Mutsi avautuu: Äitiys on paskaa
Vanhemmuus on ihan järjettömän epätasa-arvoista. Tässä maailmassa menettää terveytensä, jos yrittää olla täydellinen äiti. Hyvän äidin titteliinkin vaaditaan jatkuvaa uhrautumista, kärsivällisyyttä sekä omien tarpeiden kuoppaamista, sillä kaiken edelle menee ensin vauvan tarpeet ja sitten isän.
Vauvan synnyttyä tuoreesta äidistä ja vauvasta tulee kaikkien yhteistä omaisuutta. Se, mitä laitat suuhusi, miltä roikkuva mahasi näyttää, montako raskauskiloa on vielä jäljellä, imetätkö vai pulloruokitko ja muistatko tyydyttää vauvan ohella myös miehesi tarpeet, muuttuvat julkisiksi puheenaiheiksi, joista kaikilla on oikeus kertoa oma mielipide.
Ihan sama mitä ja miten teet, se on aina väärin. Olisihan se nyt ihan älytöntä, jos lapsen äiti tietäisi, mikä on heille parhaaksi. Onneksi kaikki muut tietävät paremmin ja neuvovat kyllä tuoretta äitiä joka tilanteessa, ilman että äidin tarvitsee edes pyytää!
Lapsen isää puolestaan ihaillaan kaikesta vähästäkin, mitä hän tekee vauvan kanssa. On kohtuutonta ja itsekästä käytöstä äidiltä vaatia isää osallistumaan päivittäin kodin- ja vauvanhoitoon. Isähän käy kuitenkin töissä, joten hänen täytyy saada levätä. Äiti on vain kotona vauvan kanssa.
Kuka muuten on keksinyt, että äidiksi tulemista juhlitaan harjoittelemalla vaipanvaihtoa rääkyvälle ja päälle pissaavalle Baby Bornille side silmillä sillä välin, kun isä ystävineen suunnittelee vetävänsä parin päivän rännin varpajaisissa jossain kivassa keski-Euroopan kaupungissa vauvan synnyttyä?
Tuleva äiti omistautuu vauvalle jo 9 kuukauden ajan ennen sen syntymää. Puolet raskaudesta menee pimeässä makuuhuoneessa ämpäri kainalossa maaten, kunnes pahin yrjötys helpottaa ja hormonit pistävät pääsi täysin sekaisin.
Tämän jälkeen saattaa ilmetä hetkellisesti jonkinasteista raskaana olevan naisen hehkua. Siihen saakka, kun et enää saa nukuttua vauvan yöllisiltä myllerryksiltä, joten etsit netistä tietoa vihanhallintakeinoista, ettet vedä turpaan sitä seuraavaa lässyttävää tätiä, joka tulee luvatta silittelemään lähikaupan kassajonossa sun “niin himskatin söpöä vauvamahaa”.
Sitten vihdoin koittaa h-hetki. Kärvistelet pahimmassa tapauksessa useita päiviä kipeiden supistusten kanssa, kun yrität pusertaa teidän kullannuppuanne tähän maailmaan. Lopulta joudut kuitenkin leikkauspöydälle ja saat tikkejä sekä jalkoväliisi että mahaasi.
Et pääse eroon ajatuksesta, että kehosi ei hoitanut hommaa niin kuin luontoäiti on tarkoittanut. Yrität hiljentää vauvaasi hänen suuhun vääränkokoisella tissilläsi ja silmäilet samalla lääkepöllyssä ympärillesi, sattuisiko käden ulottuvilla olemaan jotain millä voisit kolauttaa lapsesi isää, joka kehtaa valittaa nälkää ja väsymystä vieressäsi.
Kiitoksena tuosta kaikesta äitiä on muistettu kuitenkin jo raskausaikana vauvajuhlilla, pidä se mielessä. Sen sijaan lapsen isällä vasta alkaa virne levitä naamalle varpajaisreissun lähestyessä. Reissun, jonka hän on omasta, äitinsä ja ystäviensä mielestä ansainnut niillä kolmella työnnöllä 9 kuukautta sitten.
Muista kaikesta huolimatta uskotella itsellesi sekä Instagram-seuraajillesi, ettet vaihtaisi hetkeäkään pois tästä sinulle siunaantuneesta perhe-elämästä. Vaikka olet jo aikapäiviä sitten saanut muilta paska mutsi -leiman otsaasi, sillä ei ole merkitystä, koska lapsen ehdoton rakkaus vanhempiaan kohtaan saa sinut tuntemaan itsesi sittenkin onnistuneeksi äitiydessä.
Kunnes lapsesi tulee teini-ikään ja muutut myös hänen mielestään tyhmäksi paskaksi.
Teksti: Titta Laurinen
