Artikkelin kuva
lifestyle

Helpot lahjavinkit päiväkodin hoitajille ja opettajille

Pian on taas se aika vuodesta, kun päiväkodit ja koulut sulkevat ovensa joululomien ajaksi. Joululomalle lähtiessä saatetaan opettajia tai päiväkodin hoitajia muistaa ja kiittää pienin paketein. Mutta mitähän pakettiin voisi tänä vuonna sujauttaa? Isommalta lapselta voi onneksi kysyä, mitä lapsi itse haluaisi antaa lahjaksi. Jos kotona ei kuitenkaan ole vielä sen ikäisiä lapsia, joilta voi saada vastauksia lahjaideoihin, pitää pienet muistamiset ideoida itse.

Pientä käyttötavaraa

Useimmat opettajat ja päiväkodin hoitajat liputtavat hyötytavaran puolesta, koska lahjoja antavia lapsia on paljon, mutta tilaa säästää kaikkien lasten koriste-esineitä tai muita pysyviä lahjoja ei sen kummemmin ole. Suosi lahjaksi siis esimerkiksi kattauksessa kuluvia kauniita servettejä tai tummiin iltoihin tunnelmaa tuovia kynttilöitä. Kylmien ilmojen lähestyessä myös kaunis käsivoide tai hellävarainen käsisaippua ovat mainioita lahjaideoita, sillä etenkin päiväkodissa kädet ovat kovilla.

Joulun tuoksua

Joulukukka ja -kortti ovat helppo ja perinteinen lahja. Enää pitää vain päättää valitseeko klassisen joulukukan vai jonkun vähän erilaisemman. Ehkä voit ottaa lapsesi mukaan kukan valintaan, anna lapsen valita kahden vaihtoehdon välillä. Kukan mukaan voit sujauttaa joulukortin tai lapsen piirustuksen, jos haluat jotakin itse tehtyä mukaan pakettiin.

Jouluherkkuja

Joulun alla erilaisten herkkujen tarjonta tuntuu ainakin tuplaantuvan kaupoissa ja marketeissa. Herkkuhyllyltä lahjapussiin voi sujauttaa vaikkapa paketin teetä, glögiä tai kahvia ja jättää väliin suklaat ja konvehdit, ettei opettajien tarvitse joululomalla syödä viittätoista konvehtirasiaa.

Myös maukkaat joulukakut, -leivät tai itse tehty sinappi sopivat useampiin joulupöytiin ja lämmittävät lahjan saavan mieltä. Näitä jouluherkkuja saa melkein jokaiselta joulutorilta ja -markkinoilta, joten sinapin keittelyajan voi käyttää muihin jouluvalmisteluihin.

Keskustelupalstoilla käydään toisinaan kiivastakin keskustelua alkoholijuomien sopivuudesta lahjaksi päiväkodin hoitajille tai opettajille, mutta moni aidosti ilahtuu hyvästä viinistä tai vaikkapa glögistä, jota voi nauttia rauhassa joulunpyhinä hyvän ruoan tai herkkujen kanssa.

Oli muistaminen mitä tahansa, kaikki lahjat ilahduttavat saajaa.

Teksti: Johanna Pulla