Artikkelin kuva
lapsen kanssa

Tuleeko nallejahdista kevään hittileikki? Hauskat leikkivinkit ulkoiluun

Ulkoilusta on tullut hiljattain henkireikä yhä useammalle lapsiperheelle. Sisäleikkipuistoissa kirmailu, ostoskeskuksissa oleskelu ja kyläilyt lapsen ystävien kodeissa – ja monet muut arjen aktiviteetit – ovat tauolla koronaviruksen leviämisen vuoksi. Ei ihme, että ulkona tulee vietettyä tavallista enemmän aikaa. Liikkuminen raittiissa ilmassa piristää erityisesti nyt, poikkeavina aikoina.

Mutsimedia kokosi yhteen kuusi hauskaa leikkiä lapsiperheiden ulkoiluun. Nallejahti on niistä uusin tulokas ja nähtäväksi jää, muodostuuko siitä kevään hittileikki. Nappaa talteen kaikki ideat riemukkaisiin ulkoleikkeihin!

1. Nallejahti

Oletko jo kuullut, mitä ”nallejahdilla” tarkoitetaan? Useissa Helsingin kaupunginosien Facebook-ryhmissä on lähtenyt leviämään päivitys, jossa kerrotaan uudenlaisesta tempauksesta lapsiperheille. Esimerkiksi tässä avoimessa keskusteluryhmässä tempaus on herättänyt kiinnostusta. Vastaava tempaus on luotu vastikään Facebookissa ainakin myös Karkkilan seudulle.

Nallejahdin tarkoituksena on ilahduttaa ja aktivoida lapsia ja perheitä, jotka eivät voi jatkaa tavanomaista arkeaan virustilanteen vuoksi. Koska useimmat lapset eivät voi mennä päiväkotiin tai kouluun, eivätkä tavata ystäviään, ovat uudet ja hauskat aktiviteetit tervetulleita.

Nallejahdissa ideana on, että mahdollisimman monet asettaisivat nallekarhun kotinsa ikkunaan, parvekkeen kaiteelle tai johonkin muuhun näkyvään paikkaan. Tällöin lapset ja vanhemmat voivat yhdessä bongailla ulkona nalleja. Kuka onnistuu näkemään eniten hellyttäviä pehmoja, ja missä ne lymyilevät?

Mukavaa olisi, että ihmiset asettaisivat sankoin joukoin nalleja näkyville. Siksi nallejahdista kannattaa levittää sanomaa ympäri Suomen, jotta uusi ulkoleikki viihdyttäisi mahdollisimman monia!


2. Pyykkipoikahippa

Kokeilkaa perheen kesken hulvatonta pyykkipoikahippaa ulkona. Jokaisella tulee olla vähintään kolme pyykkipoikaa. Rajatkaa alue, jolla liikutte. Kun leikki alkaa, yrittäkää kiinnittää pyykkipoikia muiden leikkijöiden vaatteisiin. Jokainen yrittää samalla välttää, etteivät muut saisi ripustettua pyykkipoikaa häneen.

Jos pyykkipoika tipahtaa kiinnitysvaiheessa, saa kiinnittäjä pitää sen. Leikin lopussa voittaja on henkilö, jolla on kädessään vähiten pyykkipoikia.

3. Varjomiehiä

Aloittakaa leikki keräämällä keppejä, heiniä ja lehtiä. Kun niitä on tarpeeksi, on aika päästää luovuus valloilleen. Rakentakaa keräämästänne materiaalista hahmoja, esimerkiksi dinosauruksia, kenguruita tai valaita. Aurinkoisena päivänä voitte myös ihastella, millaisia varjoja hahmoista muodostuu.

4. Ruutuhyppely

Monet vanhemmat muistavat ruutuhyppelyn omilta lapsuusajoiltaan. Ruutua loikittiin erityisesti ala-asteen välitunneilla. Jos ruutuhyppely ei vielä ole lapsellesi tuttua puuhaa, on aika siirtää hyppelyn riemu sukupolvelta toiselle.

Aloittakaa piirtämällä hiekkaan ruudukko. Ensimmäinen hyppääjä heittää kiven yhteen ruuduista. Hänen tulee hyppiä ruudukko läpi niin, että hän noukkii kiven yhdellä jalalla seisoen mukaansa. Tämän jälkeen vuoro siirtyy seuraavalle hyppääjälle.


5. Polttaa, viilenee

Suosittu ”polttaa, viilenee” -leikki viihdyttää perheitä loistavasti myös ulkona. Yksi leikkijöistä piilottaa esimerkiksi kotipihalle jonkin esineen, ja muut yrittävät löytää sen.

Kun joku etsijöistä lähestyy piiloa, esineen kätkenyt henkilö sanoo: ”lämpenee” ja jonkun ollessa aivan piilon vieressä, hän sanoo: ”polttaa.” Kun puolestaan etsijät siirtyvät kauemmas piilosta, tulee esineen piilottajan sanoa: ”viilenee.” Leikki päättyy, kun joku löytää kätketyn esineen.

6. Keppihevosleikit

Lapset ja nuoret ovat jo pidempään voineet harrastaa keppihevosia, siinä missä vaikkapa jalkapalloa tai jumppaa. Harrastuksesta voi tehdä omannäköisensä, ja siihen voi kuulua esimerkiksi keppihevosilla ratsastamista, oman tallin ylläpitoa todellisessa elämässä tai verkossa ja toisten keppihevosharrastajien tapaamista.

Mikä olisikaan otollisempi ajankohta tutustua keppihevosmaailmaan kuin nyt? Voitte askarrella itse keppihevosen vaikkapa näillä helpoilla ohjeilla. Ulkona keppihevosella voi lähteä ratsastamaan kauniisiin maisemiin tai rakentaa keppihevosradan esteineen päivineen.


Lähteet: MLL Leikkipankki, Lastenliitto, Suunnistusliitto

Seuraa Mutsimediaa myös Facebookissa ja Instagramissa!

Teksti: Senni Loikala