Artikkelin kuva
lapsen kanssa

Lastenhuoneen sisustus – 8 kuuminta trendiä maalatuista liitutauluista roskalavalöytöihin

Lastenhuoneen sisustus tuo parhaimmillaan iloisen ja inspiroituneen olon koko perheelle. Viihtyisässä ja toimivassa tilassa on mukavaa heittäytyä leikin lumoon, mutta myös rauhoittua kirjoja lukemaan, päiväunille tai vaikkapa unelmoimaan hetkeksi.

Mutta millainen lastenhuone innostaa perheen pienimpiä? Entä millaiset sisustusvalinnat ovat pinnalla juuri nyt? Mutsimedia haastatteli Kevätmessuilla sisustussuunnittelija ja trendiasiantuntija Malla Tapiota, joka suunnitteli messuille ajanmukaisen kaupunkikodin ja kokemuksellisen ja inspiroivan lastenhuoneen.

Ideoita lastenhuoneen sisustamiseen

Kokosimme alle, millaisia näkemyksiä ja vinkkejä saimme ammattilaiselta lastenhuoneen sisustukseen.


1. Kestävät ja hyvinvointia tukevat materiaalit

Jos lastenhuoneen materiaalivalintoihin on mahdollista vaikuttaa, kannattaa suosia kestäviä ja helppohoitoisia vaihtoehtoja. Malla Tapion suunnittelemaan lastenhuoneeseen valikoitui laadukas 5G-lukkoponttilattia.

– Lapset voivat vapaasti temmeltää ja ei ole huolta siitä, että esimerkiksi legopalikoiden iskuista jäisi jälkiä lattiaan. Ja vaikka mehulasi kaatuisi, ei lattiaan ilmesty läikkiä lukkopontin ansiosta.

Monessa perheessä lastenhuoneen seinät maalataan ja maalivalinnoissa voi kiinnittää huomiota myös tuotteen hyvinvointia tukeviin vaikutuksiin.

– Valitsimme tähän lastenhuoneeseen sisäilmaa puhdistavat maalit, Malla Tapio kertoi.

Sisustussuunnittelija Malla Tapion suunnittelema lastenhuone, joka oli esillä osana Kevätmessujen Trendikotia. Kuva: Senni Loikala

On hyvä muistaa, että samettipintaisella maalilla maalattuun seinään sormenjäljet voivat jäädä näkyviin ja siksi tällaisia maaleja voi olla hyvä välttää lastenhuoneessa.

2. Yksityiskohtia omasta tai isovanhempien lapsuudesta

Onko sinulla tallella jokin oman lapsuutesi suosikkileluista? Vai oletko kenties säästänyt tauluja tai julisteita, jotka olivat huoneessasi lapsena? Osalla voi olla jopa jokin isovanhempien lapsuudesta peräisin oleva lelu tai muu sisustusaarre, joka voisi vahvistaa perinteiden merkitystä lastenhuoneen sisustuksessa.

– Näemme tänä päivänä sen, että varsinkin nuoret vanhemmat haluavat että heidän omasta lapsuudestaan, tai jopa isovanhempien lapsuudesta, nostetaan jotakin näkyville sisustukseen.

Malla Tapion suunnittelemassa lastenhuoneessa esillä olikin esimerkiksi Nakke Nakuttaja -sarjakuvia 80-luvulta.


3. Rohkeasti värikäs

Lastenhuoneen sisustuksessa voi hyödyntää näkyvästi värejä, vaikka kodin muissa tiloissa värejä käytettäisiin hillitymmin.

– Skandinaavinen sisustus on vienyt meitä siihen, että myös lastenhuoneissa on usein mustavalkoista ja näkyvillä on ehkä vain hieman vaaleanpunaista, keltaista ja vihreää.

– Väreillä on suuri merkitys, sillä ne tuovat iloa monille ja varsinkin lapsille. Jos lapsi saa itse valita väripaletista, millä hän haluaa värittää, harvemmin valinta on musta.

Värit saavat aikaan erilaisia mielleyhtymiä ja herättävät tunteita. Värivalintojen voimasta sisustussuunnittelija Malla Tapio nosti esille suosiossa olevan vihreän, sillä moni kokee sen rauhoittavaksi väriksi.

