Artikkelin kuva
lapsen kanssa

Mitä ristiäislahjaksi kummilapselle? Viisi mieleenpainuvaa vinkkiä

Artikkeli on tehty yhteistyössä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kanssa.


Oletko niin onnellisessa tilanteessa, että olet saanut pyynnön toimia suloisen vauvan kummina? Ja nyt suuri ristiäispäivä lähenee, mutta sopivasta kastelahjasta ei ole vielä tietoakaan. Ei hätää, tässä artikkelissa käymme läpi ajatuksia hyvästä ristiäislahjasta sekä annamme muutamia perinteistä poikkeavia ideoita.

”Kummius on kirkon ja vanhempien antama luottamustehtävä”, sanotaan Suomen evankelisluterilaisen kirkon nettisivuilla. Lähtiessäsi pohtimaan kummilapselle sopivaa kastelahjaa, tuo lause voi auttaa kartoittamaan lahjan suuntaa. Lapsen vanhemmat luottavat sinuun suuresti pyytäessäsi sinua kummin tehtävään, joten vaikkei lahjojen antaminen kummiuden tärkein asia olekaan, haluat varmasti osoittaa ensimmäisellä kummilahjallasi arvostavasi uutta tehtävääsi.

Perinteisesti kummilahjoina annetut kummilusikat, valokuvakehykset ja vauvakirjat ovat edelleen loistavia valintoja ristiäislahjoiksi. Nykypäivänä kuitenkin kodit voivat olla pieniä, säilytystilat vähissä tai vanhemmat kannattaa minimalistisuutta, jolloin mieluinen lahja voikin olla jotain ihan muuta. Kannattaa siis selvittää vanhempien toiveita lahjasta ja pohtia, voisiko jokin muu vaihtoehto olla sopivampi.

Onnistunut lahja kunnioittaa perheen arvoja. Mikäli vauvan perheelle on eettisyys ja ekologisuus tärkeää, älä hanki kastelahjaksi kaukomailla halpatyönä tehtyjä muovileluja. Tai mikäli perhe puolustaa eläinten oikeuksia, nahkainen hoitolaukku ei liene parhain idea. Hyvä lahja on saajalleen mieluinen, joten vaikka lahja tuleekin kastettavalle vauvalle, ei vanhemmille, usein vanhemmat ovat kuitenkin lahjaa käyttävä taho useiden vuosien ajan.

Tässä muutama hyväksi todettu vinkki, joista voit saada ideoita miettiessäsi parasta lahjaa kummilapsellesi.


1. Helmiä merkkipäivinä

Kaunis, perinteitä kunnioittava idea on hankkia pienokaiselle lahjaksi rasia, jonka sisällä on yksi aito helmi. Jatkossa kummina voit antaa lapsen merkkipäivinä lisää helmiä niin, että jonain päivänä niistä voi teetättää helminauhan esimerkiksi hääpäivänä pidettäväksi.

2. Puun taimi kasvamaan

Kummina yksi tärkeimpiä tehtäviä on olla lapsen tukena hänen varttuessaan. Tätä ystävänä oloa ja lapsen kasvua symboloimaan voi antaa lahjaksi puun taimen, jonka saa istuttaa esimerkiksi vauvan kodin pihaan. Lahja saa vielä lisäksi uudenlaisen merkityksen, kun puuntaimen kasvatus on aloitettu täsmälleen samana päivänä, jona pikkuinen ihmistaimi on syntynyt. Kummilapsesi on hauska seurata puun kasvua, sen ollessa saman ikäinen hänen kanssaan.

3. Miten olisi käytännöllinen lahja?

Moni perhe arvostaa käytännöllisiä lahjoja koriste-esineiden sijaan. Näin lahja tulee osaksi arkea ja kastepäivän merkityksellisiä hetkiä voi muistella joka päivä tavaraa käytettäessä. Hyvä käytännöllinen lahja voisi olla esimerkiksi ensiaskelkengät, itkuhälytin tai setti kauniita lasten lautasia ja aterimia. Asiaa kannatta kysäistä ennen ostopäätöstä myös lapsen vanhemmilta, jottet tule hankkineeksi tuplakappaletta jo olemassa olevista välineistä.

4. Ehkä turvaa lapsen elämään?

Yksi monellakin tapaa arvokas lahja on ostaa lapselle vauvavakuutus. Mikäpä olisikaan parempi tapa pitää huolta kummilapsestasi ja tuoda turvaa samalla myös pienokaisen vanhemmille? Käytännössä vakuutus tulee ottaa vauvan vanhempien nimiin, mutta kummi voi lahjana maksaa sen.

5. Rakkaudella itse tehty

Lapsi voi kasvaessaan toisinaan miettiä, millainen maailma oli hänen syntymänsä aikoihin. Tätä pohdintaa helpottaakseen, kummi voi koota lapsen syntymäpäivän ja esimerkiksi kastepäivän tapahtumista leikekirjan tai muistolaatikon. Sinne voi kerätä päivän sanomalehtiuutisia, säätiedotteen ja esimerkiksi vauvan lähipiirin ajatuksia ja mietteitä tältä ajalta. Lisäksi rasiaan voi etsiä merkityksellisiä esineitä, kuten sydämenmuotoisen kiven, sairaalaan tuodusta kukkakimpusta ruusunnupun tai vaikkapa pientareelta löytyneen onnea tuovan neliapilan

VINKKI! Kukat ja apilat saat säilymään esimerkiksi kontaktimuovin väliin laitettuna.


Kaikkien näiden ideoiden ja lahjapohdintojen taustalla muista kuitenkin, että kummiuden syvin olemus on olla lapselle merkityksellinen aikuinen ja kummina tärkein asia, mitä voit antaa, on oma aikasi kummilapsen kanssa. Vaikka nykypäivänä kummitäti tai -setä mielletään usein hyvien lahjojen antajaksi, tehtävänäsi on lahjomisen sijaan kummisuhteen ylläpitäminen ja vahvistaminen läpi lapsen elämän. Näiden asioiden hoitaminen hyvin on jo yksinäänkin mitä sopivin lahja pienokaiselle.

Lisävinkkejä kummeille kumminkaa.fi-sivustolta.

Psst! Jos olet jo hiukan isommaksi venähtäneen lapsen kummi, kannattaa merkitä kalenteriin ylös sunnuntai 31.5.! Silloin vietetään valtakunnallista kummipäivää ja seurakunnat ympäri Suomen järjestävät yhteistyökumppaneidensa kanssa erilaisia tapahtumia ja tarjouksia. Lue lisää täältä.

Uutisoimme aiemmin Sennin tarinasta, kun kummius sai käymään rippikoulun aikuisena. Pääset juttuun tästä. Jos kaipaat ideoita ja vinkkejä ristiäisten järjestämiseen, on tämä juttu sinulle. Entä millaiset ovat etäristiäiset perheen ja papin näkökulmasta? Lue täältä.


Seuraa Mutsimediaa myös Facebookissa ja Instagramissa!

Teksti: Anni Virtanen