Artikkelin kuva
lifestyle

Jalkakylpypommien ohje – rentouttava DIY-hemmottelutuote omaksi iloksi tai lahjaksi

Lapsemme rakastaa kylpypommeja ja olenkin tuonut niitä harvakseltaan kaupasta kylpyhetkien iloksi. Välillä nautimme yhdessä myös jalkakylvyistä ja sain hiljattain päähäni, että voisimme valmistaa itse jalkakylpypommeja. Hetken tutkittuani asiaa, huomasin netissä olevan paljon erilaisia jalkakylpypommien ohjeita.

Löysin kierrätettynä puoli-ilmaiseksi jääpalamuotin, jolla valmistimme nuolenmuotoisia porepommeja. Hyödynsimme Yhteishyvän ohjetta jalkakylpypommimassan pohjana, mutta varioimme siitä muutamalla muutoksella.

Tämän DIY-hemmottelutuotteen valmistus vaati pieniä valmisteluja, sillä kävin myös apteekissa ostamassa sitruunahappoa ja kaupasta mausteteetä. Massan valmistaminen oli kuitenkin todella yksinkertaista, sillä kaikki raaka-aineet vain sekoitettiin keskenään.

Tulemme ehdottomasti hyödyntämään tätä jalkakylpypommien ohjetta myös jatkossa omiin tarpeisiimme, mutta myös lahjaideana esimerkiksi äitienpäivänä omalle äidilleni, päiväkodin henkilökunnan muistamisena tai ehkäpä myös lahjana alakouluikäiselle kummitytölleni.

On myönnettävä, että odotin jalkakylpypommien kuplivan vedellä täytetyssä vadissa kuin vastakaadettu kuohuviini. Aivan sen mittaluokan pirskahduksia emme saaneet, mutta pommit poreilivat kuitenkin hienoisesti. Ja täytyy sanoa, että jalkakylpytuokio oli ehdottomasti päivän rentouttavin hetki kotipäivässä kahden pienen toipilaan kanssa.

Jalkakylpypommien ohje

Ota tämä jalkakylpypommien ohje käyttöön ja nauti hemmottelevasta jalkakylvystä!

Tarvitset:

1,5 dl ruokasoodaa
0,5 dl sitruunahappoa
1 rkl Reilun kaupan lime-sitruuna vihreää teetä (tai jotakin muuta haluamaasi mausteteetä)
1,5 rkl oliiviöljyä
1 rkl vettä
Elintarvikeväriä (esimerkiksi keltaista)
Muotin

Valmistus:

Sekoitimme kaikki raaka-aineet keskenään ja täytimme muotin massalla. Se hieman turposi muotissa, jolloin poistin ylimääräisen massan ja painelin sen jälleen tasaiseksi.

Jalkakylpypommit saivat jähmettyä rauhassa, sillä irrotimme ne muotista vasta seuraavana päivänä. Massan onkin hyvä antaa kovettua vähintään kolmen tunnin ajan.

Vinkki! Jos kaikki massa ei mahdu muottiin, voit kaivaa myös piparkakkumuotit esille. Mekin teimme nuolien lisäksi yhden jalkakylpypommin kissan muotoisella piparkakkumuotilla.


Tällä jalkakylpypommien ohjeella valmistettuja porepommeja. Osan laitamme lasipurkkiin ja annamme lahjana eteenpäin. Kuva: Senni Loikala

Seuraa Mutsimediaa myös Facebookissa ja Instagramissa!

Teksti ja kuvat: Senni Loikala