Artikkelin kuva
lapsen kanssa

Kutitatko lasta leikilläsi? Muista nämä tärkeät asiat

Nauru raikaa, kun pientä lasta kutitetaan. Parhaimmillaan vanhemman ja lapsen kutitushetki on molemmista hauskaa leikkiä ja voi syventää heidän suhdettaan. Muutama tärkeä asia on kuitenkin hyvä pitää mielessä.

Anna lapsen päättää, saatko kutittaa

Vanhemman tulee varmistua, että lapsella säilyy päätäntävalta omaan kehoonsa myös kutitusleikin aikana. Kun lapsi pyytää lopettamaan, on tätä noudatettava saman tien. Lasta ei tule kutittaa väkisin.

Aina pienet lapset eivät osaa sanoa ääneen, vaikka kutittaminen ei tuntuisi enää mukavalta. Vanhemman tuleekin tarkkailla lapsensa elekieltä ja muuta sanatonta viestintää ja lopettaa kutittaminen heti, kun se ei ole mieluisaa molemmista.


Keskustelkaa koskettamisen säännöistä

Lapselle on hyvä selventää, että kutittamiseen on aina oltava jokaisen leikissä olevan osapuolen suostumus. Ilman lupaa ei voi kutittaa esimerkiksi muita lapsia tai aikuisia eikä myöskään sinua.

Tämä onkin hyvä tilaisuus jutella lapsen kanssa koskettamisen säännöistä ja turvataidoista. Niiden avulla lapsi oppii suojaamaan itseään ja kehoaan.

Löydä uusia tapoja leikkiä

Jos kutittaminen tuntuu lapsesta epämukavalta, vietä laatuaikaa lapsen kanssa toisenlaisten leikkien parissa.

Myös läheisyys on tärkeää, kunhan se tuntuu molemmista mukavalta. Pitäisikö lapsi esimerkiksi siitä, jos piirtäisit sormella hänen selkäänsä kuvia? Vai ilahtuisiko lapsi, jos lausuisitte ”Harakka huttua keittää” -lorun ja tekisitte samalla kainalon kutitukseen huipentuvat liikkeet Leikkipankin ohjeiden mukaan? Jokainen perhe löytää omat tapansa jakaa läheisyyttä ja nauttia yhteisestä ajasta.


Lähde: Parents

Seuraa Mutsimediaa myös Facebookissa ja Instagramissa!

Teksti: Senni Loikala, kuva: Shutterstock