Artikkelin kuva
lapsen kanssa

Miten käyttää tunnekieltä lapsen kanssa?

On kiireinen aamu, koko perhe kenties nukkunut hieman huonosti ja kaikkia enemmän tai vähemmän tuskastuttaa. Lapsi ei halua pukea äidin pyynnöstä huolimatta, vaan katselisi mieluummin aamun Pikku Kakkosta televisiosta. Äiti pyytää toistamiseen lasta pukeutumaan, isäkin tulee mukaan tilanteeseen, mutta mitään ei tapahdu. Lopulta tilanne kärjistyy ja lapsi menettää hermonsa. Itkupotkuraivarit. Lattialla huutava lapsi ja tilanteesta ihmeissään olevat vanhemmat. Isä päättää, että kiukuttelu saa riittää ja käskee lasta lopettamaan huutamisen. Äiti sivuuttaa lapsen kiukun ja alkaa pukea hänelle huudosta välittämättä väkisin vaatteita päälle. Nyt on päästävä lähtemään. Ilmapiiri on kireä ja tuskainen. Huono fiilis seuraa koko perhettä päiväkotiin ja töihin saakka.

Vastaavanlainen tilanne on varmasti jokaiselle perheelle tuttu. Mutta miten lapsen tottelemattomuuden olisi voinut kääntää toimivaksi vuorovaikutukseksi raivokohtauksen sijaan? Avainsana on tunteiden sanoittaminen. Kaikki alkaa tiedostamalla sen, että lapsella on paljon suuria tunteita. Pieni lapsi ei vielä osaa käsitellä niitä yhtä hyvin kuin aikuinen, joten hän tarvitsee siihen apua. Tuttu ja turvallinen aikuinen on paras henkilö auttamaan.

Kasvun Taika -sivuston ylläpitäjä, Lasten Tunnetaito -ohjaaja Heli Mäkelä tiivistää asian näin:

– Sitä, mitä ei ymmärrä ja mistä ei pysty keskustelemaan, on mahdotonta myöskin täysin säädellä. Elämää on paljon helpompi ohjailla, jos ymmärtää, mitä itsessä tapahtuu ja jos pystyy nimeämään tunteidensa eri sävyjä.

Tunteiden sanoittaminen on arvio toisen tunteesta

Jotta lapsi osaisi käsitellä tunteitaan, hänen pitää ensin oppia tunnistamaan ne. Mitä on kiukku, mitä on ilo? Milloin olen harmistunut ja milloin minua jännittää? Lapsi oppii tämän sanoittamisen avulla. Tunteiden sanoittaminen kuulostaa vaikealta, mutta tarkoittaa aikuisen arviota lapsen tunteesta. Aikuinen ei siis osoita tietävänsä lapsen puolesta, miltä lapsesta tuntuu. Aikuinen näyttää, että hän yrittää ymmärtää ja tavoittaa lapsen tunnetta ja tarvetta.

Tunteiden sanoittamisen tulisi olla osa jokapäiväistä kanssakäymistä lapsen kanssa. Kun aikuinen puhuu avoimesti niin omista, kuin lapsenkin tunteista, lapsi oppii erottelemaan niitä. Tunteiden sanoittaminen ei siis ole varsinaisesti kasvatusmetodi tai erillinen oppimistapahtuma, vaan osa perusvuorovaikutusta. Tunteiden sanoittaminen helpottuu, kun aikuinen käyttää arjessa rikasta tunnekieltä ja puhuu paljon niin omista kuin lapsenkin tunteista. ”En halua, että heität minua päin makaroneja. Se sattuu ja tuntuu minusta kurjalta. Jos söisit ne itse, tulisin iloiseksi.” Pikkuhiljaa alussa omituiseltakin tuntuvasta keskustelusta tulee normaalia ja helppoa.

Miten aikuisen tulisi toimia?

”Minusta näyttää, että taidat olla vihainen” tai ”näytätpä iloiselta, oletko nyt onnellinen?” ovat keinoja nimetä tunteita. Mäkelä neuvoo asiaa näin:

– Erittäin tärkeää on se, ettei aikuinen nimeä täysin suoraan lapsen tunnetta: “sinä olet vihainen”, sillä tässä voi mennä pahasti pieleen. Kukaan ei voi ikinä tietää täysin varmaksi toisen tunnetta. Lisäksi moni lapsi (teini ja aikuinenkin) ärsyyntyy, jos aikuinen suoraan nimeää tunteen.

Sanoittaessa tunnetta, aikuisen tulisi unohtaa tunteiden luokittelu hyviin ja huonoihin tunteisiin. Tunteen nimeäminen huonoksi sisältää suuren arvolatauksen ja viestii lapselle, että toiset tunteet ovat sallittuja ja hyviä, toisen kiellettyjä ja pahoja. Mikään tunne ei ole kiellettyä ja siksi vanhanaikaisen, mustavalkoisen jaottelun sijaan kannattaisikin puhua mielihyvän ja mielipahan tunteista.

Vaikka ei voi tuntea vääriä tunteita, niitä voi ilmaista väärin. Esimerkiksi viha on tunteena ok, ja toisinaan jopa hyväksi, toimiessaan puhdistavana vuorovaikutuselementtinä. Mutta jos viha saa aikaan huonoa käytöstä ja toisen satuttamista henkisesti tai fyysisesti, se ei ole ok. Tämä kannattaa niin aikuisen kuin lapsenkin huomata.

