Artikkelin kuva
lapsen kanssa

Labradorinnoutaja lapsiperheen lemmikkinä: “Aiheuttaa suuria tunteita”

Perheemme kasvoi kertarysäyksellä lähemmäs viisi vuotta sitten. Olimme juuri avopuolisoni kanssa saaneet labradorinnoutajan urospennun Hempan, kun aloin odottamaan esikoistamme. Ikäeroa kaksikolla on kymmenen kuukautta.

Ihanteellista olisi ollut, että Hemppa olisi ollut vähän vanhempi ja henkisesti kypsempi ennen vauvan tuloa taloon. Raskaus sai kuitenkin alkunsa nopeammin kuin osasimme odottaa, joten elämä yllätti iloisesti.

Miksi juuri labradorinnoutaja?

Valitsimme lemmikiksi labradorinnoutajan, sillä rotuun yhdistetään ystävällinen ja lapsirakas luonne. Labbis on myös suhteellisen perusterve rotu, vaikka joitain yleisiä terveysongelmia on. Toivoimme saavamme perhekoiran, jonka kanssa voisi puuhailla ja lenkkeillä paljon.

Hemppa on aivan mahtava tapaus: energinen, sydämellinen ja hieman hömelö. Olemme naureskelleet hyväntahtoisesti sille, että pentueesta valittiin sopivimmat labradorinnoutajat opaskoiriksi ja emme ihmettele, ettei Hemppa päässyt jatkoon. Tyyppi on kuitenkin täydellinen meille ja tuo jo pelkällä olemuksellaan hymyn huulille.

Hemppa kymmenen kuukauden ja lapsemme parin viikon iässä.

Välillä Hemppa aiheuttaa suuria tunteita toiseen suuntaan. Korvat ovat toisinaan vain koristeina ja lenkillä muiden koirien ohittamisessa on yhä haasteita. Ilman nastakenkiä en lähde talvella lenkille, sillä innostuneella labradorinnoutajalla on paljon voimaa.

Hemppa on ensimmäinen yhteinen lemmikkimme, ja emme ehkä ole antaneet kaikilta osin aivan oppikirjan mukaista koulutusta. Jos ikinä ottaisimme toisen koiran, tekisimme muutamia asioita toisin alusta lähtien. Tästä huolimatta Hemppa on tärkeä osa perhettämme ja sulattaa sydämemme joka päivä.

Labradorinnoutaja ja lapset

On ihanaa seurata, millainen suhde lapsellemme ja Hempalle on muodostunut. Koira on nelivuotiaallemme erittäin rakas ja myös Hemppa saa aina ennen nukkumaanmenoa yöhalit ja -pusut.

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen kertookin Onnellinen lapsi -kirjassaan (WSOY 2020), että koirat ja kissat ovat lapsen kiintymyskohteita. Lemmikit täyttävät monenlaisia tunne-elämän tarpeita ja koiraa voi katsella, kosketella, pitää sylissä ja helliä. Ja käytetäänhän koiria esimerkiksi myös kasvatus- ja kuntoutustyössä kouluissa.

Taaperoaikana täytyi tietysti olla tarkkana, ettei lapsi mene ratsastamaan koiralla, vedä hännästä tai muuta vastaavaa. On kuitenkin mahtavaa huomata, miten taitavasti lapsemme on oppinut kokemuksen myötä käsittelemään koiria.

Hempan näkökulmasta iloinen asia varmasti on, että myös lapselta saa paljon huomiota ja lapsi haluaa leikkiä sen kanssa.

Labradorinnoutajia kolmessa värissä. Kuva: Shutterstock.

Koiran suolitukos vei leikkaukseen

Labradorinnoutajat ovat persoja ruoalle ja kerryttävät helposti ylipainoa. Hemppa on pysynyt normaalimitoissa, mutta aiemmin ongelmana olivat satunnaiset tuhotyöt kotona. Nykyisin tuhoamisvimma on onneksi laantunut.


Olen pistänyt merkille Facebookin suositusta Labradorinnoutaja-ryhmästä, että myös monissa muissa perheissä labradorinnoutaja on iskenyt hampaansa kiellettyihin asioihin yksin ollessaan.

Olisikin niin (vaikka kivaa sekään ei ole), että labradorinnoutaja tyytyisi pelkästään järsimään tai tuhoamaan – mutta valitettavasti se ei ymmärrä, mitä voi niellä ja mitä ei. Meillä tilanne meni kerran niin painajaismaiseksi, että Hemppa joutui vakavan suolitukoksen vuoksi leikkauspöydälle.

Olimme unohtaneet eteisen lattialle lapsen sormikkaat, jotka labradorinnoutajamme oli syönyt yksin ollessaan. Lenkillä ihmettelin, kun Hemppa mutusteli paljon ruohoa. Hiljalleen koiramme muuttui apaattiseksi, vetäytyi omiin oloihinsa eikä syönyt.

Veimme Hempan nopeasti eläinlääkärille, jossa saimme tietää suolitukoksesta. Se oli lopulta poistettava leikkauksella. Eläinlääkäri oli toiveikas selviytymisestä, sillä Hemppa oli nuori ja terve. Onneksi hän oli oikeassa, ja Hemppa toipui leikkauksesta entiselleen.

Puhelimeni tuorein kuva Hempasta.

Sittemmin olemme huolehtineet erityisen tarkasti, ettei lattialle vahingossakaan unohdu sukkia, sormikkaita tai vastaavaa. Tämä on välillä aiheuttanut stressiä, sillä lapsiperheessä lattialle voisi jäädä helposti yhtä sun toista.

Tapahtuneen jälkeen olemme olleet entistä kiitollisempia siitä, miten paljon iloa labradorinnoutajamme tuokaan elämäämme.

Seuraa Mutsimediaa myös Facebookissa ja Instagramissa!

Teksti: Senni Loikala, kuvat: Senni Loikala ja Shutterstock