Artikkelin kuva
lifestyle

Kotipositiivisuus – vuoden 2019 uusi juttu?

Tiedätkö sen tunteen, kun vieraita on tulossa pian, mutta kotisi olohuoneessa näyttäisi juuri räjähtäneen? Punnitset vaihtoehtoja kutsun perumisen ja pikasiivouksen välillä, mietit mitä ihmettä tässä tekisi? Kaikilla muilla on aina niin kaunista ja siistiä, ja pohdit miksi juuri sinun kotisi näyttää niin kamalalta ja sotkuiselta. Pakko siivota nopeasti rojut piiloon. Eihän sitä muuten kehtaa ketään päästää edes sisälle.

Useimmilla on kotona toisinaan sotkua, se on normaalia ja kuuluu elämään. Mutta miksi muutama pesemätön kuppi tai petaamaton sänky alkaa tuntua ylitsepääsemättömän kamalalta, kun odotat vieraita saapuvaksi? Miksi kodin todellisuutta pitää silotella ystävienkin edessä? Siistiä kotia on aina pidetty kunnon kansalaisuuden mittarina, mutta oikeasti asia ei ole ihan niin.

Kyläily on jatkuvasti vähenevä perinne yhteiskunnassa. Yhä useampi tapaa ystävien kanssa kahvilassa tai leikkipuistossa, mutta ei omassa kodissa. Yksi syistä voi olla kotihäpeä. Se tarkoittaa oman kodin häpeämistä, jonka vuoksi ei esimerkiksi tahdo kutsua ketään kylään. Omaa kotia verrataan sisustuslehtiin, tv-sarjoihin ja sosiaalisen median kautta luotuihin mielikuviin toisten kodeista. Ja hyvin harvalla meistä, oma koti kestää moitteettomasti vertailun näihin huolella harkittuihin kuviin.

Kehopositiivisuus on ollut jo pitkään pinnalla ja nyt, vihdoin vuonna 2019, voisi olla aika suhtautua terveellä positiivisuudella myös koteihimme. Se helpottaa stressiä ja laskee rimaa extempore-kyläilyille. Kun totut näyttämään ystäville ja tuttaville kodin normaalitilassa sisustuslehden aukeaman sijaan, se todennäköisesti poikii yhä enemmän kutsuja myös muiden törkyisiin koteihin. Miten mukavaa!

Ai eikö törkyisessä kodissa kyläily olekaan niin mukavaa? Kannattaa harkita uudelleen, muun muassa seuraavien faktojen takia, jotka todistavat kotihäpeän turhaksi.


  1. Koti on elämistä varten. Mitä sitten, jos lavuaarin reunassa on aamuiselta jäänyt hammastahnaroiske? Suurimmat, silkasta laiskuudesta johtuvat liat kannattaa toki oman hygieenisyydenkin vuoksi pestä pois, mutta kuka meistä ei ymmärrä elämisen merkkejä?

  2. Pelkäätkö ystäviesi näkevän jotain kiusallista? Älä huoli, mikäli näin pääsisi käymään ja hän edelleen haluavat olla seurassasi, tiedät kyseessä olevan todellinen ystävä.

  3. Eikö kotisi ole kauniisti sisustettu? Meillä kaikilla on erilaiset mieltymykset ja se koskee myös kotejamme. Kaikkien ei tarvitse olla kiinnostuneita design-huonekaluista, asukkaan kiinnostus saa ja pitääkin näkyä.

  4. Luulet ihmisten tulkitsevan sekasortoisen kotisi väärin. Sotku ei automaattisesti tarkoita, että asukkaalla menisi muillakin elämän osa-alueilla jollain tavalla huonosti. Asiat voi priorisoida erilailla.

  5. Jos jatkuvasti käytät aikasi kodin puunaamiseen, se vie aikaa joltain muulta. Älä siis valitse onnetonta elämää kauniin kodin kustannuksella.

  6. Koti ei ole ihmisen sielun peili.

Joten ensi kerralla, kun kutsut ystäviäsi kylään, jätä siivoamatta. Ole rehellisesti oma persoonasi ja uskalla näyttää kotisi sellaisena, kun se sillä hetkellä on.

Teksti: Anni Virtanen