Kaikkia tunteita ei tarvitse aina käsitellä – psykologi haastaa suositun neuvon

Kun jokin harmittaa, suututtaa tai ahdistaa, hyvä neuvo on usein pysähtyä tunteen äärelle. Tunteen tunnistaminen, siitä puhuminen ja tapahtuneen pohtiminen voivat auttaa ymmärtämään omaa oloa ja pääsemään eteenpäin. 

Joskus paras ratkaisu voi kuitenkin olla laittaa lempisarja pyörimään, lähteä lenkille, tarttua kirjaan tai tehdä jotain aivan muuta. Vaikeasta tunteesta ei välttämättä tarvitse keskustella heti. Sitä ei aina tarvitse analysoida, eikä ongelmaa ratkaista saman tien.

Ajatus voi tuntua ristiriitaiselta aikana, jolloin tunnetaitojen yhteydessä korostetaan paljon tunteiden kohtaamista. Psykologian professori Ethan Kross haastaa kirjassaan Shift: Managing Your Emotions, So They Don’t Manage You ajatuksen siitä, että huomion siirtäminen pois vaikeasta tunteesta olisi automaattisesti huono asia.

Oleellista on joustavuus. Jos vaikeita asioita pakenee jatkuvasti, ongelmat voivat jäädä ratkaisematta. Joskus voi kuitenkin olla viisasta ottaa tunteeseen tarkoituksella hieman etäisyyttä ja palata asiaan myöhemmin. Tai huomata hetken kuluttua, ettei siihen ehkä enää tarvitsekaan palata.

Vaikean tunteen kohtaaminen ei ole itseisarvo

Ajatus tunteiden kohtaamisesta ei ole syntynyt tyhjästä, sillä vaikeiden kokemusten välttely voi ylläpitää ongelmia. Siksi esimerkiksi monissa psykologisissa hoidoissa ihmistä autetaan lähestymään asioita, joita hän on tottunut välttelemään.

Kiirjassaan Kross puhuu tunnesäätelystä työkalupakkina. Hänen mukaansa ei ole olemassa yhtä keinoa, joka toimisi jokaiselle ihmiselle jokaisessa tilanteessa.

Myös laajempi tunnesäätelyn tutkimus tukee ajatusta joustavuuden merkityksestä. Tutkimuskirjallisuudessa puhutaan joustavasta tunnesäätelystä: sen sijaan, että jokin yksittäinen keino määriteltäisiin aina hyväksi tai huonoksi, olennaista on tilanteeseen sopivan keinon valitseminen.

Joskus kannattaa lähestyä ongelmaa. Joskus huomio kannattaa siirtää hetkeksi muualle. 

Huomion voi tarkoituksella siirtää muualle

Kross vertaa huomiota valokeilaan. Se, mihin valokeila osuu, pääsee tietoisuuteemme. Jos olemme juuri riidelleet puolison kanssa ja käymme keskustelua mielessämme uudelleen ja uudelleen, huomion valokeila pysyy riidassa.

Mitä hän oikeastaan tarkoitti? Miksi en vastannut näin? Miten hän saattoi sanoa minulle noin?

Tällainen asian pohtiminen voi olla hyödyllistä, jos se johtaa ymmärrykseen tai ratkaisuun. Mutta se voi muuttua myös märehtimiseksi: sama ajatuskehä pyörii mielessä ilman, että mikään oikeastaan etenee.

Silloin valokeilan siirtäminen voi olla järkevää. Kross käyttää tästä ajatuksesta strategisen välttelyn kaltaista lähestymistapaa. Kyse ei ole siitä, että tunteen olemassaolo kiellettäisiin. Ihminen tekee vain tietoisen päätöksen suunnata huomionsa hetkeksi johonkin muuhun.

Sarjan katsominen voi joskus olla hyvä ratkaisu

Kuvitellaan aivan tavallinen ilta. Olet saanut töissä ikävän sähköpostin. Ensimmäinen ajatus on käydä se läpi uudelleen. Sen jälkeen alat miettiä lähettäjän tarkoitusperiä. Pian rakennat mielessäsi huomista keskustelua ja keksit vastauksia asioihin, joita toinen ei ole edes sanonut.

Voisit jatkaa asian käsittelemistä koko illan. Tai voisit päättää, että palaat sähköpostiin huomenna ja katsot nyt kaksi jaksoa sarjaa Netflixistä.

Jälkimmäistä vaihtoehtoa saatettaisiin pitää pakenemisena. Krossin näkökulmasta se voi kuitenkin olla täysin toimivaa tunnesäätelyä.

Ajan kuluminen itsessään voi muuttaa kokemusta. Se, mikä tuntui illalla valtavalta, voi näyttää aamulla pienemmältä. Voimakas tunne on ehtinyt laantua ja asiaa pystyy ehkä tarkastelemaan eri tavalla.

Sarjan katsominen ei ratkaissut ongelmaa. Se auttoi siirtämään ongelman käsittelyn hetkeen, jolloin sen ratkaisemiseen oli paremmat edellytykset.

Huomion siirtämisen ja välttelyn välillä on tärkeä ero

Huomion siirtäminen ja jatkuva välttely eivät ole sama asia. Jos jokainen riita päättyy siihen, että lähdet pois etkä koskaan palaa asiaan, ongelmat tuskin katoavat.

