Artikkelin kuva
lapsen kanssa

Miten varpajaiset järjestetään? Hyödylliset ideat ohjelmaan ja lahjoihin

Varpajaiset ovat perinteisesti tuoreen isän juhla, jonka tarkoituksena on juhlistaa lapsen syntymää. Tapahtuman nimi viittaa yllätys, yllätys - lapsen varpaisiin.

Juhla on kuitenkin muuttanut muotoaan ja merkitystään vuosien saatossa. Ennen vanhaan varpajaisilla tarkoitettiin juhlia, joissa tuoretta äitiä ja vauvaa katsomaan tulleita vieraita kestittiin kahvilla tai viinalla. Rotinoilla puolestaan tarkoitetaan sitä, kun sukulaiset ja ystävät vierailevat vauvaperheessä ensimmäisen kerran synnytyksen jälkeen ja tuovat pieniä lahjoja tullessaan.

Kokosimme tähän artikkeliin vastauksia yleisiin varpajaisia koskeviin kysymyksiin, kuten kuka vastaa juhlien järjestämisestä, mitä varpajaisissa tehdään ja mitä varpajaislahjaksi voisi viedä.

Kuka järjestää varpajaiset?

Perinteisesti tuore isä järjestää varpajaiset ystävilleen. Tästä huolimatta myös äidit voivat luonnollisesti kutsua ystävänsä varpajaisten viettoon, vaikka tapa onkin yleisempi isien keskuudessa. Ehkä tulevaisuudessa varpajaiset voivat olla tasapuolisesti sekä isien että äitien juttu?

Myös tuoreen vanhemman ystäväporukka voi olla innokas järjestämään varpajaiset. Tässä tapauksessa kannattaa keskustella juhlakalun kanssa siitä, kuka hoitaa järjestelyt.

Mikään ei myöskään estä vanhempia järjestämästä yhteisiä varpajaisia, jos vauva on esimerkiksi jo hieman vanhempi ja lastenhoito järjestyy tuolle ajalle.


Varpajaisten ohjelma

Varpajaisiin yhdistyy usein mielikuva miesten ryyppyreissusta, mutta ohjelman suunnittelussa vain mielikuvitus on rajana. Tässä muutamia vaihtoehtoja juhlien ohjelmaksi:

  • päiväsauna tai saunailta
  • grillausta
  • katsomaan stand up -esitystä tai urheilua
  • harrastamaan painballia, kartingia tai keilausta
  • ravintolaan syömään
  • keikalle tai festareille

Voit etsiä lisää inspiraatiota suomalaisten varpajaistunnelmista esimerkiksi Instagramista #varpajaiset-aihetunnisteella.

Kovin railakkaat varpajaiset aiheuttavat aika ajoin ikäviä tuntemuksia äideissä, jos perheen toinen aikuinen lähtee alkoholin huuruisiin juhliin pian lapsen synnyttyä. Esimerkiksi bloggaaja Desire Nyman on kirjoittanut, että varpajaiset pitäisi kieltää lailla. Vanhempien onkin tärkeää olla yksimielisiä varpajaisten ajankohdasta ja luonteesta.

Mitä varpajaislahjaksi?

Varpajaisvieraat tuovat perinteisesti tuoreelle isälle lahjoja, kuten sikareita, konjakkia tai viskiä tai käytännönläheisen vauvanhoito-oppaan.

On kuitenkin hyvä muistaa, että varpajaislahjan valinnassa kannattaa luonnollisesti huomioida lahjan saajan mieltymykset. Esimerkiksi lahjakortti ravintolaan, elokuviin tai johonkin muuhun elämykseen tai vaikkapa lastenhoitoon voivat ilahduttaa monia.

Myös vauvaa on tapana muistaa pienillä lahjoilla. Löytyisikö jostain esimerkiksi body tai jokin muu vauvanvaate juhlakalulle mieleisen tv-sarjan tai -elokuvan teemalla? Penkkiurheilijan mieleen voi olla esimerkiksi tutti suosikkijoukkueensa logolla. Myös lahjakortti johonkin lastenvaateliikkeeseen on aina varma valinta.


Lähde: Kirjastot.fi

Seuraa Mutsimediaa myös Facebookissa ja Instagramissa!

Teksti: Senni Loikala, kuva: Shutterstock