Perhearkea pakoon yöksi – ja ihan yksin

Tein vastikään jotakin, mitä en ole aiemmin tehnyt: Vietin yksin yön puutarhamökissämme ihan vain levätäkseni ja palautuakseni hektisestä arjesta sillä välin, kun avopuolisoni hoiti 1- ja 6-vuotiaita lapsiamme, vei koiran lenkille ja vastasi, että huushollissamme on kaikki hyvin.

Minulla on äidiksi tulon jälkeen ollut suuri kynnys siihen, että olisin yötä pois kotoa ilman lapsia. Ne kerrat ovat ehkä jopa yhden käden sormilla laskettavissa näiden lähemmäs seitsemän vuoden ajalta.

Avopuolisoni on jo pidempään viettänyt silloin tällöin yksin öitä mökillä sillä välin, kun lastenhoito- ja arjen pyöritysvastuu on ollut minulla – ja se on sopinut minulle mainiosti, kunhan oma jaksamiseni on hyvällä tolalla.

Kertynyttä ruuhkavuosiväsymystä

Jostain syystä jo pelkkä ajatus yön erossaolosta lapsista on kirpaissut. Kuopuksen syntymän jälkeen tunne vahvistui, kun perheessämme oli jälleen vaippaikäinen. Tästä huolimatta minulla on ollut riittävästi omaa aikaa, mutta olen pääsääntöisesti aina tullut viimeistään yöksi kotiin.

Välillä kuitenkin omat voimavarani ja hyvinvointini ovat olleet koetuksella ruuhkavuosiarjessa. Viime aikoina olen kuunnellut Susani Mahaduran Burnout-podcastia ja saanut loistavan muistutuksen siitä, että kannattaa rauhoittaa tahtia ja etsiä ratkaisuja pitkäaikaisesti kuormittaviin asioihin hyvissä ajoin.

Silloin, kun olen kuormittunut, kuuntelen paljon instrumentaalista musiikkia. Se on itselleni yksi varoitusmerkki, sillä stressaantuneena en yksinkertaisesti jaksa vastaanottaa lyriikoiden tarjoamia maailmoja (joita levänneenä rakastan.) Viime aikoina olen kuunnellut jos jonkinmoisia rauhoittavia kitarasooloja ja zen-tilaa muistuttavia luonnonääninauhoja.

Taivaallista omaa aikaa täysin yksin

Vatsassani oli perhosia, kun lähdin sunnuntai-iltapäivällä kantamusteni kanssa yksin kohti siirtismökkiämme. Perille päästyäni valmistin itselleni välipalan, jonka söin sohvalla loikoillen. Olin varustautunut poikkeukselliseen yön yli -omaan aikaani myös 75 gramman sipsipussilla, jonka kaivoin pian esiin.

Kieltämättä hieman huvittaa, kun mietin itseäni syömässä yksin sipsejä peiton alle kääriytyneenä sateen ropistessa mökin ikkunaan. Mutta voi sitä onnea! Se oli aivan ihanaa. Mutisin jopa itsekseni jossain vaiheessa ääneen, että ”Mä olen niin onnellinen” ja ”Onneksi on tällainen paikka, jossa voi olla.” Toivottavasti ei kuulosta ihan kajahtaneelta, mutta olin vaan niin iloinen mahdollisuudesta olla mökillä yksin hieman pidempään.

Herkuttelun ja lepäämisen jälkeen kaivoin läppärin esille, ja viimeistelin freelance-toimittajana kirjoittamani artikkelin. Olin todella tyytyväinen, kun sain sen valmiiksi ja lähetettyä eteenpäin.

Seuraavaksi otin työn alle mökin pintojen perusteellisen puhdistamisen, ja siinä oli paljon hommaa talven jäljiltä. Siivoaminen on kuitenkin mielestäni mukavaa, kun sen saa tehdä kiireettä ja omassa rauhassa. Järjestelin myös tavaroita, ja lopputuloksena oli ihanan raikas ja siisti mökkeröinen.

