Artikkelin kuva
matkailu

Perhereissu Tanskan Legoland Billundiin – kokemuksia: ”Jopa pelkoja voitettiin”

Kaupallinen yhteistyö: Legoland Billund


Perheeseeni kuuluu kaksi alakouluikäistä lasta, joista erityisesti toinen on ollut koko pienen ikänsä Lego-fani. Olemme suunnitelleet jo vuosia matkaa Tanskan Legoland Billundiin, mutta reissu on aina syystä tai toisesta siirtynyt. Tänä vuonna pääsimme vihdoin toteuttamaan lapsemme haaveen! Tässä kirjoituksessa kerron perheemme kokemuksia Legoland Billundista ja Tanskan lomastamme.

Kumpikin meistä vanhemmista oli vieraillut Tanskan Legolandissa aiemmin pariin otteeseen, mutta lastemme kanssa visiitti legendaariseen huvipuistoon oli ensimmäinen. Etukäteen mietitytti, ovatko omat lapsuusmuistoni Legoland Billundista vääristyneet ajan saatossa. Onko siellä oikeasti kaikki rakennettu legoista? Ovatko ravintolassa myytävät ranskalaiset todella legopalikan muotoisia?

Paikan päällä oli hauskaa huomata, miten teemapuisto on kehittynyt huimasti vuosien varrella. Eikä ihme, sillä edellisestä vierailustamme oli aikaa jo noin kymmenen vuotta.

Matka Legoland Billundiin

Päätimme lähteä matkaan omalla autollamme ja meren ylitimme tietysti Ruotsin laivalla. Automatka taittui mukavan nopeasti (bonus tip: sähköauton latauspisteitä oli oikein sopivasti matkan varrella!) ja saimme ihailla keväisen vihreitä naapurimaita sekä tavailla Ruotsin ja Tanskan tienkylttejä.

Matkamme ajoittui pääsiäiseen, ja Legoland Billundin portit olivat avattu kesäkaudelle edellisenä viikonloppuna – paikat olivat tip top ja henkilökunta iloista. Ja mikä parasta, legopuistossa ei tarvinnut jonottaa lähes ollenkaan! Sää oli jo huomattavasti keväisempää kuin Suomessa, juuri sopivan lämmin usean tunnin ulkoiluun.

Legoland Castle Hotel iltavalaistuksessaan oli kutsuva näky. Kuva: Annin kotialbumi

Kokemuksia majoituksesta: Legoland Castle Hotel

Olimme varanneet huoneen Legoland Castle Hotellista, joka on huvipuiston vieressä sijaitseva Lego-teemainen perhehotelli. Ja voi että, millainen hotelli se olikaan!

Kaksi suurta ja kaunista linnarakennusta löytyivät helposti pääporttien läheltä. Pihalla olevat Lego-ritaripatsaat sekä trubaduurihahmot tervehtivät ja soittivat fanfaareja ohi kulkiessamme. Kaikkialla oli vahva Lego-ritariteema: niin sisustuksessa lattiasta kattoon, kuin henkilökunnan asuissakin.

Hotellihuoneissa ja hotellin aulatiloissa oli Legoja leikkejä varten. Kuva: Annin kotialbumi

Hotellin pihapiiri oli kuin luotu seikkailulle. Kuva: Annin kotialbumi

Legoland Castle Hotellin sisustus jatkoi Legoland-puistosta tuttua Lego-teemaa lattiasta kattoon. Kuva: Annin kotialbumi

Hotellissa oli paljon lapsille suunnattua tekemistä: Aarrejahti linnan tiluksilla, tehtävävihkot vaikkapa hotellihuoneessa täytettäviksi, satukirjoja, Lego-palikoita sekä päivittäinen hauska kisa siitä, kuka lapsista rakentaa kekseliäimmän Lego-rakennelman.

