Kolumni: Haluan oppia äidillisyyttä myös itseäni kohtaan
Jos kuusivuotias lapsemme haluaisi ajaa pyörällä ilman kypärää tai jättää päivällisen väliin kiireen takia, olisin ehdoton kannassani. Ilman kypärää ajaminen on pahimmillaan hengenvaarallista, ja ateriarytmistä pidetään kiinni hyvinvoinnin ja jaksamisen vuoksi.
Samoin puuttuisin tilanteeseen heti, jos hän ei haluaisi suojautua auringon uv-säteilyltä tai vitamiinit jäisivät ottamatta. Huolestuisin myös, jos hän syyllistäisi ankarasti itseään inhimillisistä erehdyksistä tai mokista. Jokainen tekee virheitä, niistä on hyvä ottaa opikseen ja sitten elämää voi jatkaa takertumatta ikäviin asioihin, haluaisin lapseni tuolloin ymmärtävän.
Miksi sitten olen sallinut itselleni, että minä – aikuinen ihminen – olen voinut toimia jokaisella edellä esitetyllä tavalla viime aikoina? Olen pyöräillyt ilman kypärää johtuen siitä, että olen unohtanut sen kotiin enkä ole syystä tai toisesta palanut sitä hakemaan.
Jätin vastikään päivällisen syömättä, koska töiden jälkeen minun täytyi hoidella välttämättömiä asioita ennen harrastukseeni menoa. Ruokailu sai jäädä minuuttiaikatauluni takia, vaikka energiaa olisi pitänyt löytyä vielä urheiluun.
Kun tehtävää on vauhdikkaassa arjessa paljon, unohdan välillä esimerkiksi ottaa vitamiinini enkä välttämättä ole laittanut itselleni aurinkorasvaa jokaisena kesäpäivänä – vaikka lastemme turvallisuudesta, terveydestä ja hyvinvoinnista pyrin aina huolehtimaan erityisen tarkasti.
Ajatukset voivat joskus hakeutua negatiivisen äärelle, ja oma riittämättömyys jää kaihertamaan. Miksi päiväkodin perustietolomakkeen palauttaminen ajoissa on minulle aina niin vaikeaa? Ja miksi en ole vieläkään saanut hankittua uusia vaihtopäitä lapsen sähköhammasharjaan? Mitä muuta tärkeää olen mahtanut unohtaa?
Vanhemman tehtävänä on huolehtia, että lapsi hiljalleen oppii toimimaan oman turvallisuutensa, terveytensä ja jaksamisensa huomioiden. Siihen hän luonnollisesti tarvitsee aikuisen tukea vielä pitkään. Miten uskottavasti voin opettaa näitä elämässä tarvittavia taitoja lapsilleni, jos en edes itse aina kykene niihin? Toki haluan heidän ymmärtävän myös, että jokainen meistä on epätäydellinen ja äitikin voi joskus tehdä vääriä valintoja.
Jokainen vanhempi varmasti haluaa lapsensa parasta. Me vanhemmat olemme vastuussa kuitenkin myös itsestämme. Minulla on etuoikeus olla äiti rakkaille ja upeille lapsillemme, mutta haluan oppia äidillisyyttä myös itseäni kohtaan. Itsensä unohtaminen voi olla kohtalokasta, ja stressillä ja liiallisella kuormituksella voi yleisesti ottaen olla pitkään jatkuessaan vakavia seurauksia terveydelle ja hyvinvoinnille.
Jatkossa pyrin kuuntelemaan omia toiveitani ja tarpeitani entistä tarkemmin ja muistutan säännöllisesti itselleni, ettei huolenpito itseäni kohtaan saa jäädä arjen velvollisuuksien ja kiireiden jalkoihin.
Seuraa Mutsimediaa myös Facebookissa ja Instagramissa!
Teksti: Senni Loikala, kuva: Shutterstock
