Artikkelin kuva
lapsen kanssa

Yksinäisyys raskauden aikana – ”istut yksin aulassa neuvolakortti kädessä”

Puhuin edellisessä kirjoituksessani siitä, kuinka yksinäistä on olla perhevapaalla ja miten tutustua muihin. Entä mitä on olla yksinäinen raskauden aikana?

Jos et itse ole kokenut olevasi yksinäinen raskauden aikana, niin hienoa, mutta mitä luultavimmin joku äitikavereistasi on. Ja voit ymmärtää tämän tekstin jälkeen, kuinka tärkeää on kutsua raskaana oleva äiti mukaan, vaikka hän sanoisikin ei joka kerta.

Voit olla tuleva yksinhuoltaja, onnellisessa parisuhteessa odottamassa ensimmäistä lasta tai kolmatta, tai olla parisuhteessa, mutta silti ”yksin” odottamassa. Ei tartuta näihin sen enempää, jokainen voi itse miettiä, mikä on oma asema. Itse koin enemmän ensimmäisessä raskaudessa yksinäisyyttä ollessani parisuhteessa ja toisessa raskaudessa uudenlaista yksinäisyyttä yksinhuoltajana.

Mitä tämä raskauden yksinäisyys on? Jokainen kokee yksinäisyyden eri tavoin omassa raskaudessaan. Se hetki, kun plussaat testin, kokee kuinka ”oma elämä” katoaa, mutta samaan aikaan uusi ja jännittävä elämä ja ajanjakso alkaa.


”Valitettavasti en jaksa tulla, liian huono olo”

Alkuraskaudessa usea kärsii 12 vkon pahoinvoinnista, jolloin on saavutus päästä työpaikalle ja takaisin kotiin. Lievässä pahoinvoinnissa jaksat päivän perustoiminnot, mutta siihen se sitten jää.

Saat viikonloppuna kutsun ystävän juhliin. Vastaat kutsuun ”tulen”. Juhlat ovat alkamassa iltaa kohden, sovitat ihanaa mekkoasi tai luottohousujasi – ja molemmat: kiristävät. Ensimmäinen omituinen tunne omassa kehossasi. Kehosi on alkanut muuttumaan ja alkuraskauden turvotus ei imartele vartaloasi. Palaat takaisin sohvalle makoilemaan miettien, että vielä 45 min ja sitten nouset valmistautumaan ja puet jotain sopivaa päälle.

45 min kuluu, huono olo ja väsymys alkaa hiipimään ja päätät laittaa viestiä ”valitettavasti en jaksa tulla, liian huono olo” (vetoat siihen). Jäät makoilemaan sohvalle tai sänkyyn. Käyt todella paljon ajatuksia mielessäsi yksin, vartalosi muuttuu, tätäkö tämä on nyt koko loppuelämäni, hei hei oma elämä jne.

Tältä näyttää ulospäin onnellinen äiti, mitä myös totta kai onkin tulevasta pienestä vauvasta. Kuva: Mia Lappalainen

‘‘Et ole yksin ajatustesi kanssa’’

Näin menee ensimmäinen kolmannes. Tulee toinen kolmannes, olet energiaa täynnä, enää et näytä turvonneelta vaan pieni vauvakumpusi alkaa tulemaan esiin. Nyt haluat mukaan kavereiden juhliin ja eri tapahtumiin.

Viikonloppu lähestyy ja kutsua ei enää tulekaan. Kaverisi ajattelevat vain, etteivät halua pahaa mieltä sinulle, kun joudut kieltäytymään jälleen juhlista tietämättä, että juuri tänään sinä odotatkin kutsua kuin kuuta nousevaa, koska haluat hetken siitä ”omasta elämästä”. Ja näin hiipii yksinäisyyden tunne – minut on hylätty.

Neuvolakäyntejä on jo ollut useampi ja tähän mukaan on tullut ultrakäyntejä. Olitpa yksinodottaja tai puolisosi ei ole mukana neuvola- tai ultrakäynnillä. Mitä silloin pyörii mielessä?

