Artikkelin kuva
lapsen kanssa

Sisustussuunnittelijalta ideoita lelujen säilytykseen: ‘‘Voi muodostua kivaksi peliksi lapselle’’

Toimivat säilytysratkaisut helpottavat arkea kotona ja niillä on suuri merkitys myös lastenhuoneessa. Monessa perheessä kaivataankin erityisesti lelujen säilytykseen ideoita, sillä mahdollisesta tavaroiden karsimisesta huolimatta lapsilla voi olla huomattavia määriä pehmoleluja, erilaisia figuureja, legoja ja monenlaisia muita leluja.

Lelujen säilytykseen ideoita

Kysyimme Kevätmessuilla Sissareita edustaneelta sisustussuunnittelija Kirsi Hirvoselta lelujen säilytykseen ideoita ja hän kannusti hyödyntämään eri värejä säilytysratkaisuissa ja lelujen lajittelussa. Tällöin tiettyjä leluja säilytetään aina tietynvärisissä koreissa, laatikoissa tai muissa säilytysratkaisuissa.

– Esimerkiksi säilytyskorit voivat olla värikoodattuja, jotta lapset oppisivat ehkä helpommin muistamaan mitä missäkin korissa on. Tällöin lapselle voi kertoa vaikkapa, että sinisessä korissa säilytämme legoja, punaisessa nukkeja ja niin edelleen, Hirvonen kertoi.

Toinen hyödyllinen idea lelujen säilytykseen on, että säilytyskoreihin tai muihin säilytysratkaisuihin voi kiinnittää siistit kuvakortit, joista selviää mitkä lelut kuuluvat minnekin.

– Lelujen palauttamisesta paikoilleen voi muodostua lapselle myös eräänlainen kiva peli, kun häntä kannustetaan etsimään kuvien avulla minne mikäkin lelu kuuluu.

Hyödynnä tehokkaasti tilaa

Sisustussuunnittelija Kirsi Hirvonen kannustaa perheitä hyödyntämään optimaalisesti käytettävissä olevan tilan lelujen säilytykseen.

– Esimerkiksi hyllyköihin kannattaa hankkia mitoitukseltaan juuri sopivan kokoiset säilytysratkaisut, ettei käytettävissä olevaa tilaa menisi hukkaan ja tällöin esimerkiksi liian pieniä koreja voi olla hyvä välttää.

Kun etsit lelujen säilytykseen ideoita, kannattaa näin ollen muistaa käytettävissä olevan tilan mahdollisimman tehokas hyödyntäminen, säilytyskorien ja muiden -ratkaisuiden värikoodaus ja viimeistely kuvakorteilla.


Seuraa Mutsimediaa myös Facebookissa ja Instagramissa!

Teksti: Senni Loikala, kuva: Shutterstock