Artikkelin kuva
lifestyle

Täydellistä mattoa metsästämässä: Hattara vei voiton

Artikkeli on tehty yhteistyössä VM Carpetin kanssa.


Kauniin, oikean kokoisen ja käyttötarkoitukseensa täydellisesti sopivan maton löytäminen on yksi haastavimmista sisustustehtävistä. Usein matto saattaa jäädä liian pieneksi tilaan, materiaali on vääränlainen, matosta irtoaa epämääräistä nöyhtää tai se on liian ohut. Eniten harmittaa, jos matto liikkuu lattialla, kun sillä kävellään tai rullautuu reunoista, ja sitä joutuu jatkuvasti oikomaan.


Meille kotiin ostettiin ensimmäinen VM Carpetin Hattara harmaana viisi vuotta sitten. Perheemme on muuttanut välissä uuteen asuntoon, mutta Hattara on edelleen olohuoneemme lattialla ja luultavasti pysyy siinä ainakin yhtä kauan kuin on ollutkin.

Yritin jossain välissä saada hiukan vaihtelua kotimme väreihin ja ostin tilalle uuden maton. Havaitsimme kuitenkin pian, että uusi tulokas ei ollut lähellekään yhtä hyvä kuin vanha kunnon Hattara ja vaihdoimme sen äkkiä takaisin.


Hattarassa hyvää on erityisesti se, että materiaali on pehmeääkin pehmeämpi ja matto pysyy paikoillaan hienosti EVA-liukuestepinnan ansiosta. Pohjausmatto sopii myös pinnoille, joilla on lattialämmitys. Meillä Hattara on ollut sekä parketilla että lämmitetyn laattalattian päällä ja toiminut molemmilla hienosti.

Myös lapsemme rakastaa pehmeää mattoa ja on taaperoikäisestä asti puuhaillut sen päällä omia juttujaan. Matto on hajuton, sen materiaali on kierrätettävää, eikä se jätä viiruja tai muita jälkiä lattiaan.


Tykkään myös siitä, että pinta on elävä ja matalan nukan kääntyillessä eri suuntiin, matossa tulee näkyviin erilaisia värivivahteita. Oma mattomme on pysynyt supersiistinä, vaikka meillä on kotona eletty ruuhkavuositäyteistä lapsiperhearkea, ja näyttää edelleen kuin uudelta. Samettisen ja hiukan kiiltävän pinnan ansiosta Hattarasta on helppo pyyhkiä tahrat pois, ja vaikka mattoon jäisikin pienen pieniä jälkiä, silmä ei erota niitä pinnan eläväisyyden ansiosta.


Huonoja puolia Hattarassa on vain yksi: kun ostat yhden, saatat joutua uusimaan koko kodin mattoarsenaalin samalla, koska huomaat, miten hyvä matto oikeasti on käytössä. Viime syksynä Hattarasta tuli myyntiin uusi ruskean sävy, johon ihastuin täysin ja olihan se meille hommattava. Toiveena oli saada kotiin maanläheistä, mutta ripauksen ylellistä tunnelmaa, ja mattona Hattara onnistuikin toimittamaan juuri tätä. Pohdimme myös tummanvihreää vaihtoehtona, joka sekin olisi ollut kaunis väri.

VM Carpet on kotimainen yritys ja matoista voi myös tilata ilmaiseksi materiaalinäytteen kotiin, jos väri mietityttää ja haluat testata sitä oikeassa ympäristössä. Maton voi tilata myös omilla mitoilla juuri itselle ja omaan tilaansa täydellisen sopivaksi – tämä on mielestäni hieno lisäpalvelu.


Matto tuo kotiin ihanaa lämpöä ja viihtyisyyttä sekä toimii myös käytännöllisenä elementtinä, sillä se vaimentaa akustiikkaa. Viimeisimmän laskutoimitukseni mukaan meillä on kotona tällä hetkellä viisi Hattara-mattoa, voinkin siis virallisesti kutsua itseäni oikeaksi hattarahöperöksi.

Lue lisää Hattarasta Mutsimediassa:


Seuraa Mutsimediaa myös Facebookissa ja Instagramissa!

Teksti ja kuvat: Jenni Siikaniva