Artikkelin kuva
lapsen kanssa

Neljä lasta, neljä päivää siivoamatta – äidin rehellinen video leviää: ‘‘Koti ei ole likainen, vaan sekaisin’’

Moni ihminen jakaa sosiaalisessa mediassa kuvia ja videoita, joissa kauniisti sisustettu koti näyttää putipuhtaalta. Tosielämässä kodin pitäminen täydellisen siistinä ei aina ole mahdollista – ei etenkään ruuhkavuosien aikana. Tämän tietää myös neljän lapsen äiti Bri James, joka julkaisi hiljattain viraaliksi nousseen TikTok-videon kodistaan.

Videolla James kertoo, ettei ole hoitanut tiskejä eikä järjestellyt tavaroita neljään päivään. Keittiön ja olohuoneen lattioilla onkin paljon esimerkiksi lasten leluja, vaatteita ja monenlaista kodin tavaraa. Myös tiskejä on kertynyt huomattavasti.

– Koti ei ole likainen, vaan yksinkertaisesti sekaisin, James selventää.

Monet ovat videon nähtyään kiitelleet Jamesia siitä, että hän esittelee rohkeasti monen lapsiperheen todellisuuden kodin siisteyden suhteen. Joukkoon mahtuu aina kuitenkin soraääniä, sillä osan mielestä sotkun määrä on jo liiallinen.


Katso hitiksi noussut video alta.

Jos video ei näy, pääset katsomaan sen tästä.


Seuraa Mutsimediaa myös Facebookissa ja Instagramissa!

Teksti: Senni Loikala, kuvakaappaus: TikTok