Artikkelin kuva
lifestyle

Turvavälit Supernanny Suomi -kuvauksissa aiheuttivat haasteita: ‘‘Kipittelin perässä, että mihinkäs te hävisitte’’

Supernanny Suomi -tositelevisiosarjan kolmas kausi kuvattiin loppusyksystä. Lapsiperheitä ohjelmassa auttava psykoterapeutti ja lastensuojelun ammattilainen Pia Penttala kertoo Mutsimedialle, että koronariski minimoitiin huolellisilla toimenpiteillä.

– Meillä oli selkeät ohjeistukset, jotka kerrottiin myös perheille hyvissä ajoin. Jokainen seurasi vointiaan jatkuvasti ja jos tuli vähänkään oireita, oli mentävä heti koronatestiin. Jotkut kävivätkin testeissä varmistuakseen siitä, ettei heillä ollut koronaa.

Kasvomaskeja, käsidesiä ja desinfiointipyyhkeitä käytettiin runsain mitoin kuvausten aikana. Tuotantotiimi huolehti osaltaan hyvästä hygieniasta ja desinfioi jopa perheiden saniteettitilat lähtiessään.

Turvaväleistä haasteita

Pia Penttala kertoo, että turvavälien pitäminen perheisiin oli hänestä haastavaa. Supernanny Suomi -sarjan aiemmilla kausilla hänellä oli tapana kätellä vanhempia ja osoittaa arvostustaan myös ystävällisillä kosketuksilla tavatessaan heidät ensimmäistä kertaa.

– Nyt en voinut pitää vanhempia kädestä kiinni ja rauhoittaa tilannetta sitä kautta, vaan vanhemmat ehtivät jännityksissään jo vähän ottaa takapakkia, mennä eteisestä olohuoneeseen tai keittiön puolelle. Kipittelin sitten perässä, että mihinkäs te hävisitte.

Ensikohtaaminen on Penttalasta tärkeä hetki luottamuksen rakentamisessa. Hänestä turvavälien pitäminen vaikutti hänen ja perheiden vuorovaikutukseen erityisesti tutustumisen alussa.

– Minun piti varoa, etten kättele vanhempia tai esimerkiksi silitä heitä olkapäälle. Se oli vaikeaa, koska tapaani kohdata ihmisiä liittyy läheisyys. Ja kyllä se näkyi: vei enemmän aikaa saada yhteistä säveltä, mikä on täysin luonnollista.

– Vierailujen edetessä unohdin luonnollisesti välillä turvavälit ja saatoin kaapata jonkun kainaloon, kun tiesin, ettei kummallakaan ollut oireita.


Supernanny Suomi -kuvauksissa luottamus rakentui hiljalleen

Ohjelmassa mukana olevien perheiden auttaminen on suuri kunnia, Pia Penttala painottaa. Hän tahtoi tehdä kaikkensa, jotta perheet pystyivät luottamaan häneen.

– Työni on mennä perheiden luokse ja katsoa virtahepoa, joka on keskellä olohuonetta ja poistaa se ihmisten väliltä. Ja sitten meillä oli samaan aikaan tällainen korona.

– Ei pandemiakausi vienyt kuitenkaan pohjaa minun ja perheiden yhteistyöltä, mutta sujuvan vuorovaikutuksen muodostuminen vaati enemmän aikaa.

Vieraillessaan perheissä, Penttala huomasi poikkeusoloissa elämisen vaikuttaneen vanhempien hyvinvointiin ja jaksamiseen.

– Oli vaikeaa saada vanhemmille perille viestiä siitä, että he ovat hyviä vanhempia. He olivat uupuneita ja pohtivat, ovatko selviytyneet arjesta millään tasolla. He eivät meinanneet uskoa, että perheessä on jo paljon hyviä asioita.

Supernanny Suomi -ohjelmaa esitetään MTV3-kanavalla torstaisin klo 21.


Seuraa Mutsimediaa myös Facebookissa ja Instagramissa!

Teksti: Senni Loikala, kuva: MTV