Rakenna itse oma kyläsi: ”Ystävyyden pitäisi olla läsnä jokaista päivää”

Ihminen on luotu laumaan ja nuori tarvitsee aikuisia ympärilleen, kirjoittaa Mutsimedian Kati Ala-Ilomäki. Ystävyyden ei pitäisi olla erityistapahtuma, vaan läsnä jokaista päivää.

Minulla ja kahdella lapsistani oli hyvä joulu, ei missään mielessä perinteinen tosin. Meillä ei ollut yhtään joulukoristetta, ei yhtään jouluruokaa eikä edes joulukuusta.

Lähdimme jouluaattoaamuna junaan ja menimme ystäväni ja hänen perheensä luo. Olen tuntenut tämän ystävän jo yli 30 vuotta. Hänen luonaan koira heilutti lapsilleni häntää heti ovella, mukana olivat myös ystäväni äiti ja veli - nyt jo nelikymppinen mies, silloin vielä 10-vuotias poika, kun tapasin hänet ensimmäisen kerran 90-luvulla - ja pöytä notkui herkkuja kuten blinejä ja lihafondueta. Illan päätteeksi ystäväni teini otti lapseni huomaansa ja pääsimme ystäväni kanssa yhdessä lenkille puimaan aikuisten asioita.

Seuraavana päivänä minä ja lapseni tapasimme toisen ystäväni kahvilla, mutta koska kerrankin kenelläkään ei ollut kiire, päivä venyi iltaan asti ruuan ja jutustelun merkeissä.

Palasimme lasteni kanssa kotiin tyytyväisenä ja rentoutuneena. Itse pidän tätä onnistuneimpana jouluna ikinä, sillä ilo tapaamisista oli kaikilla aitoa eikä kenelläkään ollut stressiä siitä, että asioiden pitäisi mennä jonkun perinteen mukaan.

Omat lapseni tuntevat osan ystävistäni ja he tulevat hyvin juttuun. Huomaan silti kaipaavani joulun kaltaista tunnelmaa enemmän arkeen, sellaista yhdessäoloa, jossa ihmisiä on läsnä ilman aikataulupaineita. Minusta olisi ihanaa, jos minulla olisi koti, johon tuttavani uskaltaisivat piipahtaa kahville ohimennen - tosin käytännössä tämä todennäköisesti vaatisi jonkinlaista sopimista aikatauluista, jotta olisin kotona.

Yhdessäoloa ilman paineita

Ennen lasteni syntymää saatoin monesti istua jossakin kahvilassa tuntikausia ja ystäviä tuli ja meni ja jotkut heistä tutustuivat toisiinsakin. Se oli ihanaa.

Lasten synnyttyä olin vuosia liian väsynyt tämänkaltaiselle sosiaalisuudelle. Jälkikäteen ajatellen, sosiaalisuus olisi saattanut olla voimavara arjessa neljän pikkulapsen kanssa.

Nyt huomaan oman energiani palanneen pikkuhiljaa, mutta maailma on muuttunut ja ihmiset ympärilläni ovat uupuneempia kuin aiemmin. Työpäivän päätteeksi monen puhti riittää juuri ja juuri oman arjen pyörittämiseen ja sohvalle rojahtamiseen. Sitä en tiedä, kertooko tämä työelämästä ja siitä, että moni ystävä on nyt töissä vastuullisemmassa asemassa kuin vuosikymmen sitten vai kertooko tämä yksinkertaisesti siitä, että olemme itse vanhenneet emmekä vain jaksa entiseen malliin. Vai kertooko se siitä, että asetamme liikaa paineita vuorovaikutukselle? Jospa kyse onkin siitä, että emme uskalla olla väsyneitä, uupuneita ja hiljaisia yhdessä työpäivän päätteeksi, joka kuitenkin on aika perustila tässä iässä. Lue tästä psykologin vinkit palautumiseen.

Jäinkin miettimään, että mitäs jos voisimme ihan vain rennosti laittaa yhdessä iltaruuan ja syödä, ilman sen suurempia paineita viihdyttää? Yksi Mutsimedian äideistä on kirjoittanut kokemuksiaan tällaisesta ”arkiruokakerhosta”. Ehkä voisimme myös istua yhdessä sohvalla katsomassa tv-sarjaa ja juoda iltateen samalla kun lapset puuhailisivat omiaan?

Tai jos arkeen ei muuta yhteistä mahdu, meidän kaikkien täytyy kuitenkin käydä välillä Prismassa tai Cittarissa. Luin artikkelin joku vuosi sitten, jossa kerrottiin, että ruuhkavuosia elävät äidit järkkäsivät tapaamisia nimenomaan arkisiin tilanteisiin kuten kävivät ruokakaupassa yhdessä.

Nuoret tarvitsevat aikuisia luottoihmisiä

Kulunut sanonta on, että koko kylä kasvattaa. Nykyään meistä jokainen joutuu kuitenkin rakentamaan sen kylänsä itse, sillä se ei välttämättä synny naapurustosta tai lähisukulaisista, ja kylän rakentaminen vaatii hieman vaivaa ja panostusta.

Suomalaisten yksinäisyys, myös vanhempien keskuudessa, on maailman huippua. Me kuitenkin tarvitsemme kylää, sillä ihminen on luotu elämään laumassa.

Uskon vakaasti, että yksi syy tämän hetken nuorten pahoinvointiin on se, että monen elämästä puuttuu aikuisia, nimenomaan omien vanhempien ulkopuolisia luotettavia aikuisia. Ei ole välttämättä enää setiä ja tätejä ja talkkareita ja äidin kaveria Liisaa ja Pirkkoa, jotka olisivat arjessa läsnä ja tiukanpaikan tullen niin nuoren kuin vanhemman tukena.

Ja mitä vähemmän heitä on, sen korkeammaksi nousee kynnys viettää yhteistä aikaa ilman ohjelmaa, pelkän läsnäolon voimin. Ystävyyden ei kuitenkaan pitäisi olla erityistapahtuma vaan läsnä jokaista päivää.

Seuraa Mutsimediaa myös Facebookissa ja Instagramissa!

Teksti: Kati Ala-Ilomäki, kuva: Shutterstock