Artikkelin kuva
lapsen kanssa

Mitä linea negrasta on hyvä tietää? Viivan pituus paljastaa uskomuksen mukaan vauvan sukupuolen

Moni odottava nainen huomaa raskauden edetessä, että pyöristyneeseen vatsaan on piirtynyt tumma viiva, linea negra. Milloin linea negra ilmestyy ja mikä selittää pigmenttiviivan ilmaantumisen? Entä miten siitä voi ennustaa leikkimielisesti vauvan sukupuolen vanhan kansan uskomuksen mukaan? Vastaamme yleisiin kysymyksiin linea negrasta tässä artikkelissa.

Milloin linea negra ilmestyy?

Kaikki eivät välttämättä ole olleet tietoisia siitä, että jokaisella ihmisellä on linea negra – olipa hän raskaana tai ei. Vartalon keskilinjalla oleva jännesauma, linea alba, jakaa vartalon oikeaan ja vasempaan puoleen. Raskausaikana linea negra tummuu ja piirtyy osalla odottajista selvästi näkyviin.

Tyypillisesti linea negra ilmestyy raskauden toisen kolmanneksen aikana, osalla odottajista noin raskausviikon 23 aikoihin.

Jos ihoon ilmaantuu odotusajan edetessä lisäksi kutisevia raskausarpia, voi esimerkiksi lanoliini helpottaa ikäviä tuntemuksia.


Mistä tumma viiva raskausvatsassa johtuu?

Raskaus saa aikaan suuria muutoksia hormonitoiminnassa ja raskaushormonit saavat linea negran usein tummumaan. Itse asiassa raskaus vaikuttaa yleisesti ottaen ihon pigmenttiin, ja moni voi huomata esimerkiksi kasvojensa ihon olevan tavallista tummempi odotusaikana. Mitä tummempi iho odottajalla on, sitä todennäköisemmin myös linea negra ilmestyy.

Evoluutiolla saattaa myös olla vaikutusta. Joukko asiantuntijoita on pohtinut, että tumma viiva vatsassa saattaisi myös auttaa vastasyntynyttä vauvaa löytämään paremmin äidin rinnalle. Syntymän aikaan vauva ei vielä näe kovin pitkälle.

Voiko viivan ilmaantumista ennaltaehkäistä?

Odottajien kannattaa suojata huolellisesti ihonsa auringolta vaatetuksen avulla ja käyttää aurinkorasvaa niihin ihoalueisiin, joita ei voi suojata vaatteilla. Auringon uv-säteilyltä suojautuminen on luonnollisesti erittäin järkevää siihen yhdistyvien terveysriskien minimoimiseksi, ja samalla se voi pienentää linea negran ilmestymisen todennäköisyyttä.

Katoaako tumma viiva myöhemmin?

Tavallisesti linea negra haalistuu hiljalleen muutamassa kuukaudessa vauvan syntymän jälkeen. Pigmenttiviiva on kuitenkin itsessään kaunis muistutus siitä, miten uskomattomiin asioihin naisen vartalo pystyy luodessaan uutta elämää.

Vanhan kansan uskomus: Linea negrasta voi arvailla vauvan sukupuolta

Osa odottajista arvuuttelee vauvan sukupuolta nub-teorian avulla, mutta vanhan kansan uskomuksen mukaan myös linea negra voisi antaa osviittaa asiasta. Jos tumma viiva on näkyvillä napaan asti, on vauva uskomuksen mukaan tyttö. Jos linea negra näkyy myös navan yläpuolella, kasvaisi vatsassa poika. Uskomukseen on hyvä suhtautua leikkimielellä ja sen paikkansapitävyydestä ei luonnollisesti ole tieteellistä näyttöä.


Lähteet: What to Expect

Seuraa Mutsimediaa myös Facebookissa ja Instagramissa!

Teksti: Senni Loikala, kuva: Shutterstock