Hylkäsin unelman omistusasunnosta – tulin onnellisemmaksi

Joitain vuosia sitten minut valtasi lähes pakottava tarve, että jotain pitäisi omistaa. Tunne on varmasti tuttu myös monelle muulle kolmekymppiselle.

Kaduilla kävellessäni katselin taloja sillä silmällä, haluaisinko jonain päivänä ostaa jostakin niistä asunnon. Sopisiko 50-luvun tunnelmallinen kerrostalo yksiin identiteettini kanssa ja näkisinkö perheemme asumassa siinä? Vai olisinko ihminen, joka olisi kuin tarkoitettu elämään puutalokaupunginosassa?

Huomasin hiljalleen, ettei tällainen ajattelu tehnyt minulle hyvää. Se sai minut katsomaan ympäristöäni kapeakatseisesti ja vei huomiotani pois nykyhetkestä – aivan kuin siitä puuttuisi jokin suurempi täyttymys.

Eroon kolmenkympin kriisistä

Aloin tietoisesti pysäyttämään katseeni talojen sijaan ympäröivään luontoon. Kuulostaa ehkä humoristiselta, mutta alkuun puistomaisen kaupunginosamme puut auttoivat minua hellittämään otetta haitallisesta ajattelumallista. Ei kyse toki ollut pelkästään halusta omistaa, vaan suunnitella tulevaisuutta – mutta siihen kytkeytyi keskeisesti ajatus omistuskodista. Huomasin, että näkökulman vaihtaminen rauhoitti mieltäni.

Juttelin kerran naapuritalossamme myös vuokralla asuvan naisen kanssa. Vain joitain minuutteja kestäneen keskustelumme aikana hän toi kahdesti esiin, että on aiemmin asunut omistusasunnossa arvostetulla alueella Helsingissä.

Olen myös itse joskus kokenut tarvetta selitellä, miksi asumme vuokralla – aivan kuin siinä olisi jotain hävettävää. “Voisin hyvin kuvitella, että ostaisimme jonain päivänä asunnon tältä alueelta. Vielä pitää säästää”, olen saattanut sanoa.

Pari vuotta sitten tein ehkä hieman tavallisuudesta poikkeavan ratkaisun tässä elämäntilanteessa, kun hankin siirtolapuutarhamökin läheltä kotiamme. Yleisempää varmasti on, että ensin ostetaan omistusasunto ja hieman vanhempana mahdollisesti vapaa-ajan asunto.

Tällä hetkellä meillä ei olisi varaa sekä siirtolapuutarhapalstaan että omistusasuntoon Helsingissä. Koemme kuitenkin, että siirtiselämä antaa meille enemmän kuin omistuskoti. Meillä on jo nyt mieluisa koti, vaikka emme omista seiniä. Palstamme puolestaan mahdollistaa meille täysin uudenlaisen elämäntavan.

Emme pyri siihen, että jonain päivänä asuisimme omistusasunnossa. Toisaalta emme ole myöskään pois sulkeneet sitä, jos se on myöhemmin mahdollista – onhan omistusasumisessa paljon hyviä puolia.

Yhteiskunnassamme elää yhä vahvasti käsitys siitä, että menestyneellä ihmisellä on oltava omistuskoti. Se voi vaikuttaa vahvasti esimerkiksi myös niin kutsutun kolmenkympin kriisin taustalla. On hyvä kuitenkin keskittyä rakentamaan juuri sellainen arki, joka tuo itselle ja läheisille onnea ja hyvinvointia.

Seuraa Mutsimediaa myös Facebookissa ja Instagramissa!

Teksti ja kuvat: Senni Loikala