Artikkelin kuva
lapsen kanssa

Muuttuuko lapsesi huomionkipeäksi, kun puhut puhelimessa? Positiivisen kasvatuksen asiantuntijalta vinkkejä

Moni vanhempi tietää, ettei puhelimessa puhuminen pienen lapsen seurassa suju aina kuin tanssi. Lapsi voi juuri silloin kaivata erityisen paljon huomiota ja tehdä pieniä kolttosia, vaikka ennen puhelua vanhemman ja lapsen yhteiselo olisi ollut rauhallista.

Kysyimme Lapsimessuilla positiivisesta kasvatuksesta luennoineelta, oman positiivisen kasvatusmenetelmän kehittäneeltä Tiia Trogenilta vinkkejä, miten lasta voi auttaa hyväksymään vanhempansa puhelimessa puhumisen. Kouluttajana, perhetyöntekijänä ja tietokirjailijana työskentelevä Trogen avasi lapsen näkökulmaa tilanteeseen.

– Lapsi huomaa, että hänen elintärkeä kannatteleva yhteytensä on kiinnittänyt huomionsa muualle ja silloin hänen aivonsa menevät ikään kuin punaiselle ja hälytyskellot alkavat soimaan.

– Lapsi ei pysty vastaanottamaan vanhemman puhetta siitä, että odota hetki, minulla on nyt tämä puhelu. Joka kerta, kun vanhempi sanoo ”ei” ja ”odota”, lapsi kokee tulevansa torjutuksi ja hän todennäköisesti villiintyy vaan enemmän.


Kokeile näitä keinoja

Joskus puheluiden ajankohdat ovat etukäteen tiedossa ja tällöin hankalia tilanteita on mahdollista ennakoida. Lapselle voi järjestää mieluista puuhaa puheluiden ajaksi, kuten esimerkiksi tarrakirjan täyttöä, äänisatujen kuuntelua tai suosikkiohjelman katselua.

  • Lue tietopaketti ja ammattilaisen vinkit: Uhmaikä

Aina puheluita ei luonnollisesti pysty ennakoimaan. Tiia Trogen painotti kosketuksen merkitystä tilanteen rauhoittamisessa.

– Lapselle voi opettaa, että hän ottaa vanhempaa kädestä kiinni puhelun aikana. Käsi kädessä oleminen on merkki lapselle siitä, että kohta on hänen vuoronsa.

– Aina ei tarvita katse- tai puhekontaktia lapseen, vaan puhelun voi hoitaa esimerkiksi myös niin, että vanhempi ja lapsi istuvat lattialla selkä selkää vasten. Tärkeää on, että lapsi ymmärtää vanhemman olevan läsnä, vaikka hän puhuukin puhelimessa.

Rauhoittavaa kosketusta voi hyödyntää monin tavoin tilanteissa, joissa vanhemman on keskityttävä johonkin muuhun kuin lapseen. Jos lapsi on lähettyvillä puhelimen soidessa, voi vanhempi hyödyntää myös tätä positiivisen kasvatuksen asiantuntijan vinkkiä:

– Ennen kuin vanhempi vastaa puheluun, hän voi pyytää lapsen luokseen ja kertoa, että silittelee tämän selkää samalla kun puhuu puhelimessa.


Seuraa Mutsimediaa myös Facebookissa ja Instagramissa!

Teksti: Senni Loikala, kuva: Shutterstock