Jos laskut ahdistavat niin paljon, ettet avaa niitä, elokuvan katsominen ei ratkaise tilannetta.

Jos lapsi joutuu koulussa toistuvasti kiusatuksi, huomion siirtäminen mukavaan tekemiseen voi helpottaa oloa hetkeksi, mutta itse tilanteeseen pitää silti puuttua.

Kross kehottaa käytännössä tarkastelemaan sitä, toimiiko valittu keino.

Jos huomion siirtämisen jälkeen olo rauhoittuu eikä asia enää vaivaa, sitä ei välttämättä tarvitse kaivaa uudelleen esiin vain siksi, että kaikki vaikeat tunteet pitäisi käsitellä perusteellisesti.

Jos sama asia sen sijaan palaa jatkuvasti mieleen, häiritsee nukkumista tai alkaa ohjata käyttäytymistä, huomion siirtäminen ei ehkä yksin riitä. Silloin voi olla aika kääntää valokeila takaisin ongelmaan.

Aivot tarvitsevat myös taukoja ongelmasta

Tätä voi ajatella arkisesti. Harva yrittää ratkaista vaikeaa ongelmaa töissä kahdeksan tuntia putkeen. Välillä noustaan kahville, puhutaan työkaverin kanssa tai lähdetään kotiin. Seuraavana aamuna ratkaisu saattaa tuntua selvältä.

Tunteisiin liittyviin ongelmiin suhtaudumme helposti eri tavalla. Kun jokin sattuu, tuntuu että se pitäisi selvittää heti. Tunteen voimakkuus voi kuitenkin vaikeuttaa tilanteen arviointia.

Tällöin tauko ei välttämättä ole pakenemista. Se voi olla osa ongelman ratkaisemista.

Huomion voi viedä johonkin, joka todella tempaa mukaansa: liikuntaan, ruoanlaittoon, peliin, ystävän tapaamiseen, musiikkiin, kirjaan tai elokuvaan.

Lapsikaan ei aina tarvitse keskustelua heti

Kun lapsi tulee koulusta kiukkuisena tai selvästi pahoilla mielin, vanhemman ensimmäinen reaktio on helposti kysyä, mitä on tapahtunut. Hyvä tarkoitus voi kuitenkin osua huonoon hetkeen. Lapsi ei välttämättä ole vielä valmis kertomaan tapahtuneesta tai edes jäsentämään, miksi hänestä tuntuu pahalta.

Joskus keskustelua tärkeämpää on antaa lapselle aikaa palautua. Yksi tarvitsee koulupäivän jälkeen välipalaa ja omaa rauhaa, toinen purkaa oloa liikkumalla, pelaamalla tai musiikkia kuuntelemalla. Kun tunne on hieman laantunut, tapahtuneesta voi olla huomattavasti helpompi puhua.

Vanhemman ei silti tarvitse jättää lasta yksin tunteensa kanssa. Hän voi osoittaa huomanneensa pahan olon ja samalla antaa lapselle mahdollisuuden valita keskustelulle sopivamman hetken: ”Huomaan, että sinulla on kurja olo. Sinun ei tarvitse kertoa nyt, mutta olen täällä, jos haluat puhua myöhemmin.”

Hetkellinen haluttomuus puhua ei siis välttämättä tarkoita tunteiden torjumista tai sitä, että asia jäisi kokonaan käsittelemättä. Joskus lapsi tarvitsee yksinkertaisesti hieman aikaa ennen kuin sanat löytyvät. Samalla hän oppii, ettei jokaista tunnetta tarvitse selittää tai analysoida heti sen ilmaantuessa.

Tunteiden säätelyssä joustavuus ratkaisee

Tunnesäätelyssä olennaista ei välttämättä ole löytää yhtä oikeaa tapaa toimia, vaan osata vaihtaa keinoa tilanteen mukaan. Viime vuosien tutkimuksessa juuri tätä joustavuutta on nostettu yhä enemmän esiin. Sama strategia, joka auttaa yhdessä tilanteessa, voi toisessa olla hyödytön.

Vaikeasta asiasta kannattaa joskus puhua ja toisinaan sitä on hyödyllistä tarkastella uudesta näkökulmasta. Joskus taas paras ratkaisu on siirtää huomio tietoisesti muualle ja antaa tunteen laantua rauhassa. Olennaista on seurata, mitä valitusta keinosta seuraa.

Jos asia tuntuu myöhemmin edelleen tärkeältä tai palaa mieleen yhä uudelleen, siihen voi olla syytä palata. Jos tunne sen sijaan meni ohi eikä asia enää vaivaa, sitä ei välttämättä tarvitse nostaa uudelleen käsiteltäväksi vain käsittelemisen vuoksi.

Kaikkea ei tarvitse kaivaa syvemmältä vain siksi, että siellä saattaisi olla jotakin. Joskus yksi tärkeimmistä tunnetaidoista voi olla kyky tunnistaa, milloin kannattaa pysähtyä tunteen äärelle, ja milloin on aika suunnata huomio aivan muualle.

Teksi ja kuvat: Mutsimedian toimitus & Unsplash

Lähteet: Kross, Ethan: Shift – How to Manage Your emotions So They Don’t Manage You, Clinical Psychology Review, Frontiers in Psychology