Artikkelin kuva
lifestyle

Näin lisäät hyötyliikuntaa arkeesi

Hyötyliikunnalla on erittäin suuri merkitys kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Sen lisäksi, että se vaikuttaa positiivisesti niin kehonkoostumukseen kuin mieleenkin, se ennaltaehkäisee ja hoitaa monia sairauksia. Riittävä hyötyliikunta vähentää muun muassa sydän- ja verisuonisairauksien, tyypin 2 diabeteksen, osteoporoosin sekä ylipainon kehittymisen riskiä. Päivittäin toistuva hyötyliikunta lisää huomattavasti energiankulutusta ja tukee painonhallintaa suuremmassa määrin kuin yksittäinen treeni.

Hyötyliikunnaksi luokitellaan kaikki päivän aikana tapahtuvat liikehdinnät, kuten kotitöiden tekeminen, lasten kanssa leikkiminen, koiran ulkoiluttaminen, pihan laittaminen, työpaikalle pyöräileminen, päiväkotiin käveleminen ja portaiden nouseminen – eli aivan tavalliset arkiset puuhat.

Kuinka lisätä hyötyliikuntaa omaan arkeen?

Aloita maltilla ja etene tavoite kerrallaan! Jos kasvatat hyötyliikunnan määrää kerralla valtavaksi, todennäköisesti uuvahdat pian ja palaat entiseen kaavaasi. Tee itsellesi viikkosuunnitelma, johon merkitset yhdelle viikolle enintään yhden tavoitteen hyötyliikunnan lisäämiseksi. Kuuntele kehoasi ja totuttele uuteen tapaan tarvittaessa vaikka muutama viikko! Näin sekä mielesi, että kehosi ehtivät tottua uuteen toimintatapaan ja omaksua sen normaaliksi, jolloin lopulta toimit niin huomaamattasi.


Suunnitelma hyötyliikunnan lisäämiseen

Viikko 1: Leiki lasten kanssa enemmän vauhdikkaita leikkejä, kuten hippaa tai pitäkää omat olympialaiset.

Viikko 2: Valitse portaat hissin sijaan aina kun mahdollista ja loiki sutjakasti vaikka joka toiselle portaalle.

Viikko 3: Ota kaikki teho irti siivoamisesta: suurenna liikeratoja ja pidä keskivartalo tiukkana. Imuroi ja moppaa mahdollisimman pitkillä vedoilla, tamppaa mattoja ja peittoja, pese ikkunat laajoin liikkein…

Viikko 4: Liiku ainakin osa työ- tai päiväkotimatkasta kävellen tai pyörällä mahdollisimman useana päivänä viikossa. Aloita totuttelu esimerkiksi hyppäämällä bussiin pari pysäkkiä myöhemmin kuin normaalisti.

Hyötyliikunta on usein helposti ujutettavissa arkeen ruuhkavuosien pyörteissä. Se sopii erityisen hyvin myös, jos et ole vielä löytäny treenaamisesta sitä omaa mielekästä juttuasi!

Teksti: Titta Laurinen