Räppiangstailua

Joitakin vuosia sitten istuin sohvalla kauhuissani vanhemman pojan esitellessä YouTubesta musiikkivideoita lökäpöksyisistä pilviveikoista, jotka räppäsivät elämän angstista, naisten sukuelimistä ja kuolemasta.

Tässäkö se nyt oli!? Tästäkö lähtisi lapseni alamäki kohti savuisia huumeluolia, pössyn runtelemia aivoja, työttömyyttä, asunnottomuutta ja kuolemaa.

Missä olin vanhempana mennyt vikaan?

Korona-ahdistus iski nuoriin ja meillä pahimpaan teini-aikaan. Kouluun oli vaikea mennä, elämä ahdisti ja tulevaisuus pelotti. Rap-lyriikat olivat väylä purkaa omaa pahaa oloa. Sanoitukset resonoivat ja samoja biisejä kuunneltiin uudelleen ja uudelleen, kaksneljäseitsemän.

Huomasin suu sauhuten pitäväni saarnoja päihteiden vaaroista, naisten kunnioittamisesta sekä tasa-arvosta, ja pyörittelin silmiäni musiikkivideoille, joissa oltiin joko alasti tai huumeissa, tai molempia. Siltä se kauhun täyttämin kasvattajan silmin ainakin näytti.

Kunnes eräänä päivänä minulle soitettiin biisi, jonka kerrottiin kertovan minun ja teinin suhteesta. ”…en koskaan oo rakastanut ketään, niin kuin rakastan sua. En koskaan oo vihannut ketään, niin kuin vihaan sua…” Kyyneleet poskilla virraten mietin, että ehkä pinnan alta löytyi sittenkin sitä jotakin syvempää, mitä omien ennakkoluulojeni ja pelkojeni vuoksi en ollut osannut kuulla.

Niinpä minä annoin periksi. Hyppäsin räppileiriin ja aloin kieltämisen sijaan olla kiinnostunut. Yritin opetella tunnistamaan räppääjiä heidän äänensä perusteella. Muistaa, kuka oli kuollut, kuka vankilassa ja kuka seurusteli seinämme takana asuvan naapurin kanssa.

Vuosien saatossa Musta-Listan synkät sanoitukset ovat vaihtuneet Cheekiin, Hugoon ja Petri Nygårdin bilebiiseihin. ”En mä jaksa mitään itsemurhabiisejä” sanoo entinen teiniangstailija. Aamulla meikatessa laitan Costia tai Spektiä soimaan ikään kuin huomaamatta. Ilman, että nuoria näkyisi mailla halmeilla. Käännytystyö on tuottanut tulosta.

Kyllä minä edelleenkin pidän saarnoja naisten oikeuksista ja kunnioituksesta ja ylipäätään siitä, miten ihmisiä olisi tärkeä kohdella kaikkia tasa-arvolla. Saan vastaukseksi silmienpyörityksiä (mistä lienee oppineet), ilkikurisia virnistyksiä ja kysymyksiä, kuten ”Miksi sä mutsi oot noin lyhyt?” Työtä on vielä tehtävänä.

If you can’t beat them, join them. Meillä kuunnellaan suomiräppiä. Ylpeydellä.

Haluaisitko sinäkin kirjoittaa Mutsimediaan vanhemmuudesta tai joistakin muista itsellesi tärkeistä aiheista? Kirjoitamme mm. terveydestä ja hyvinvoinnista, kodista, sisustamisesta, matkailusta ja urasta. Kerro lyhyesti itsestäsi ja lähetä juttunäyte info@mutsimedia.fi

Seuraa Mutsimediaa myös Facebookissa ja Instagramissa!

Teksti: Liina Sievers, kuva: Shutterstock