4. Uuden rinnalle vintagea ja kierrätyslöytöjä

– Näemme sisustuksessa vahvasti, että lapsiperheet hakevat nimenomaan kierrätystuotteita ja DIY-projekteja. Kierrätetyllä tavaralla sisustaminen onkin kasvava trendi tänä päivänä.

Kevätmessuilla esillä olleeseen lastenhuoneeseen olivat päässeet uusien kalusteiden ja sisustustuotteiden lisäksi esimerkiksi vintage-lipasto, vanha helmitaulu ja Kierrätyskeskuksesta löytynyt silmäpuoli nalle.

– Ystäväni oli muuton yhteydessä heittämässä myös vanhat puiset lastentuolit roskalavalle, mutta pelastin ne tänne ja maalasimme ne vain uudelleen. Lapsiperheessä tuunaamalla saakin kivalta näyttäviä sisustusratkaisuja aikaan myös pienellä budjetilla.

Katosvuoteessa oleva vanha nalle on hankittu kierrätettynä. Kuva: Senni Loikala

Kuva: Senni Loikala

5. Omaa rauhaa

Lastenhuoneen sisustusta suunnitellessa voi huomioida, että myös lapset kaipaavat säännöllisesti omaa tilaa ja rauhaa. Tämä voi olla erityisen tärkeää perheissä, joissa on useampia lapsia.

Kevätmessujen Trendikodin lastenhuoneessa oli viehättävä katossänky, jonka yläreunassa olevat kankaat saa laskettua alas. Huoneessa oli myös leikkiteltta ja nojatuoli, jonka pehmeässä kengurupussissa lapsen on mukavaa vaikkapa lueskella kirjoja.

Leikkimajan kankaissa on iloinen luontoteema. Kuva: Senni Loikala

Vanhemmat voivat ideoida, millainen ratkaisu lasten oman rauhan saamiseen sopisi juuri omaan perheeseen. Voisiko esimerkiksi pienen vaatehuoneen muuntaa perheen pienimpien taianomaiseksi salasopeksi?


6. Kevyet säilytysratkaisut

Lastenhuoneessa ei ole aina välttämätöntä olla paljon kaappitilaa. Tilaviin ja suloisiin koreihin ja muihin kevyihin säilytysratkaisuihin mahtuu usein paljon leluja. Lisää säilytystilaa on mahdollista saada esimerkiksi sängynaluslaatikolla.

7. Mukavia aktiviteetteja

Kokemuksellisessa lastenhuoneessa on tarjolla sopivasti lapselle mieluisia aktiviteetteja. Esimerkiksi puolapuut, oviaukkoon tai kattoon kiinnitetyt voimistelurenkaat tai vaikkapa leikkiteltasta löytyvä pallomeri voivat olla hittejä lapsiperheessä.

Lastenhuoneen sisustus voi myös tarjota mahdollisuuksia itseilmaisuun. Malla Tapio halusi suunnittelemansa lastenhuoneen seinälle maalatun liitutaulun.

– Tumma osio seinässä on kuin tunneli, johon mennä. Liiduilla on mahdollisuus taiteilla ja lapsi pääsee käyttämään luovuuttaan.

Värit tuovat iloa lastenhuoneen sisustuksessa. Kuva: Senni Loikala

8. Luontoteema pinnalla

Kaupungissa elävillä perheillä ei aina ole paljon monipuolista luontoa ympärillään, mutta raikasta luontotunnelmaa saa helposti tuotua lastenhuoneen sisustukseen. Myös messujen lastenhuoneessa luontoteema näkyi niin tapetin kuin muiden sisustustuotteiden kuvioinneissa.

On hyvä muistaa, että lastenhuoneen sisustus rakentuu aina jokaisen perheen yksilöllisten toiveiden ja tarpeiden mukaisesti. Erilaisia sisustustyylejä ja trendejä voi yhdistellä rohkeasti myös lastenhuoneessa, kannusti Malla Tapio.


Seuraa Mutsimediaa myös Facebookissa ja Instagramissa!

Teksti ja kuvat: Senni Loikala