Artikkelin kuva
lapsen kanssa

Mitä tehdä syyslomalla?

Syksy on jo hiipinyt yllättävän pitkälle ja koululaisten ensimmäinen loma-aikakin on jo käsillä. Syyslomaviikolla koulut ja päiväkodit ovat kiinni ja harrastuksista on väliviikko.

Jokainen meistä tietää, että oli ikä mikä tahansa, lapsi tarvitsee virikkeitä tai muuten seinät kaatuvat päälle ennen toisen lomapäivän aamua. Tietokonepelit, telkkarin katselu tai kännykän näpräily eivät ole tuntikausia putkeen käytettynä kovinkaan kehittäviä. Joten jotain muuta pitäisi keksiä.

Tässä muutama Mutsimedian vinkki!

Ruskaretki

Luonto on tällä hetkellä kaunis, vaikka se kaikkein parhain ruska-aika saattaa joissakin päin Suomea olla jo ohi. Siitä huolimatta ruskaretki perheen kanssa on ihana ja rentouttava keino viettää lomaa.

Pukeutukaa lämpimästi ja pakatkaa eväskoriin lämmintä kaakaota ja eväsleipiä. Lapsen iästä riippuen voitte retkellä etsiä esimerkiksi erikoisimman kiven tai metsän kauneimman kävyn. Isompien lasten kanssa voi lähteä patikoimaan. Ja tosi rohkeat hankkivat teltan ja yöpyvät metsässä!

Mikäli tahdotte lähteä omaa lähimetsää kauemmas seikkailulle, esimerkiksi kansallispuistot ympäri Suomen ovat hoidettu, turvallinen ja helppo vaihtoehto retkikohteeksi. Katso tästä sinua lähinnä oleva puisto.


Yökyläily

Mikä onkaan koululaisesta kivempaa, kuin päästä ystävän luo yökylään? Voitte sopia vanhempien kesken esimerkiksi vuorottelusysteemin, jolloin kaverukset viettävät yhden yön toisen kodissa ja toisen yön toisen luona.

Panostakaa kunnon pyjamabile-meininkiin. Anna lasten valita yhdessä leffa ja rakentakaan lattialle iso siskonpeti, jossa loikoilla. Älä hermostu pikkutunneille venyvästä kikattelusta tai liian monesta limumukillisesta. Se kuuluu asiaan.

Kokkailuilta

Ruuanlaitto on lähes poikkeuksetta lasten mielestä hauskaa, koska arjessa he eivät siihen välttämättä usein pääse mukaan. Anna lomalla lapsen valita illan ruoka ja valmistakaa se yhdessä! Itsetehty maistuu lapsellekin paremmin ja yhdessä kokkailusta jää mukava muisto mieleen.

Seikkailupuisto

Seikkailupuisto on hauska ja kehittävä, liikunnallinen paikka, joka tuo juuri sopivasti syyslomaviikolle tekemistä. Seikkailu- ja aktiviteettipuistot tosin ovat loma-aikaan hyvin suosittuja, joten ruuhkalta ja jonottamiselta ei voi välttyä. Kun siihen asennoituu jo ennen lähtöä oikein, on tiedossa varmasti mukava päivä.


Teatteriin

Oli kyseessä sitten elokuva tai perinteinen näyttämö, se on oiva paikka syysloman viettoon. Siinä missä jossain toisaalla joutuu taistelemaan paikastaan ruuhkan keskellä, näytössaliin mahtuu aina tietty määrä ihmisiä ja paikkasi lunastettua, saat olla rauhallisin mielin.

Keskity luomaan teatterireissusta mieleenpainuva kokemus lapselle. Hankkikaa popcornit mukaan ja menkää paikalle ajoissa fiilistelemään.

Laivareissu

Risteily kuulostaa ihanan rentouttavalta ajatukselta; lapset saavat viettää aikaa leikki- tai pelihuoneessa samalla, kun vanhemmat katselevat hyvän kahvikupposen äärestä merta. Siinähän vierähtää sopivasti parikin päivää lomaviikosta! Laivan buffetti korvaa kotikokkailun ja kylkeen voi tehdä hiukan kivoja taxfree-ostoksia.

Kaupungin omat aktiviteetit

Monissa kunnissa on tarjolla esimerkiksi varhaiskasvatuksen tai perusopetuksen järjestämiä, valvottuja aktiviteettejä. Erilaiset leirit, kerhot ja reissut ovat kiva vaihtoehto. Kannattaa siis tutkia oman asuinkuntasi tarjontaa heidän nettisivuiltaan.


Valitsit näistä tai muista mahdollisista vaihtoehdoista mitä tahansa, muista, että tärkeitä on antaa lapsen rentoutua lomallaan. Viikkoa ei ole tarkoitus täyttää erilaisilla menoilla ja ravata pää kolmantena jalkana paikasta toiseen.

Älä siis ota turhia paineita tai luo niitä lapsellesi. Anna lapselle runsaasti omaa aikaasi ja olkaa yhdessä; ole aidosti läsnä ja juttele lapsen kanssa hänelle tärkeistä asioista.

Teksti: Anni Virtanen