Artikkelin kuva
ruoka

Hapanjuuren valmistaminen itse

Hapanjuuresta tuli nopeasti 3-vuotiaan mielestä perheen uusi lemmikki. Juurivauvan ruokkiminen oli aamun ensimmäinen puuha.

Vaikka hapanjuurella leivontaa on syytä hieman suunnitella etukäteen, ei juuren valmistaminen ole kuitenkaan vaikeaa. Käytännössä vain jätät jauhovellin huoneenlämpöön noin viikoksi. Hapanjuuren valmistaminen on aloitettava vähintään viikkoa ennen suunniteltua leipomista, mutta sen voi huoletta tehdä valmiiksi jääkaappiin jo aiemminkin.

Näitä tarvitset:

2 keskikokoista tai suurehkoa lasipurkkia
Tuoreita luomulaatuisia vehnäjauhoja
Keitettyä ja jäähdytettyä vettä
Kotimaista hunajaa (ei pakollinen)
Keittiövaa’an

Tee näin:

Päivät 1-3
Mittaa puhtaaseen lasipurkkiin 1 dl puhdasta vettä (keitetty ja annettu jäähtyä huoneenlämpöiseksi) sekä 1 dl luomulaatuisia vehnäjauhoja. Kannattaa etsiä kaupasta jauhoerä, jonka parasta ennen -merkintä on mahdollisimman kaukana tulevaisuudessa – tällöin ostamasi jauhot ovat varmasti tuoreita. Halutessasi sekoita joukkoon 1 tl kotimaista hunajaa.

Sulje purkin kansi, mutta älä kierrä ilmatiiviiksi. Jätä purkki kolmeksi päiväksi lämpimään paikkaan, mutta ravista purkkia aamuin illoin. Jos kodissasi on kovin viileää, voit laittaa uuniin valon päälle ja säilyttä juurtasi siellä.


Päivä 4
Nyt juuren pitäisi kuplia ja tuoksua raikkaan happamalta. Ota juurta 50 g uuteen puhtaaseen lasipurkkiin. Lisää joukkoon 50 g puhdasta vettä sekä 50 g vehnäjauhoja, sekoita ja jätä juuri jälleen lämpimään paikkaan. Loput alkuperäisestä juuresta voit heittää biojätteeseen.

Päivä 5
Hoida juurta, kuten edellisenäkin päivänä. Ota juurta jälleen 50 g uuteen puhtaaseen lasipurkkiin ja lisää saman verran vettä sekä jauhoja.

Päivä 6
Nyt juuri on valmista lisättäväksi taikinaan. Huomioi, että hapanjuuritaikinaa kannattaa kohottaa vähintään yön yli jääkaapissa, mieluiten jopa vuorokauden ajan. Seuraa haluamasi hapanjuuritaikinan ohjetta.

Tarvitset yhden leivän tai 8 sämpylän valmistusta varten joka tapauksessa noin 1dl verran juurta. Nykyinen juuresi riittää hyvin tähän, mutta sitä jää myös jääkaappiin säilöttäväksi. Mikäli tarvitset juurta isomman määrän, kasvata juurta tarvittavan kauan lisäämällä samaan purkkiin juuren kanssa päivittäin 50 g puhdasta vettä ja 50 g jauhoja.

Vehnäjuuren säilytys

Voit säilyttää vehnäjuurtasi jääkaapissa ilmatiiviissä lasipurkissa jopa vuoden, kunhan muistat ruokkia sitä kerran viikossa. Kun on ruokinnan aika, ota juuri jääkaapista ja sekoita.

Juuren kokoa ei ole tarkoitus kasvattaa, joten kaada osa juuresta biojätteeseen ja lisää purkkiin saman verran puhdasta vettä sekä jauhoja, kuin mitä juurta on purkissa jäljellä. Koostumuksen tulisi olla löysähköä puuroa. Anna purkin olla huoneenlämmössä, kunnes se alkaa kuplimaan. Tähän menee usein 6–12 tuntia. Tämän jälkeen voit siirtää juuren takaisin jääkaappiin ja toistaa ruokkimisen taas viikon kuluttua.

Juuren koostumus saattaa vaihdella ja sen pinnalle saattaa kertyä nestettä, mutta ainoastaan home on hälyttävä merkki juuren pilaantumisesta.

Uinuvasta juuresta leipominen

Kun haluat jälleen leipoa jääkaapissa uinuvasta juurestasi, lisää juureen 50 g puhdasta vettä sekä 50 g jauhoja, ja jätä lämpimään, kunnes juuri alkaa kuplia. Tämän jälkeen siirry ohjeissa päivän 5 kohdalle ja laita loppujuuri tiiviissä lasipurkissa takaisin jääkaappiin. Näin saat taikinaasi heränneen juuren ja olet samalla hoitanut uinuvan juuren ruokkimisen.

Seuraa Mutsimediaa myös Facebookissa ja Instagramissa!

Teksti ja kuvat: Titta Laurinen