Minkä ikäisenä lapsi tarvitsee harrastuksen?
Vauvauinti, värikylpy, vauvamuskari, vauvatanssi, vauvajumppa, vauvajooga… Vaihtoehtoja harrastuksista riittää jo muutaman kuukauden ikäiselle. Mutta minkä ikäinen lapsi oikeasti tarvitsee harrastuksia? Mikä on liikaa?
Harrastukset tuovat arkeen tekemistä, oppimisen iloa, sosiaalisia kontakteja sekä lisäävät lapsen itsetuntemusta ja kehon hallintaa. Niistä siis kiistämättä on hyötyä. Yleensä suurin osa varsinaisista lapsen omista harrastuksista alkaa kolmen ikävuoden tienoilla.
Harrastuksia pohtiessa pienen lapsen kohdalla kannattaa eniten miettiä kokonaisuutta. Onko perheellä resursseja kuskata mahdollisesti montakin lasta päivittäin eri harrastuksiin? Olisiko tärkeämpää viettää aikaa koko perheen kesken kotosalla? Onko lapsella halua tai tarvetta harrastaa?
Tilanteeseen vaikuttaa suuresti se, miten paljon lapsen kanssa touhutaan päivässä erilaisia asioita ja miten paljon lapsi saa virikkeitä uusien taitojen oppimiseen. Kotihoidossa oleva leikki-ikäinen voi kaivata huomattavasti enemmän aktiviteettejä, kuin päivänsä päiväkodissa kuluttava lapsi. Voidaankin yleistää, että pieni, 2–3-vuotias päiväkotilainen ei tarvitse harrastuksia, mutta jos niitä on, ne olisi hyvä olla perheen yhteistä aikaa, jolloin lapsi saa harrastaa yhdessä vanhemman kanssa.
Sopiva harrastusten määrä riippuu paljon lapsesta ja perheestä. Joskus voi olla vaikeaa mahduttaa kaikki toiveet samaan viikkoaikatauluun, joten karsintaa voi joutua tekemään reippaastikin. Toisaalta, huolta ei tosin tarvitse kantaa, vaikkei lapsen mielestä kiinnostavaa harrastusta löytyisi ollenkaan, jos muut asiat kiinnostavat niiden sijaan. Myös ilman ohjattua ryhmää voi harrastaa, muun muassa lukeminen, piirtäminen ja pihapelit ovat hyviä, kehittäviä ja edullisia vaihtoehtoja.
Lähteekö into lapsesta vai onko harrastus aikuista varten?
Harrastamisen pitäisi aina lähteä lapsen omasta kiinnostuksesta ja siitä, että tekeminen tuottaa hänelle iloa. Aikuisen on siis hyvä pitää mielessä, ettei siirrä omia toteutumatta jääneitä ammattilaistoiveitaan minime-hengessä lapseen, vaan antaa hänelle vapauden valita itse, perheen resurssien mukaisesti, mieluisat lajit.
Toisaalta, vauvan tai pienen lapsen kanssa toinen vanhemmista on usein kotona, jolloin vauva-ajan harrastuksiin liittyy usein myös vanhemman tarve tavata muita aikuisia. Vauva itsessään ei tarvitse kuin turvallisen ympäristön kasvaa, mutta vanhempi voi kaivata muita aikuiskontakteja samassa elämäntilanteessa olevista vanhemmista. Tämäkin on täysin ok, kunhan tekeminen pysyy mielekkäänä myös lapselle.
Noin 4–5-vuotias lapsi alkaa harjoitella enemmän sosiaalisia taitojaan ja tällöin on hyvä tarjota mahdollisuus oppia ryhmässä toimimista. Varhaiskasvatus luo luonnollisesti tälle loistavan mahdollisuuden, mutta ryhmäytyminen voi tulla myös harrastuksen kautta.
Kouluikäisenä lapsella alkaa olla valmiuksia tavoitteellisempaan tekemiseen. Tässäkin vaiheessa kannattaa muistaa kohtuus ja rauhassa uusien taitojen opettelu, jottei tule yhtäkkiä liikaa kerralla.
Lapsi haluaa lopettaa harrastuksen?
Kun harrastus on valittu, usein muutama viikko, kuukausikin, sujuu hyvin, mutta yhtäkkiä voi tulla täysi stoppi. Lapsi ei halua lähteä harrastukseen, se on tylsää, kurjaa ja kaikkea muuta, mielekkäämpää tekemistä löytyisi vaikka millä mitalla. Kannattaa tällöin pitää mielessä, kenen takia lapsi harrastaa.
Lasta ei kannata pakottaa harrastukseen, mutta aikuisen on oltava hereillä, onko kyseessä hetkellinen kyllästyminen vai todellinen lopettamishalu. Istu rauhassa alas ja keskustele lapsen kanssa.
Harrastusten tarkoitus on tuoda iloa ja mahdollisuuksia elämään, ei aiheuttaa lisästressiä lapselle tai aikuiselle. Vaali siis lapsen luontaista intoa uusia taitoja kohtaan ja anna hänen rauhassa oppia ja kokeilla monenlaisia taitoja.
Lähteet: mll.fi, mll.fi, helsinginuutiset.fi, is.fi, ts.fi
Teksti: Anni Virtanen