Istut yksin aulassa neuvolakortti kädessä, katsot ympärille nähdäksesi ympärillä olevia pariskuntia ja perheitä vauvojen kanssa. Siinä käytävällä olet sinä yksin. Tätäkö minun tulevaisuus on? Tekisi mieli laittaa itseeni post it -lappu, “kyllä olen yksinodottaja” tai “en ole yksin, mutta mieheni on työmatkalla”.

Neuvolakäynti on ohi. Kaikki on hyvin. Ultra on ohi ja näit ne pienet söpöt varpaat tai söpön nenänpään. Haluat jakaa tämän ilon hetken. Mutta kenen kanssa? Kenelle soitan ja iloitsen, että vauvalla on kaikki hyvin? Kenen kanssa jaan tämän ilon hetken?

Samaa voit kokea parisuhteessa. Vaikka soitat puolisollesi tai laitat viestiä, saat vastauksen OK. Yksinäisyyden tunne iskee jälleen, puret hammasta, ettei itku tulisi käytävällä, missä muut vanhemmat odottavat vuoroaan. Et halua huolestuttaa muita ajatuksella, että vauvalla ei olisi kaikki hyvin. Vauvalla on, mutta itselläni ei ole.

Tässä toinen kuva ulospäin onnellisesta äidistä, mitä myös totta kai on tulevasta vauvasta. Kuva: Mia Lappalainen


Viimeinen kolmannes. Nyt alkaa fyysisesti väsymys iskemään. Ei kaikille, mutta viimeisen kuukauden aikana viimeistään.

Kaupassa käynnit ovat jo raskaita. Et jaksa enää keskustella puolison kanssa päivän tapahtumista. Mitä voisit kertoa? Sattuu nivusiin, kolottaa selkään, närästää, väsyttää, ärsyttää etten taivu laittamaan sukkia kunnolla jalkaan, jalat ovat turvonneet ja kengät eivät mahdu enää jalkaan.

Kaikki muut ympärilläsi olevat naiset raskaana ovat hehkeitä. Sinä olet yksin omien kipujen kanssa ja puolisosi ei ymmärrä kipujen tuskaa. Hän jaksaa lähteä kauppaan ja sinä jäät mieluummin yksin sohvalle, koska se tuskailu ennen lähtöä on ihan liikaa. Olet 9 kk aikana jo tottunut ”yksin oloon” niin ei tämä kotiin jäänti tunnukaan enää niin pahalle.

Tältä näyttää taas hetken romahdushetki auton ratissa, kun olet tullut neuvolakäynniltä, jonka jälkeen koit suurta yksinäisyyttä mutta samaan aikaan olit iloinen vatsassasi kasvavasta ja kehittyvästä vauvasta. Kuva: Mia Lappalainen

Yhteenvetona toin monia eri näkökulmia, milloin voit raskauden aikana kokea yksinäisyyttä. Tämän tekstin ei ole lannistaa entisestään vaan päinvastoin. Haluan, että ymmärrät kuinka muut ympärillä olevat äidit siellä neuvolakäynneillä voivat kokea ihan samoja tunteita kuin sinäkin.

Sinun ei tarvitse osallistua kaikkiin juhlakutsuihin, mutta en suosittele myöskään jäämään kokonaan kotiin. Löydä sopiva balanssi, että saat pidettyä elämän etkä koe olevasi yksin – sillä sinä et ole.

Voit edelleen urheilla mitä oma kehosi antaa, voit käydä shoppailemassa parhaan ystävän kanssa vauvan vaatteita, voit käydä lounaalla kaveriporukan kanssa. Yksinäisyys uuden kehosi kanssa, yksinäisyys uusien asioiden kanssa, yksinäisyys puolison kanssa, yksinäisyys yksinodottajana – kuten sanoin jokaisella on eri hetki omalle yksinäisyydelle raskauden aikana.

MUTTA et ole yksin, et ole yksin ajatustesi kanssa, et ole yksin kehosi kanssa. Jokainen tai usea äiti kamppailee samojen ajatusten kanssa läpi raskauden. Sinulla on edelleen sinun oma elämäsi, se ei ole kadonnut. Se vain muuttaa hiukan muotoa, mihin raskaus sinut valmistelee.


Seuraa Mutsimediaa myös Facebookissa ja Instagramissa!

Teksti ja kuvat: Mia Lappalainen