Sade oli lakannut, ja taivaalla näkyi jopa sinisiä kohtia. Kävin etsimässä varastosta istutuslapion ja siirryin puutarhan puolelle. Kitkin lähemmäs tunnin ajan lavakaulustarhan hiekoitussepelipohjalle ja kukkapenkkiin kasvaneet ruohonkorret. Vastaan tuli mullan seasta myös useampi mato ja sekin ilahdutti minua. Kevät on jo pitkällä, ja madot ovat hyviä myös puutarhan kannalta.

Kitkemisen jälkeen lähdin käymään viereisessä Alepassa. Ostoslistalla olivat lähdevesikanisteri (palstoille tulee vesi vasta yöpakkasuhan päätyttyä), valmiskastike, maito aamukahvia varten ja mysli. Mullan möyhimisen jälkeen tuntui hyvältä kävellä huhtikuisessa ilta-auringossa kylpevän siirtolapuutarhan halki, pujahtaa lukittavasta portista hetkeksi ”ihmisten ilmoille” ja tulla pian takaisin.

Mökissä valmistin itselleni kanapihvin kastikkeella ja lämmitin kotoa mukaan ottamani jo kypsennetyt riisit. Liesituuletinta mökissä ei ole, joten pidin paistamisen aikana ovea auki. Kello oli jo puoli yhdeksän illalla. Ja ai että ateria maistui herkulliselta!

Nukuin koko yön syvässä unessa kertaakaan heräämättä, ja heräsin luonnostaan hieman ennen kuin herätyskello olisi soinut. Alkukeväiseen siirtismökin yöasuuni kuuluivat pitkähihainen paita, collegehousut, legginssit ja kahdet villasukat ja normaalit sukat (eikä tullut kylmä, kun lämpöpatteri oli päällä.)

Tunsin pitkästä aikaa sen tunteen, kun on nukkunut oikein hyvin. Siis se autuas hieman erikoinen tunne, joka on esimerkiksi päiväunien jälkeen. Tiedättekö sen? Aamukahvia juodessani ja meikatessani laitoin Spotifysta Atomirotan uusimman albumin soimaan, ja tunsin ihanalla tavalla olevani taas oma itseni.

Paluu arkeen lempeämmin

Aamulla kotiin palattuani avopuoliso oli jo töissä ja lapset päiväkodissa ja esikoulussa. Huomasin keittiössä, että koko huoneen levyinen verhokiskosysteemi oli jälleen tipahtanut katosta. Ensimmäisen kerroksen asunnossa verhottomuus ei useinkaan ole hyvä juttu, ja pitäisi ilmoittaa kiskon uusimistarpeesta huoltoyhtiölle. Muistin saman tien myös muut arjen kaaosrealiteetit, joista merkittävimpiä ovat:

• pesemme toistaiseksi astiat käsin (astianpesukoneemme meni rikki ja emme ole vielä saaneet hankittua uutta tilalle)
• keittiön vesihanasta puuttuu kahva, koska sekin meni vanhuuttaan rikki (pitäisi ilmoittaa tästäkin huoltoyhtiölle)
• imurimme ei toimi (onneksi sain juuri viestin, että tilaamamme varaosa ja pölypussit ovat noudettavissa)
• keittiössä on paljon tavaraa, jotka pitäisi laittaa myyntiin nettikirpparille (mm. minijääkaappi, vaunukoppa ja muuta mukavan isoa)

…mutta kiitos arjen palauttavan irtiottoni, tämä kaaos aiheutti jopa huvitusta minussa. Kyllä arkiset pulmat järjestyvät, pala palalta. Ensiarvoisen tärkeää on pitää huolta omasta itsestään.

Liity mukaan Mutsimedian yhteisöihin Facebookissa, Instagramissa ja TikTokissa!

Teksti ja kuvat: Senni Loikala