Artikkelin kuva
lifestyle

Susanna, 43, remontoi yksin 350-neliöisen hirsitalon: ”Vaatii aikatauluttamista lasten kanssa”

Lapsiperhearkea yksin pyörittävä Susanna toteutti unelmansa vanhan 350-neliöisen hirsitalon remontoimisesta taiteilija- ja tutkijaresidenssiksi. Susanna on mukana MTV:n Meidän remppa -ohjelmassa.

Vuonna 2017 fiskarsilainen Susanna, 43, teki silloisen miehensä kanssa talokaupat. Lähes satavuotiaan hirsitalon historia kiehtoi: Se oli alun perin toiminut Skogbyn kylällä sahan työntekijöiden asuinkasarmina. Talo oli siirretty 40-luvulla nykyiselle paikalleen, meren ja metsän läheisyyteen.

– Meillä oli kaupanteon aikaan suuri uusperhe ja ajatuksena oli, että tässä on loppuelämän koti koko porukalle, Susanna kertoo Mutsimedialle.

Kahden vuoden ajan pariskunta teki talossa mittavaa purkutyötä. Esimerkiksi kosteusvaurioita kärsineet kylpyhuoneet, jälkeenpäin rakennetut väliseinät ja muovimatot saivat lähteä. Yhteinen remontti keskeytyi, kun pari erosi.

– Ennen eroa remontti eteni hitaammin, mutta ostettuani talon kokonaan vaihdoin vitosvaihteen silmään ja olen mennyt tukka tuubilla viimeiset neljä vuotta, kuvailee Susanna.

Suunnitelmat talon tulevaisuudesta muuttuivat uudessa elämäntilanteessa.

– Olin haaveillut taitelija- ja tutkijaresidenssin perustamisesta ja oli luontevaa lähteä toteuttamaan sitä.

Susannan hirsitalo. Sisätilojen remontin jälkeen työn alle pääsevät piha ja piharakennukset. Kuva: Susannan kotialbumi

Remontti on osa elämää

Susannan perheeseen kuuluvat lapset Elmo, 11, ja Enne, 7, ja kaksi koiraa ja kaksi kissaa. Talon remontointi on ollut pitkään osa perheen arkea. Susanna on edistänyt remonttia päättäväisesti yhdessä apujoukkojensa kanssa.

– Olen tottunut tekemään asioita, ja remontti ei ole ollut mistään pois perheeltämme. En ehkä ole käynyt joogassa tai missä trendikkäät naiset käyvätkään, mutta olen tehnyt polttopuita ja rapannut saviseiniä senkin edestä, Susanna naurahtaa.

Aikaa on ollut myös lapsiperheen tavanomaisiin menoihin, kuten lasten harrastuksiin. Susanna arvostaa lähimatkailua ja perhe reissailee silloin tällöin lähialueen kohteissa.

– Olen remontoinut, kun lapset ovat päiväkodissa ja koulussa. Työelämässä pystyn hoitamaan työni tehokkaasti etänä ja sen jälkeen jatkan remontointia. Viikonloput ja loma-ajat menevät usein myös talolla remonttihommissa.

– Toki remontointi lasten kanssa vaatii aikatauluttamista ja priorisointia, lisää Susanna.

Näkymää pihalle. Kuva: Susannan kotialbumi

Metsän ja meren läheisyys ovat Susannan mieleen. Kuva: Susannan kotialbumi

Vuosien jälkeen remontti on lähes valmis. Työtä on ollut valtavasti esimerkiksi ulkoikkunoiden entisöinnistä vanhojen tulisijojen purkamiseen ja uusien muuraamiseen. Sisätiloissa on vain pieniä ylläpitokorjauksia ja remontin viimeistelyjä jäljellä. Susanna päivittää talon elämää ja rakennusvaiheita Instagramiin skogshyddan_air-tililleen.

Susannan unelma toteutui: Talossa on neljä ympäri vuoden asuttavaa asuntoa taiteilijoille ja tutkijoille. Seuraavaksi Susanna laittaa uuteen uskoon talon pihan ja piharakennukset.

Tavoitteena pitkäikäiset ratkaisut

Susannalle on tärkeää, että yli satavuotias hirsitalo säilyy terveenä ja hyvinvoivana ainakin seuraavat sata vuotta. Suurempia ikäviä yllätyksiä ei remontin aikana ilmennyt.

– Lähinnä kustannukset ovat joskus yllättäneet. Samaan aikaan on voinut tulla suuria laskuja esimerkiksi tulisijojen muuraamisesta ja vaikkapa hankkimastani puutavarasta.

Remonttilainaa Susanna ei kuitenkaan ole ottanut.

– Remontti on edennyt sellaisella tahdilla, jonka palkasta ylijäävä rahasumma mahdollistaa, hän sanoo.

Meidän remppa -ohjelmassa seurataan Susannan matkaa yläkerran asunnon ja aulan remontoimisessa. Kuva: MTV

Remontointi on kuulunut perheen arkeen jo vuosia. Kuva: MTV

Ekologisuus on Susannalle tärkeää ja hän on hankkinut kaiken mahdollisen hirsitalon remontointiin ja sisustamiseen kierrätettynä.

– Parhaat löytöni olen tehnyt Facebookin kirpputoriryhmistä ja nettikirpparilta. Olen oppinut, mihin somen kirppisryhmiin kannattaa kuulua. Rakennusvaiheessa seurasin rakennustavaraylijäämäkirppareita ja myös ystäväni ovat tehneet löytöjä minulle.

Taukoa remontoinnista

Susanna odottaa, että perhe pääsee elämään jonkin aikaa tavallista arkea ilman jatkuvaa remontoimista.

– Toivon, että voisimme keskittyä talvella tavalliseen asumiseen, emmekä eläisi remontin ehdoilla. Aiomme huilia ennen kuin aloitamme seuraavan projektin.

– Parasta talossamme ovat meri, metsä, hiljaisuus ja avaruus – se, että on tilaa. Aina on myös tekemistä, sillä paikka on kooltaan niin suuri.

Susanna on mukana Meidän remppa -ohjelmassa, jonka uusin jakso nähdään MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa torstaisin klo 20. MTV Katsomo+ -tilaajille seuraava jakso ennakkoon.

Jaa tämä artikkeli ystävillesi ja tutuillesi, jotka ovat ahkeria remppaajia!

Seuraa Mutsimediaa myös Facebookissa ja Instagramissa!

Teksti: Senni Loikala, kuvat: MTV, Susannan kotialbumi