Artikkelin kuva
lifestyle

Päiväpeitto vetoketjulla – voiko kätevämpää ollakaan? Lue kokemuksia Beditin Zipit-päiväpeitosta!

Artikkeli on tehty yhteistyössä Beditin kanssa.


Käytännöllisyys on yksi tärkeimmistä arvoistani, kun suunnittelen kodin sisustusta. Rakastan toimivuutta ja sitä, että tavaroille on oma paikkansa ja kaikki ovat helposti saatavilla.

Huomaan myös ahdistuvani helposti siitä, jos koti on sotkussa. Meillä järjestellään ja imuroidaan lähes päivittäin, sillä pöly on pahin viholliseni. Jos koti on sotkuinen, tuntuu elämäkin olevan epäjärjestyksessä.

Sängyt siistiksi

Meillä kotona päiväpeittoja ei ole käytetty oikeastaan koskaan sängyissä, sillä en oikein ole arkikäytössä ymmärtänyt niiden tarkoitusta. Kotonamme ei tavallisesti päiväsaikaan vietä kukaan aikaa, eivätkä petaamattomat sängyt silloin ole häirinneet ketään.

Nyt kuitenkin koronan myötä olemme olleet kotona ennätyksellisen paljon. Tämän myötä olen alkanut arvostaa myös päiväpeittojen olemassaoloa. Ne saavat kodin näyttämään huolitellulta ja suojaavat sänkyä sekä petivaatteita pölyltä.

Kätevä päiväpeitto parvisänkyyn

Kuusivuotiaallamme on omassa huoneessaan parvisänky, jonka petaaminen ei ole helpoimmasta päästä pedin ollessa korkealla.

Löysin kuitenkin täydellisen ratkaisun sänkyyn: Beditin vetoketjullinen Zipit-päiväpeitto. Mikä parasta lapsi pystyy itse petaamaan oman sänkynsä aina aamuisin herättyään. Päiväpeitto pysyy myös hyvin paikoillaan vetoketjun ansiosta päivän leikkien aikana.

Myös parvisängyn alapuolella oleva varavuoteemme sai oman Zipit-päiväpeittonsa samasta kankaasta. Kakkosvuode ei ole säännöllisessä käytössä ja päiväpeiton ansiosta se pysyy ihanan freesinä, eikä kerää pölyä.

Päiväpeitto omien mittojen mukaan

Beditin Zipit valmistetaan omien mittojen mukaan, joten jokaiseen sänkyyn on mahdollista saada juuri oikean kokoinen päiväpeitto. Peiton värin pystyt valitsemaan useasta eri vaihtoehdosta ja myös omalla kankaalla päiväpeiton teettäminen on mahdollista. Myös vetoketjun värin saat valita itse.

Itse halusin meille väriksi helpon harmaan, joka toimii muun sisustuksemme kanssa kivasti, eikä ole niin arka lialle kuin esimerkiksi vaalea tai puhtaanvalkoinen. Vetoketjuna toimii kivasti valkoinen.

Zipit toimii ainakin meillä täydellisesti, suosittelen!


Seuraa Mutsimediaa myös Facebookissa ja Instagramissa!

Teksti ja kuvat: Jenni Siikaniva