Artikkelin kuva
muoti ja kauneus

Kauniit puukengät kesäksi – ekologinen trendi ihastuttaa maailmalla ja Suomessa | ALEKOODI

Artikkeli on tehty yhteistyössä Terhi Pölkki -kenkämerkin kanssa.


Kenkäsuunnittelija ja yrittäjä Terhi Pölkki tunnetaan erityisesti puukengistään, joista on tullut kansainvälinen hitti. Pölkki on vienyt kenkiään rohkeasti maailmalle, ja jalkineita myydään eniten Yhdysvaltoihin ja Ranskaan. Urallaan Pölkki on saanut tunnustusta esimerkiksi Vuoden kenkäsuunnittelijana ja onpa hän pokannut myös Taito-Finlandia-palkinnon. Vuonna 2018 Pölkki avasi oman liikkeensä Kämp Gardeniin, keskelle Helsingin keskustaa.

– Puukenkiäni menee erityisen paljon kaupaksi jenkeissä. Jostain syystä amerikkalaiset fiilistelevät puukkareita mielettömästi, Pölkki kertoo puhelimitse Mutsimedian haastattelussa.

Terhi Pölkki -merkin puukengät ovat suosittuja kuitenkin myös Suomessa. Moni ihastuu pelkistetyn tyylin lisäksi myös ekologisuuteen.

– Niissä ei ole muuta kuin puuta ja kasviparkittua nahkaa, lukuun ottamatta kumipohjaa. Se täytyy olla, koska muuten puu kuluisi ja kopisisi äänekkäästi kävellessä.

Alun perin Pölkki toi puukengät mallistoonsa vuonna 2011. Nyt puukenkien ystäviä hemmotellaan jälleen, kun kesän mallistoa varten valikoima laajentui.


Halpamaiden kenkätehtaat avasivat silmiä

Ekologisuus on aina kuulunut Terhi Pölkin yrityksen keskeisiin arvoihin. Jo kauan ennen oman merkkinsä perustamista Pölkki ymmärsi, miten pahaa jälkeä kenkäteollisuus voi saada aikaan ympäristölle ja ihmisten hyvinvoinnille.

– Olin aiemmin töissä Lontoossa, ja suunnittelin kenkiä esimerkiksi Topshopille, Asokselle ja Kurt Geigerille. Matkustin työn puolesta Intiassa, Kiinassa ja Brasiliassa. Ahdistuin huomatessani, että pelkästään raha ohjasi kenkäteollisuutta.

Pyöreäkärkiset Mary Jane -nahkakengät ovat kesän 2020 mallistoa.

Nuorta kenkäsuunnittelijaa hätkähdytti, kun hän näki paikan päällä tehtaiden työolot ja aamusta iltamyöhään työskentelevät työläiset.

– Ennen näitä työmatkoja en olisi uskonut, että todellisuus tehtailla voisi olla niin karu.

Kun oman merkin perustaminen tuli ajankohtaiseksi, Terhi Pölkki päätti hoitaa hommat paremmin. Hänelle oli tärkeää, että kengät valmistettaisiin EU:n rajojen sisäpuolella. Paikaksi valikoitui Portugalissa sijaitseva pieni ja moderni kenkäateljee.

Luomupuuvillaiset tennarit ovat rennon tyylikkäät.

– Nyt tunnen sieltä kaikki työntekijät nimeltä, säännöllisesti ateljeessa vieraileva Pölkki kertoo.

Myös jalkineiden materiaalivalinnoissa kiinnitetään huomiota ympäristöasioihin. Yksi merkittävimmistä linjauksista on, että kengissä käytetään yksinomaan kasviparkittua nahkaa.

– Se on kromi- ja raskasmetallivapaata, jolloin nahka ajan saatossa maatuu. Kromikäsitelty nahka ei puolestaan maadu koskaan.

Kesän 2020 mallistoa.

Kesän 2020 mallistoa.

Syksyksi kenkiin on tulossa myös kierrätettyä villaa ja kahvipavuista valmistettavia pohjia. Jalkineet myös kuljetetaan maateitse, mikä saastuttaa meriliikennettä vähemmän.