Huoneistot olivat sisustettu perheet huomioiden. Lasten makuuhuone oli erillään, mutta kuitenkin ihan vieressä, huoneessa oli jääkaappi, vessassa lavuaarin edessä pikkujakkara ja tietenkin: Huoneissa oli Lego-palikoita sekä televisiot, joista tuli Lego-ohjelmia.

Vaikka hotelli on lapsiperheille suunnattu, siellä vallitsi erittäin rauhallinen tunnelma. Käytävillä ei ollut melua, eikä huoneistoomme kuulunut mitään ääniä sisältä tai ulkoa. Erityisen mukavaa tämä oli pitkän huvittelupäivän päätteeksi, kun saimme upota omaan rauhaamme pehmeisiin hotellisänkyihin.

Kuitenkin parasta Legoland Castle Hotellissa oli sijainti Legolandin vieressä. Niin kätevää! Tarvittaessa välillä pääsee helposti käymään hotellihuoneessa (vaikka päiväunilla) ja sen jälkeen taas jatkamaan huvittelua. Lisäksi lapset olivat haltioituneita, kun saivat illan hämärässä katsella ikkunasta vieressä näkyvää huvipuistoa.

Olen itse yleensä kauniiden hotellien, seesteisen värimaailman sekä kauniin arkkitehtuurin ystävä, joten etukäteen hiukan kieltämättä hirvitti kaikki Lego-palikat ja riemunkirjavat värit. Mutta mitä vielä, yhtenä iltana havahduin itse ihailemasta portaikon Lego-kattokruunua, huh!

Yhden vai kahden päivän liput Legolandiin?

Olemme mieheni kanssa aiemmilla Legoland-reissuillamme viettäneet puistossa vain yhden päivän ja jokaisella kerralla on jäänyt joitain paikkoja kiertämättä. Tällä kertaa meillä oli kahden päivän liput ja se oli erittäin hauska kokemus, jota suosittelen lämpimästi.

Koska pääsiäisenä kävijöitä oli vähemmän kuin kesällä, ehdimme kiertää lähes koko puiston päivän aikana. Silti meillä jäi osa vielä seuraavaan päivään. Lisäksi oli mahtavaa, kun seuraavana päivänä lapset jo hotellin ritariaamiaisella odottivat pääsevänsä uudelleen lempparipaikkoihinsa ja saimme ajan kanssa ihastella upeita yksityiskohtia. Ja niitä todella riittää!

Saimme ajastamme Tanskan Legolandissa uusia rakkaita muistoja ja hienoja kokemuksia. Kuva: Annin kotialbumi

Lego-hahmot kertoivat omaa tarinaansa kaikkialla puistossa. Kuva: Annin kotialbumi

Perheen pienemmille Tanskan Legolandista löytyy myös paljon tekemistä, kuten Pipsa Possu -ja Dublo-legoalueet. Kuva: Annin kotialbumi

Oma suosikkini oli Miniland, jonka muistin omasta lapsuudestani. Oli hienoa päästä näyttämään se nyt omalle jälkikasvulle. Kuva: Annin kotialbumi

Movie World hurmasi myös perheen vanhemman lapsen, taustalla soi iloinen popmusiikki! Kuva: Annin kotialbumi

Legolandista löytyy myös ihka oikea kummitustalo. Kuva: Annin kotialbumi

Legoland Billund on paljon muutakin kuin Legoja

Lastemme suosikkeja Tanskan Legolandissa olivat erilaiset laitteet. Vuoristoratoja oli niin rauhallisempaan, kuin hurjempaan makuun, ja vesiajeluista pystyi valitsemaan, haluaako kastua vai ei.

Lisäksi oli Ninjago laser -sokkelo, elokuvateatteri, ritarien kullanhuuhdontaa, 3D-ajeluita, merirosvoja, palo-asema, Dublo-maa, kiertoajeluita, lukuisia leikkipaikkoja, kummitustalo… Ja yksi erikoisen hieno, mahanpohjasta kutkuttava kokemus oli Movie Worldin lentosimulaattori!

