Artikkelin kuva
lifestyle

Olenko muita parempi, kun käytän kotisiivouspalvelua?

Artikkeli on tehty yhteistyössä Koti Puhtaaksi kanssa.


Sain mahdollisuuden päästä kokeilemaan Koti Puhtaaksi -siivouspalvelua ja tietysti innoissani tartuin tarjoukseen – etenkin, kun olin taidokkaasti vältellyt ikkunoiden pesua jo koko kevään!

Kun maireana kerroin muutamille ystävilleni, että kotiimme tulevat ammattilaiset tekemään perusteellisen siivouksen ikkunanpesuja myöten, sainkin yllätyksekseni osalta takaisin kulmien kohottelua ja ihmetyksiä.

Miten voin päästää meidän kotiimme vieraita ihmisiä siivoamaan?

Tämä tuntui olevan ongelma useammalle. Itse en pidä kotiamme niin pyhänä paikkana, etteikö siellä voisi käydä muitakin ihmisiä kuin ne kaikista läheisimmät. Sen lisäksi luottoni ihmisiin on suuri ja haluan aina ensisijaisesti uskoa, että ammattilaiset osaavat kyllä hommansa.

Ilomielin luovutin siis avaimeni siivousfirmalle ja sovimme heidän tulevan siivoamaan kotimme ajankohtana, jolloin emme olleet kotona. Olisin kyllä saanut olla paikalla vahtimassa heitä, mutta jätin sen homman mieluummin koirilleni ja vietimme poikani kanssa tuolloin aurinkoista lomapäivää.


Kärsiikö supermutsin status kodinsiivouksen ulkoistamisesta?

Monelle tuntuu olevan vaikeaa maksaa palvelusta, jonka voi toteuttaa myös itse. Mutta onko se säästetty raha aina sen arvoista näin ruuhkavuosien keskellä? Onko pakko nipistää perheen yhteisestä ajasta, saati yöunista, aikaa kodin perusteelliseen puunaamiseen vain todistellakseen muille olevansa supermutsi?

Kun vertaa kotisiivouspalvelun kustannuksia saatuun hyötyyn, minun ei ole vaikea tehdä valintaa. Käytän mielelläni tarjolla olevia palveluita ja siten kannatan kotimaista työllistymistä.

Erityisesti äidiksi tulon jälkeen olen joutunut pohtimaan rahankäyttöä arjessa, mutta kotisiivouspalvelu on mielestäni asia, johon kannattaa sijoittaa. Kun aika on kortilla, lapsen kanssa vietetty aika merkkaa enemmän kuin palveluun kulutettu raha.

Tiesitkö, että kotisiivouksen voi vähentää kotitalousverotuksessa?

Minä nimittäin en tiennyt ja luulin aina ennen, että kotisiivouspalvelu olisi kovin tyyristä.

Jatkuvalla sopimuksella olevan kotisiivouspalvelun laskusta saa puolet takaisin kotitalousvähennyksistä. Myös kertaluontoiset siivouspalvelut on mahdollista vähentää osittain verotuksessa. Näin ollen ulkoistettu kotisiivous ei ole vain parempien ihmisten etuoikeus, vaan se on mahdollistettu myös meille normaaleille perheille.

Teksti: Titta Laurinen