Artikkelin kuva
lapsen kanssa

Vihapuhe verkossa – näin vanhemmat voivat pysäyttää sen

Vihapuhe on nyky-yhteiskunnassa yleinen ja vakava ongelma, joka voi kohdistua erilaisiin ihmisryhmiin heidän etnisen taustansa, sukupuolensa, uskontonsa tai seksuaalisen suuntautumisensa perusteella. Se synnyttää vastakkainasettelua ja heikentää turvallisuuden tunnetta erityisesti verkossa.

Vanhempien on tärkeää ymmärtää vihapuheen vaikutukset ja roolinsa tämän ilmiön ehkäisyssä, sillä erityisesti nuoret altistuvat sen haitallisille seurauksille.

Mitä on vihapuhe?

Vihapuheella tarkoitetaan viestintää, joka levittää tai lietsoo vihaa ja syrjintää tiettyjä ihmisryhmiä kohtaan. Vihapuhetta esiintyy monessa muodossa, kuten nettikeskusteluissa, meemeissä tai jopa huumorin varjolla esitetyissä kommenteissa.

Vihapuheen tarkoituksena on usein marginalisoida ja hiljentää vähemmistöjä, ja siihen liittyy usein disinformaation eli väärän tiedon levittämistä. Tämä voi johtaa yksilöiden ja ryhmien eristämiseen sekä pahimmillaan jopa väkivaltaisiin tekoihin.

Vihapuhe ei vain loukkaa kohdettaan, vaan myös kaventaa sananvapautta yhteiskunnassa luomalla pelkoa ja hiljentämällä vähemmistöjen ääniä.

Vihapuhe ja lapset

Lasten ja nuorten maailmassa vihapuhetta esiintyy usein kiusaamisen muodossa, erityisesti verkossa. Kiusaaminen ja vihapuhe liittyvät läheisesti toisiinsa, mutta eivät ole täysin sama asia.

Kiusaaminen voi olla toistuvaa, mutta vihapuhe voi ilmetä yksittäisinä, kuitenkin äärimmäisen vahingollisina tekoina. Nuoret joutuvat usein vihapuheen kohteeksi netissä, jossa kiusaaminen ja loukkaava käytös ovat yleistyneet huomattavasti viime vuosina.

Tilastokeskuksen mukaan joka kuudes nuori on kokenut nettikiusaamista, ja nuorilla naisilla häirintä on erityisen yleistä.

Vanhempien on tärkeää ymmärtää, että vihapuheella on pitkäaikaisia vaikutuksia lapsen itsetuntoon ja sosiaalisiin suhteisiin. Erityisesti sosiaalinen media ja erilaiset keskustelufoorumit voivat olla alustoja, joilla lapset altistuvat vihapuheelle. Onkin ensiarvoisen tärkeää opettaa lapsia tunnistamaan ja torjumaan vihapuhetta.

Miten vanhemmat voivat vaikuttaa?

Vanhemmilla on merkittävä rooli vihapuheen ehkäisemisessä.

Vanhemmat voivat vaikuttaa siihen, miten heidän lapsensa suhtautuvat toisiin ihmisiin, eri ryhmiin ja vähemmistöihin. Ensimmäinen askel on käydä avointa keskustelua siitä, mikä on hyväksyttävää käytöstä, sekä opettaa lapsia kunnioittamaan erilaisuutta. On tärkeää selittää, että vaikka meillä kaikilla on sananvapaus, siihen liittyy myös vastuu. Sananvapaus ei tarkoita, että voi sanoa mitä tahansa ilman seurauksia.

Verkossa tapahtuvaan vihapuheeseen voi puuttua monin tavoin. Jos lapsi kohtaa tai todistaa vihapuhetta netissä, vanhemmat voivat neuvoa ottamaan kuvakaappauksen tilanteesta ja tekemään ilmoituksen verkkopalvelun ylläpidolle tai poliisille.

Vihapuheesta voi yrittää myös keskustella rauhallisesti ja esittää kysymyksiä, kuten ”Miksi sanot noin?” tai ”Miksi ajattelet näin?”, mikä voi auttaa avaamaan keskustelua ja ehkäisemään vihapuhetta rakentavalla tavalla.

Keskustele, ohjaa ja seuraa

Vihapuhe on ongelma, joka uhkaa yhteiskunnan yhdenvertaisuutta ja turvallisuutta. Vanhempien rooli on kriittinen vihapuheen ehkäisemisessä, erityisesti silloin kun lapset ja nuoret kohtaavat sitä.

Avoin keskustelu, lapsen ohjaaminen kunnioittavaan käytökseen sekä aktiivinen osallistuminen lapsen verkkokäyttäytymisen seurantaan ovat tärkeitä keinoja torjua vihapuhetta. Yhteistyö koulun ja muiden vanhempien kanssa voi myös auttaa luomaan ympäristöä, jossa vihapuheelle ei anneta tilaa.

Lähteet: Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Tilastokeskus, Vihapuhe ja nettikiusaaminen, Nuorisoala.fi, Mitä on vihapuhe?

Seuraa Mutsimediaa myös Facebookissa ja Instagramissa!

Teksti: Jenni Siikaniva, kuva: Shutterstock