Legolandin oma liikennepuisto oli hieno kokemus. Lapset eri kansallisuuksista pääsivät tekemään ohjatusti yhteistyötä. Kuva: Annin kotialbumi

Retkelle Givskud Zoo -eläinpuistoon

Kun Legolandin ihmeet olivat koettu, lähdimme lomamme päätteeksi vielä eläinpuistoon. Ennen ajomatkaa kohti Tukholman satamaa, ajoimme Legoland Billundista noin puolen tunnin matkan Givskud Zoohon. Oikein sopiva retki aamiaisen jälkeen, kun hotellihuone oli jo luovutettu.

Givskud Zoo on mahtava paikka erityisesti automatkailijoille, sillä siellä ajetaan suurin osa alueesta läpi omalla autolla. Myös jalkaisin saa liikkua, mutta tällöin ei pääse näkemään kaikkea.

Miten hauskaa oli ihailla kirahveja, katsella sarvikuonoja, väistellä tiellä käveleviä strutseja ja lauleskella TikTok-hitin tahtiin Cabybarojen luona. Jännittävintä oli ehdottomasti leijona-aitauksessa ajaminen! Lisäksi mieleenpainuva kokemus oli apina-alue, jossa hassut apinat hyppivät ihmisten luokse sekä telmivät ja leikkivät keskenään kuin ihmislapset konsanaan.

Givskud Zoo -eläinpuisto on ehdottomasti vierailun arvoinen kohde Tanskan lomalla. Kuva: Annin kotialbumi

Eläinpuistossa sai bongailla monia upeita, erikoisia eläimiä. Kuva: Annin kotialbumi

Autoreitti oli jaettu maanosien mukaan ja välillä pääsimme levähdyspaikoille jaloittelemaan sekä katselemaan ”kilttejä” eläimiä, kuten juuri apinoita, lintuja sekä uiskentelevia pingviinejä. Autossa kuuntelimme puhelinsovelluksen kautta mielenkiintoista selostusta kulloinkin kohdalla olevista eläimistä. Kokonaisuudessaan visiitti eläinpuistossa oli todella miellyttävä ja mielenkiintoinen kokemus, joka oli hieno loppuhuipennus Lego-seikkailumme päätteeksi.

Mahtavia muistoja

Ei liene epäselvää, että koko perheemme viihtyi mainiosti Legoland Billundissa. Oli upeaa nähdä, miten lapset riemuitsivat toinen toistaan hienommista yksityiskohdista, oppivat uutta ja jopa voittivat pelkonsa hurjassa vuoristoradassa.

Vierailu Legolandissa nyt aikuisena, omien lasten kanssa, ei lopulta ollut niin erilaista kuin aiemmilla kerroilla – itsekin hurahdin mukaan tunnelmaan ihan yhtä täysillä kuin nuorempana! Lukuisat, taitavasti kootut omat maailmansa vetivät mukaansa koko perheemme. Ja lapsuusmuistoni oli todellinen: Kaikki oli oikeasti rakennettu Legoista ja myös ranskanperunat olivat edelleen Lego-palikan muotoisia.

Olen onnellinen, että toteutimme viimein pitkään suunnittelemamme perhereissun Tanskan Legolandiin. Seitsemän- ja yhdeksänvuotiaat lapsemme eivät olleet vielä lainkaan ”liian vanhoja” tähän elämykseen. Niin paljon monenlaista mukaansatempaavaa tekemistä Legoland Billundissa oli.

Uutisoimme aiemmin monia lapsiperheitä yllättäneestä Lego-vinkistä. Lue vinkki tästä, jos perheessänne on pieniä Lego-faneja!

Seuraa Mutsimediaa myös Facebookissa ja Instagramissa!

Teksti ja kuvat: Anni Virtanen