Tatu ja Patu Helsingissä -musiikkinäytelmä on tehty isosti – ‘‘visuaalisuus koukutti niin lapsia kuin aikuisia’’
Artikkeli on julkaistu yhteistyössä Helsingin Kaupunginteatterin kanssa.
Syksyn tullen päätin, että järjestän säännöllisesti mukavaa ohjelmaa itselleni ja perheelleni. Pimeänä vuodenaikana väsymys pysyy loitolla, kun on jotain mitä odottaa. Yksi lokakuun kohokohdista oli Tatu ja Patu Helsingissä -musiikkinäytelmä Helsingin Kaupunginteatterissa.
Valitettavasti lapseni joutui jäämään kotiin parantelemaan flunssan rippeitä, mutta kahdeksanvuotias kummityttöni ja kaksi ystävääni olivat loistavaa teatteriseuraa. Tuntuipa hienolta astua sisään teatteriin korona-ajan rajoitusten jälkeen!
Kummityttöni oli lukenut Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatu ja Patu Helsingissä -kirjan, johon näytelmä pohjautui. Tämän ansiosta hän tiesi kertoa esimerkiksi, mitä Tatun ja Patun Jori-serkun höyryävässä laukussa on, ennen kuin sitä oli edes avattu esityksessä.
Illan tunnelma oli iloinen, rempseä ja pirskahteleva. Outolasta kotoisin olevat veljekset Tatu ja Patu saapuivat Helsinkiin tapaamaan Joria, jonka elämä oli kaksikon mielikuvissa täydellistä.
Aivan kuten suurella näyttämöllä kuuluukin, oli näytelmä toteutettu isosti niin puvustuksen, rekvisiitan, lavastuksen ja valaistuksen osalta. Sopivan yksinkertainen tarina ja pääosakaksikon Antti Timosen (Tatu) ja Paavo Kääriäisen (Patu), Joria esittäneen Paavo Kerosuon ja siivooja-Maria tähdittäneen Sanna Saarijärven roolisuoritukset takasivat viihtymisen.
Tatu ja Patu Helsingissä upposi myös aikuisiin
Näytelmän musiikkikohtaukset veivät mukanaan, ja viimeistään ensimmäisen puoliajan kekseliään Liikennevalot-kohtauksen jälkeen yleisö seurasi herkeämättä illan antia. Esityksen edetessä katsojat löysivät itsensä osallistumasta koreografiaan omilla paikoillaan seisten ja tekemästä muun muassa pepputervehdyksiä vierustoverinsa kanssa.
Toinen suosikkini musiikkikohtauksista oli Jorin oikea koti. Ehkä kohtaus oli mieleenpainuva siksikin, että se oli tarinan kannalta käänteentekevä. Myös lavastus loi kiehtovan tunnelman eritoten tässä kohtauksessa.
Tatu ja Patu Helsingissä -näytelmässä käytettiin ajoittain brechtiläistä vieraannuttamista yhtenä kerrontamuotona. Tämä oli onnistunut valinta, ja illuusion rikkoutuessa yleisö antoi jopa väliaplodit.
Vaikka Tatun ja Patun maailma on lapsille suunnattu, on Sami Rannilan ohjauksessa huomioitu vahvasti myös aikuiset katsojat. Näytelmässä oli jonkin verran sellaisia yksityiskohtia, jotka eivät lapsille avaudu – eikä tarvitsekaan. Myös näytelmän visuaalisuus aina pumpattavista rekvisiitoista näyttäviin projisointeihin koukutti niin lapsia kuin aikuisia.
Lue lisää Tatu ja Patu Helsingissä -näytelmästä ja katso esityskalenteri tästä.
Seuraa Mutsimediaa myös Facebookissa ja Instagramissa!
Teksti: Senni Loikala, kuvat: Tuomo Manninen, Helsingin Kaupunginteatteri ja Senni Loikala
