Artikkelin kuva
matkailu

Lontoo lupaa ja lunastaa

Muistan ensimmäisen Lontoon matkani hyvin, vaikka siitä on jo lähes 15 vuotta. Olin emännöimässä työpaikkani järjestämän kilpailun voittajia supertähti Usherin konsertissa. Lentomme saapui Lontooseen muutama tunti ennen konsertin alkua ja menimme kiireessä hotellille viemään tavaroita ja valmistautumaan iltaa varten. Hotellilta riensimme o2-areenalle ja konsertin jälkeen heti takaisin hotellille, sillä lentomme lähti aamulla takaisin Suomeen kukonlaulun aikaan.

Lontoo jäi tuolla reissullani kaupungin kokemisen sijaan pelkästään taksin ikkunasta ihailuun kiireisen aikataulumme takia. Kokemus jäi kaivelemaan sen verran pahasti, että olen sittemmin ottanut Lontooseen matkustamisen agendalleni useasti.

Yksi parhaimmista jutuista on ehdottomasti se, että Helsingistä Lontooseen lentää vain kolmessa tunnissa. Vertailun vuoksi: junamatka Valtionrautateillä Helsingistä Itä-Suomeen Imatralle kestää lähes yhtä kauan.


Joka kerta erilainen kokemus

Tekemistä ja näkemistä Lontoossa riittääkin! Ja mikä hienointa, jokaisesta reissusta on mahdollista tehdä erilainen. Majoitus kannattaakin melkein buukata joka kerralla eri puolelta kaupunkia, sillä nähtävyydet ovat levittäytyneet laajalle alueelle. Näin tulet samalla tutuksi Lontoon monien kasvojen kanssa, sekä ison alueen hahmottaminen onnistuu paremmin.

TÄRPPI: Covent Garden

Moni Lontoon matkaaja aloittaa kaupunkiin tutustumisen Covent Gardenista, sillä se sijaitsee aivan Lontoon keskustassa. Sen ytimessä on ikoninen keskusaukio, jonka ympärille koko mainio alue levittäytyy.

Covent Gardenista löydät ihania putiikkeja, taitavia katutaiteiljoita, viehättäviä kahviloita sekä kansainvälisiä ravintoloita. Korkeakulttuurin ystäville lähistöllä sijaitsee myös upea Royal Opera House -oopperatalo. Kiertele mukulakivikatuja ja kujia omaan tahtiisi, uppoudu ihmisvilinään ja nauti alueen värikkäästä ilmapiiristä.

Värikäs Neal's Yard Covent Gardenissa.

Monipuolisuus ihastuttaa

Lontoossa on oikeastaan kaikkea – paitsi aurinkoa ja hiekkarantaa. Museoita, muotia, ravintoloita, musiikkia, pubeja, jalkapalloa, puistoja, arkkitehtuuria – you name it! Monet sanovatkin Lontoon olevan maailman paras kaupunkikohde, sillä se sykkii elämää ja sen tunnelma on ainutlaatuinen.


TÄRPPI: Hoxton ja Shoreditch

Graffiteja, gallerioita, värikästä katutaidetta ja coolia menoa – niistä on Hoxton ja Shoreditch tehty. Nämä trendikkään itä-Lontoon kaupunginosat valloittavat vierailijat rosoisella tyylikkyydellään. Käväise Columbia Road Flower Marketissa ihailemassa kauniita kukkia, kuuntele lahjakkaita katumuusikoita ja syö aamiaista tai lounasta torin ruokapaikoissa.

Shoreditch on täynnä tyylikkäitä kahviloita ja baareja.

Ihmiset inspiroivat

Parasta mitä tiedän, on istahtaa terassille tai kahvilaan, vain katsella ohimeneviä ihmisiä ja ihailla kaupungin vilinää kaikessa rauhassa. Lontoossa voisin jatkaa puuhaani loputtomiin, sillä kaupunkiin ei kyllästy koskaan. Lontoon monipuolinen tarjonta ja kansainvälinen ilmapiiri saavat palaamaan sinne kerta toisensa jälkeen aina uudelleen ja uudelleen.

TÄRPPI: Soho

Lontoon ydinkeskustan Soho on musadiggareiden sekä muodin, taiteen ja teatterin ystävien aarreaitta. Alueelta löytyy paljon kivoja pubeja, klubeja, levykauppoja ja vintage-putiikkeja. Sohossa sijaitsee myös pitkät perinteet omaava muotikatu Carnaby Street, ja lisäksi aluetta ympäröivät kaupungin suurimmat shoppailukeskittymät Oxford Street ja Regent Street.

Ei siis ihme, että Soho on yksi Lontoon parhaita paikkoja erilaisten ihmisten ihasteluun. Etsi mukava kahvila tai pubi, tilaa iso kahvi (tai olut) ja istahda ikkunapöytään seuraamaan kaupungin loputonta ihmisvirtaa ja sen monimuotoisuutta. Pistäydy myös Chinatownissa!

Sohon ihmisvilinää.


Seuraa Mutsimediaa myös Facebookissa ja Instagramissa!

Teksti: Jenni Siikaniva, kuvat: Thomas Kelley, David Marcu, Toa Heftiba