Artikkelin kuva
lapsen kanssa

Tukiviittomat kielellisen kehityksen tueksi – näin pääset alkuun

Monet vanhemmat ovat kuulleet tukiviittomista, mutta kaikki eivät välttämättä tiedä, mitä ne käytännössä ovat, millaisissa tilanteissa niitä käytetään ja mitä hyötyä niistä voi olla.

Tukiviittomat ovat viittomakielestä lainattuja yksittäisiä viittomia. Vanhemmat voivat hyödyntää niitä vuorovaikutuksessa pienen lapsen kanssa, kun lapsi ei vielä puhu. Tukiviittomien avulla lapsi voi oppia ilmaisemaan itseään ennen puheen kehitystä.

Aikuinen käyttää viittomia aina puheen rinnalla eli ne eivät korvaa puhetta. Tarkoituksena on, että vain puheen keskeisimmät sanat viitotaan. Esimerkiksi lauseesta ”tässä sinulle lasillinen maitoa” viitotaan pelkästään sana ”maitoa.”


Tukiviittomien hyödyt

Tukiviittomat voivat tukea puheen ymmärtämistä ja kielellistä kehitystä. Ne auttavat lasta puheeseen keskittymisessä ja puhutun kielen jäsentämisessä ja hahmottamisessa. Monet lapset oppivat viittomia nopeammin kuin sanomaan sanoja ääneen.

Kaikissa lapsiperheissä voidaan käyttää tukiviittomia siinä vaiheessa, kun lapsi ei vielä puhu. Tukiviittomia käytetään myös silloin, kun puheen kehitys on viivästynyt.

Viittomisen voi halutessaan aloittaa jo pienen vauvan kanssa siinä vaiheessa, kun tämä ottaa jo katsekontaktin. Kun isompi vauva osoittaa selvästi kiinnostusta vuorovaikutukseen, vanhemmat voivat ottaa tukiviittomat osaksi arkea.

On yksilöllistä, missä vaiheessa lapsi oppii yhdistämään tietyn viittoman tiettyyn sanaan ja merkitykseen. Kun lähipiiri käyttää tukiviittomia aktiivisesti puheen rinnalla, oppii lapsi ajan myötä käyttämään niitä itsekin.

Kun lapsen puhe kehittyy, tukiviittomat jäävät luonnostaan pois kommunikoinnista. Jos lapsella on vaikea puheenkehityksen häiriö, ovat tukiviittomat pysyvä kommunikointitapa.


Aloita näin

Tukiviittomien käyttö kannattaa aloittaa päivittäin toistuvien toimintojen yhteydessä, kuten pukemisen, syömisen tai nukkumaan menemisen aikaan. Kun käytät tukiviittomia lapsen kanssa, puhu normaalisti ja viito puheesi tärkeimmät sanat.

Lapsi innostuu todennäköisemmin viittomisesta, kun käytät tukiviittomia lapselle mieluisista asioista. Yhdelle se voi tarkoittaa esimerkiksi keinumista, toiselle majaleikkiä ja kolmannelle maissinaksuja. Toista viittomia aina arjen tilanteissa, niin lapsi hiljalleen oppii viittoman ja puhutun sanan yhteyden.

Voit opetella tarvitsemianne tukiviittomia vaikkapa Papunet-sivuston kuvapankin tai maksuttoman Viito-sovelluksen kautta.

Viittomien opetteluun on myös netissä erilaisia pelejä, esimerkiksi muistipelin ja teemaviittomapelin muodossa.

Käsipuhe-sivusto on julkaissut netissä myös videoita, joista viittomia voi opetella. Katso alta tukiviittomat sellaisista sanoista, joita kaikki tarvitsevat arjessa.

Kyllä

Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.

Ei

Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.

Ole hyvä

Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.

Anteeksi

Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.

Myös kuvia voi hyödyntää kommunikoidessa pienten lasten kanssa. Tutustu Pikku Kakkosen kuvakommunikaatiokortteihin.


Lähteet: Papunet, Aivoliitto, Käsipuhe, Yle

Seuraa Mutsimediaa myös Facebookissa ja Instagramissa!

Teksti: Senni Loikala, kuva: Shutterstock