Poikkeusajat koettelevat, mutta tilanteessa on myös hyvää

Koronaviruskriisi ravistelee lukemattomien yrittäjien arkea niin Suomessa kuin maailmalla. Tilanne heijastuu myös Terhi Pölkin bisnekseen. Helsingin keskustan liike on suljettu, ja vienti ulkomaille on hiipunut pandemian takia.

– On ollut aikamoinen shokki pohtia, mitä tulee tapahtumaan. Esimerkiksi Yhdysvaltoihin on mennyt aiemmin paljon kenkiä, ja nyt ei ole yhtään tilausta. Siellä kaikki ostotoiminnot ovat jäädytetty.

Virustilanteen vaikutukset yritystoimintaan nostavat kysymyksiä tulevaisuudesta.

Kesän 2020 mallistoa.

– Meillä oli todella hyvä suunta ja kasvumeininkiä, niin toki nyt jännittää, mennäänkö tässä kaksi askelta taaksepäin ja joutuuko karsimaan jostakin. Ei ole mitään manuaalia, miten tämä aika pitäisi hoitaa.

Toisaalta Terhi Pölkki näkee tilanteessa myös hyviä puolia. Mallistojen kehittämiseen ehtii nyt paneutua entistä paremmin.

– Sekin on lohduttavaa, että kaikki ovat samassa veneessä ja ymmärtävät tilanteen vakavuuden myös yrittäjille.

Virustilanteesta huolimatta Pölkki tahtoo pysytellä positiivisena. Portugalin tehtaalla työt jatkuvat, ja siellä tutut työntekijät valmistavat paraikaa Terhi Pölkki -kenkien kesän mallistoa. Tästä alkaa puukenkien uusi kausi.

Dora-puukengät sopivat niin kaupunkikäyttöön kuin kesäjuhliin.

Terhi Pölkki -puukengät testissä: 3 asiaa, jotka tekevät vaikutuksen!

Mutsimedian toimitus sai ilokseen kenkälähetyksen, josta paljastui muutama pari elegantteja Dora-puukenkiä eri väreissä. Kenkiä on testattu sisätiloissa kahdella äidillä, jotka kokivat rakkautta ensisilmäyksellä ja -pukemalla uusiin jalkineisiinsa. Odotamme jo kovasti, että säät lämpenevät ja pääsemme suuntaamaan kesän rientoihin puukengissä.

Tässä kolme asiaa, joihin ihastuimme puukengissä:

  1. Kengät sujahtavat jalkoihin, kuin ne olisivat niihin valettu. Ne tuntuvat päällä erittäin miellyttäviltä, eivätkä purista mistään kohdasta. On vaikea uskoa, että jaloissa ylipäätään ovat korkokengät. Kaunis ulkonäkö ja viiden tähden lesti - tämähän on täydellinen match!

  2. Olo tuntuu varmalta kävellessä, eikä takaraivossa lymyile huoli horjahduksista. Tästä käy kiittäminen erityisesti kumipohjaa, joka tarjoaa erinomaisen pidon. Pohja vaimentaa myös kopinaa tehokkaasti.

  3. Puukengät ihastuttavat ajattomuudellaan. Osa meistä muistaa lapsuudestaan, että oma äiti sujautti kesällä jalkoihinsa kauniit puukengät. Kenties nämä Terhi Pölkin puukengät periytyvätkin joskus sukupolvelta toiselle.

Alekoodi Mutsimedian lukijoille

MUTSIMEDIAN LUKIJAT SAAVAT TERHI PÖLKIN KENGISTÄ -15% ALENNUKSEN, KUN TILAUS TEHDÄÄN 3.5.2020 MENNESSÄ. KÄYTÄ TILAUKSEN YHTEYDESSÄ KOODIA MUTSIT15. Yli 200 euron ostoksilla on ilmainen kotiinkuljetus.


Seuraa Mutsimediaa myös Facebookissa ja Instagramissa!

Teksti: Senni Loikala, kuvat: Terhi Pölkki