ja Instagramissa!

Teksti ja kuvat: Senni Loikala