Artikkelin kuva
muoti ja kauneus

Ekologinen muoti – miten tehdä vaateostoksia vastuullisemmin?

Vastuullinen muoti on tullut jäädäkseen. Vaikka se on maailmanlaajuisesti vielä pitkälti lapsen kengissä, on kuluttajia sekä pitkän uran vaatevalmistajia alkanut yhä enenevässä määrin kiinnostamaan myös eettisten ja ekologisten periaatteiden mukaisesti tuotettu muoti. Materiaalien uusiokäyttö on kasvanut niin kuluttajapuolella kuin tuotantopuolella. Yhä useampi tekee vaatelöytöjä kirpputoreilta ja kierrättää omat käyttämättömät asunsa. Myös vaatteiden materiaaleihin pyritään kiinnittämään enemmän huomiota. Reilun kaupan sertifioitujen tuotteiden kysyntä kasvaa jatkuvasti ja luomupuuvillaa suositaan.

Ekologiset ja eettiset valinnat vaateostoksilla ovat paitsi edesauttamassa kestävän kehityksen maailmaa, mutta palvelevat myös kuluttajaa itseään. Harkitut vaateostokset säästävät sekä puhdasta rahaa että aikaa itselle tärkeisiin asioihin – tyylistä tinkimättä. Me mutsimedialla liputamme ekologista muotia. Siispä koostimme omat vinkkimme helpottamaan kestävien vaatevalintojen tekemistä.

Osta harkitusti

Ennen vaateostosten tekemistä on hyvä miettiä, mitä oikeasti tarvitsee. Kapselivaatekaappi eli minimiin karsittu vaatekaappi koostuu toisiinsa yhteensopivista ylä- ja alaosista, kengät mukaan lukien. Kapselivaatekaappi on mainio lähtökohta vaateostosten tekemiselle, sillä pukeutumista ohjaa kaiken yhteensopivuus. Ei enää vaatehuteja, vaan puhdasta uskollisuutta omalle tyylille!

Suosi kierrättämistä

Kierrätä perheesi käyttämättömät vaatteet perinteisellä kirpputorilla tai hyödynnä nettikirppiksiä. Kirpputorit ovat pullollaan hyväkuntoisia vaatteita, kenkiä ja asusteita. Mutsimedian Suvi koosti Facebookin parhaat lastenvaatekirpputorit ja nettikirpputorit kaikkien Mutsien iloksi. Kierrättäminen ei ole ollut koskaan näin hauskaa ja helppoa!


Materiaalilla on väliä

Puuvilla on yksi yleisimmistä vaatteiden raaka-aineista. Vaikka puuvilla kestää kulutusta ja luonnonkuitu on iholla mukavan tuntuinen, on sen viljely usein ongelmallista. Puuvilla vaatii tiheää kastelua ja sen viljelyssä käytetään paljon torjunta-aineita ja lannoitteita. Luomupuuvillan valmistuksessa ei käytetä keinotekoisia lannoitteita ja torjunta-aineita, ja siksi se onkin parempi vaihtoehto. Luomupuuvillaisia vaatteita on nykyään melko monipuolisesti tarjolla aina isommista vaatemerkeistä lähtien -etenkin lapsille.

Yhtä ekologisinta ja eettisintä vaatemateriaalia on vaikea määritellä, sillä luonnonmateriaali ei ole automaattisesti tekokuitua kestävämpi valinta. Vaatemateriaalien valintaa ohjaavatkin pitkälti kuluttajan omat arvot ja toiveet. Valittavana on täysin kotimaista muotia, reilun kaupan tuotantoa ja esimerkiksi luomu- tai puoliluomutuotantoa. Mutsimedia bongasi kotimaisen vaatemerkki Nokosen, joka käyttää vaatteiden valmistuksessa nokkosta. Mielenkiintoista!

Vaatteen alkuperä – Who made your clothes?

Kotimainen ja lähistöllä tuotettu muoti on aina oiva valinta. Suomessa ja muissa Euroopan maissa ympäristön suojelulle ja työntekijöiden oikeuksille on määritelty laissa minimitaso. Maailmanlaajuisesti vaatetuottajan ekologisia ja eettisiä periaatteita ilmentävät erilaiset sertifiointimerkit. Sertifikaatit ovatkin kuluttajalle helpoin tapa varmistua vaatteen kestävästä tuottamistavasta. Tunnetuimpia vaatealan ekologisuutta ja vastuullisuutta ilmentäviä sertifikaatteja ovat: GOTS – Global Organic Textile Standard International Working Group, Öko-tex, Reilu kauppa ja Fair Wear Foundation (FWF).

Artikkelissa on käytetty lähteenä: nudge.fi

Teksti: Anna Korhonen