Tunteista puhuminen voi olla aikuisellekin vaikeaa

Tunteista puhumisen tiedetään yleisesti olevan toisille ihmisille hankalaa. Miten aikuinen voisi yhtäkkiä päästä vaikeudesta yli ja käyttää avoimesti tunnekieltä lapsen kanssa?

– Haastavaksi monille vanhemmille tunnepuheen tekee se, ettei meidän lapsuudessamme kovinkaan monen tunteita ole nimetty. Näin sekä omat tunteet että lapsen tunteet saattavat tuntua vierailta ja vaikeilta nimetä ja oma tunnesanasto saattaa olla aika suppea.

Oman lapsen kanssa on onneksi yksinkertaista opetella tunteiden sanoittamista. Voit aloittaa pienesti, vaikka alkuun arvailla ääneen vain lapsen mielihyväntunteita. Tästä voit jatkaa myös haasteellisempiin tilanteisiin ja mielipahan aiheuttajiin. Samalla voit tehdä harjoituksia omassa mielessäsi ja sanoittaa itsellesi omia tunteitasi. Pikkuhiljaa on luonnollista kertoa niitä myös lapsellesi ääneen. Muista, ettei vääriä tunteita ole.

Tunnepuhe kannattaa ja on tärkeä taito

Miksi kaikki tämä kannattaa? Tunteiden sanoittamisesta on todella hyötyä arkipäiväisissä askareissa, eikä se suinkaan ole vain uusi, turha nykypäivän keksintö.

– Tutkimuksissa on todettu, että jo tunteen nimeäminen rauhoittaa oloa. Tämä on pettymystä, tämä on kiukkua, nyt tunnen itseni surulliseksi. Tunteen nimeäminen ja sanallistaminen on tärkeä osa tunteiden säätelyä. Tällöin mantelitumake alkaa rauhoittua ja aivojen etuotsalohko ottaa “ohjaksia käsiinsä”. Tunteiden nimeämisellä on tunteita laimentava vaikutus.

Tunteiden sanoittaminen on erityisen tärkeää alle kouluikäisen lapsen kanssa, koska tällöin lapsi vasta opettelee omia tunteitaan ja olotilojaan. Mitä aiemmin lapsi oppii tunnistamaan tunteensa, hän oppii myös säätelemään niitä paremmin, jolloin haastavat uhmakiukut laimenevat. Tunnekieli on toki tärkeää myös vanhempien lasten, niin koulu- ja teini-ikäistenkin kanssa, koska tämä tuo lapselle kokemuksen, että aikuinen ymmärtää häntä. Teini-iän myrskyissä tästä voi olla valtavasti apua koko perheelle. Tässä vaiheessa kyse ei enää ole niinkään tunteiden sanoittamisesta, vaan empaattisesta toisen kohtaamisesta ja tunteiden ja tarpeiden huomioimisesta, jonka tulisi jatkua läpi loppuelämän.

Ongelmatilanteita tunnekielen käytössä

Toisinaan lapsi saattaa suuttua entisestään, kun aikuinen sanoittaa vieressä tilannetta ja tunnetta. Tällöin on useasti kyse siitä, että aikuinen on nimennyt liian tarkasti ja suoraan käsiteltävän tunteen, eikä lapselle ole välittynyt empatiaa tunnetta kohtaan. Kun lapsella on valtavan suuri tunne päällä, ei järkipuhe toimi. Helin esimerkki aiheesta on hyvin selkeyttävä.

– Silloin, kun lapsi on kiukkuisimmillaan, mikään järkitason puhe ei tehoa, vaan tarvitaan empatiaa ja aikuisen rauhoittavaa mallia. Ison raivarin hetkellä tärkeintä on aikuisen kyky pysyä rauhallisena ja kyky nähdä lapsen kiukun taakse: mitä lapsi raivoaa, mikä tunne ja tarve käyttäytymisen takana on.

Sen sijaan, että aikuinen sanoisi: “kello on nyt niin paljon, että telkkari pitää sulkea ja pukeutuminen aloittaa” kannattaa kokeilla seuraavaa lähestymistapaa: “ymmärrän, että sinua kiukuttaa, olisit vielä halunnut katsoa telkkaria” tai ”nyt sinä vaikutat tosi kiukkuiselta. Se on ok, saa kiukuttaa, monia muitakin kiukuttaa se, että telkkarin katsominen pitää lopettaa ja täytyy aloittaa lähtövalmistelut”.

Vinkit ilmaisiin materiaaleihin

Juttua varten on haastateltu ja käytetty lähteenä Kasvun Taika -sivuston ylläpitäjää, Heli Mäkelää sekä Kasvun Taika Voimapostia. Heli on koulutukseltaan sosionomi, toimintaterapeutti, ratkaisukeskeinen valmentaja/coach, mindfulness-ohjaaja ja Lasten Tunnetaito -ohjaaja. Hän on työskennellyt koko työuransa lasten parissa erilaisissa tehtävissä. Suorat lainaukset: Heli Mäkelä.

Teksti: Anni Virtanen