Artikkelin kuva
lapsen kanssa

Miten opettaa lasta pyyhkimään itse peppunsa kakan jälkeen? Ilmapalloniksi ja muut hyödylliset vinkit

“Pyyhkimään”, on tuttu vessasta kuuluva huudahdus monessa lapsiperheessä. Pottaharjoittelu on jo takanapäin ja lapsi osaa käydä hienosti itse asioillaan vessassa. Ennen pitkää eteen tulee kuitenkin ajanjakso, jolloin lapsen on aika opetella pyyhkimään itse pissan tai kakan jälkeen. Mutta minkä ikäisenä ja miten hänelle kannattaa tuo tärkeä taito opettaa?

Lapsen olisi hyvä hallita huolellinen pyyhkiminen vessakäynneillään ennen koulun alkua, joten sitä kannattaa harjoitella viimeistään eskarivuoden aikana. Lapsi voi oppia pyyhkimään kakkaamisen jälkeen yleensä noin 5–6-vuotiaana ja pissan jälkeen hieman aiemmin, noin 3–4-vuotiaana.

Miten opettaa lapsi pyyhkimään itse?

Kokosimme yhteen vinkkejä siitä, miten vanhemmat voivat opettaa lasta pyyhkimään itse vessakäyntien aikana.


  1. Näytä lapselle kädestä pitäen, minkä verran vessapaperia pyyhkimiseen tarvitaan. Joskus lapset voivat käyttää liian vähän tai aivan liikaa paperia.

  2. Opeta lapselle, miten vessapaperia pidetään kädessä. Tämä siitä syystä, että moni lapsi voi muuten puristella paperin pallomaiseksi mytyksi.

  3. Demonstroi, miten peppu pyyhitään kakan jälkeen. Näytä lapselle, miten pyyhitään, taitellaan paperia, pyyhitään, taitellaan, pyyhitään ja taitellaan, kunnes peppu on puhdas kakasta, on aika vetää pytty ja pestä kädet.

  4. Keskustele lapsen kanssa säännöllisesti siitä, minkä takia huolellinen pyyhkiminen vessakäynneillä on tärkeää. Moni lapsi oppii jo varhain, että käsien pesu on oleellista pöpöjen välttämiseksi – yhtä lailla lapsen tulee tietää, että peräaukon bakteerien kulkeutumista virtsa-aukon suulle on syytä välttää. Opeta tyttöä pyyhkimään alapää aina edestä taaksepäin.

  5. Uuden taidon oppiminen vaatii harjoittelua. Anna lapsen aina halutessaan kokeilla pyyhkimistä itse ennen kuin teet sen hänen puolestaan. Varmista lopuksi, että alapää ja peppu ovat puhtaat.

  6. Vaikka lapsi jo hallitsisi pyyhkimisen kohtalaisesti, tarkasta pepun puhtaus aina kakkaamisen jälkeen vielä jonkin aikaa. Voit opettaa lasta pyytämään sinua paikalle esimerkiksi näin: ”Peppu on pyyhitty, tuletko tarkastamaan?”


Harjoittelua leikin kautta

Voit harjoitella pyyhkimisen taitoa yhdessä lapsen kanssa halutessasi myös vessan ulkopuolella. Avuksi voi ottaa esimerkiksi nuken ja opetella leikin kautta, miten alapää ja peppu pyyhitään huolellisesti pissan ja kakan jälkeen.

Keittiössä voi puolestaan harjoitella leikkimielisesti sitä, miten peppu pyyhitään kakan jälkeen tahraamatta sormia ulosteeseen. Levitä vaikkapa maapähkinävoita lautaselle ja kehota lasta pyyhkimään se lautaselta pois vessapaperilla. Tavoitteena on saada lautanen puhtaaksi niin, ettei maapähkinävoita osu sormiin ollenkaan.

Joitain vuosia sitten netissä levisi yllättävä ja hauska niksi, jonka avulla lapsia voi opettaa pyyhkimään pepun oikeaoppisesti. Videolla nähdään aikuinen ja lapsia istumassa tuoleilla ja jokaisen tuolin taakse on kiinnitetty kaksi ilmapalloa, jotka demonstroivat pakaroita. Aikuinen näyttää ”ilmapallopepun” avulla, mihin suuntaan pyyhitään ja miten vessapaperia taitellaan pyyhintöjen välissä.

Katso hitiksi noussut niksi alta.

Jos video ei näy, pääset katsomaan sen tästä.


Lähteet: Today´s Parent, Kandoo Kids, Fatherly, Mannerheimin lastensuojeluliitto

Seuraa Mutsimediaa myös Facebookissa ja Instagramissa!

Teksti: Senni Loikala, kuva: Shutterstock