Artikkelin kuva
lapsen kanssa

Lapset pienellä ikäerolla – äiti: “Koen olevani onnekas”

Elämäni on nykyisin yhtä vilskettä. Perheeseeni kuuluu meidän vanhempien lisäksi nyt 6- ja 5-vuotiaat lapset. Lastemme ikäero on siis puolitoista vuotta. Halusin kertoa oman kokemukseni juuri meidän tilanteesta, sillä törmään tasaiseen tahtiin erinäisissä foorumeissa kyselyihin siitä, mikä olisi hyvä ikäero lapsille.

Ensinnäkin, jotta vältytään väärinymmärryksiltä, haluan todeta, ettei lasten ikäeroa voi valita. Lapsia tulee, kun on tullakseen, minkä me varmasti kaikki tiedämekin. Ymmärrän kuitenkin hyvin vanhempien, tai vanhemmiksi haluavien, pohdinnat tulevaisuudesta ja siitä, millaisella ikäerolla elämä lapsiperheenä olisi helpompaa tai mukavampaa. Mielessä pyörivät kaikenlaiset 5-vuotissuunnitelmat ja mindmapit täydellisestä arjesta. Valitettavasti totuus kuitenkin lienee se, ettei mikään ikäero ole täydellinen, vaan jokaisessa elämäntilanteessa on omat haasteensa.

Kokemuksia lasten pienestä ikäerosta

Koen olevani onnekas, että saimme lapsemme suhteellisen pienellä ikäerolla. Lapseni leikkivät paljon yhdessä ja ovat seurana toinen toisilleen. He syövät samaa ruokaa, tykkäävät samoista jutuista, unirytmit ovat samat. Tässä ikäerossa, leikki-ikäisten lasten kanssa, on ihan erityisen paljon hyvää.

Lähivuosina sisaruksilla alkaa koulu ja he ovat peräkkäisillä luokilla, minkä uskon olevan hyvä juttu. Tukea ja turvaa, ymmärrystä ja läheistä ystävyyttä, sitä he toisilleen tuovat niin nyt kuin toivottavasti myös tulevaisuudessa.

Tilanne on perheessäni lasten ikäeron kannalta aivan mahtava. Äitinä en voi kuin toivoa, että lasteni tämänhetkinen ”paras ystävä” -vaihe kantaisi hedelmää läpi elämän. Aina ei kuitenkaan ole ollut näin. Lasten ollessa pienempiä, elämä oli jokseenkin, sanotaanko, rankempaa.


Kun esikoisemme oli vauva, toivoimme aviomieheni kanssa, että saisimme toisen lapsen pian. Kun toiveemme toteutui, se oli hurjan pelottavaa. Aloin pohtimaan omaa jaksamistani, perheemme tilannetta ja lapsista huolehtimista. Uuvuttavaa. Kun kannoin sylissäni kasvavan vatsani kanssa vielä kävelytaidotonta esikoistamme, mietin tulevaa elämäämme ja sitä, millaista on, kun perheessä on kaksi alle kaksivuotiasta.

Monilapsisen perheen ikävin puoli tuli esiin heti kättelyssä. Ollessani mieheni kanssa synnytyslaitoksella riemuitsemassa uudesta pienestä perheenjäsenestämme, ikävöin samalla hurjan paljon isovanhempien hoidossa olevaa isosisarusta. Riittämättömyyden tunne oli vahvasti läsnä siitä päivästä lähtien.

Tämän jälkeen arkemme on onneksi helpottunut ja tasapainottunut. Vauvavuoden riittämättömyyden tunteen kanssa tasapainoilu on muuttunut tiiviiksi, yhteiseksi perhe-elämäksi. Kuten jo mainitsin, lapsemme ovat parhaita ystävyksiä keskenään. Mukaan toki mahtuu silti haasteita: runsain mitoin kinastelua sekä kaikenlaista muuta vilinää ja vilskettä. Mutta sellaista se kai on, lapsiperhearki, olipa lasten ikäero mikä tahansa. Ihanaa ja uuvuttavaa, yhtä aikaa.

Siksi koen, että neuvot ikäeropohdiskeluihin ja -suunnitteluihin ovat melko turhia. Muiden kokemukset voivat tuoda asioihin kaivattua perspektiiviä, mutta jokaisen perheen tilanne on erilainen ja jokainen perhe varmasti löytää oman tapansa hoitaa eteen tulevat haasteet. Vinkkini onkin kliseinen ”keskity nauttimaan hetkestä”. Säästä tarkat suunnitelmat sellaiseen asiaan, johon vaikuttaminen todella on mahdollista.

Seuraa Mutsimediaa myös Facebookissa ja Instagramissa!

Teksti ja kuva: Anni Virtanen