Kertooko lapsesi pieruvitsejä ja höpöttää pimpistä ja pippelistä? Lastenpsykiatri neuvoo, miten kannattaa vastata
Kakka, kakkaa! Pimppi pippeli, kakka pieru! Näitä sanoja monet lapset toistavat hilpeinä kerta toisensa perään. On tavallista, että lapsi on voimakkaan kiinnostunut sukuelimistä ja suolen toiminnasta, ja pieruvitsit saavat nauramaan vedet silmissä.
Monia vanhempia voi mietityttää, miten lasten pieru- ja kakkavitseihin kannattaisi suhtautua esimerkiksi ruokapöydässä.
– Lapselle voi kertoa, että pieru ja kakka ovat hienoja ja tärkeitä asioita. Häneltä voi kysyä, mitä hän tahtoo niistä kertoa, sanoo lastenpsykiatri ja Väestöliiton asiantuntijalääkäri Raisa Cacciatore puhelimitse.
– Jos lapsella ei ole niistä enempää asiaa, vanhempi voi sanoa, että nyt syödään ja palataan aiheeseen ruoan jälkeen. Myöhemmin lapsi ja vanhempi voivat jatkaa keskustelua ja lukea yhdessä lastenkirjoja, jotka käsittelevät kehoa, sen toimintoja ja eritteitä.
– On tärkeää, ettei näistä asioista vaiettaisi eikä lapsen kehokiinnostusta kielletä, painottaa Cacciatore.
Auta lasta suhtautumaan luontevasti kehoonsa
Osa vanhemmista suhtautuu lempeästi lapsen kiinnostukseen sukuelimiä ja suolen toimintaa kohtaan. Jotkut puolestaan viestittävät lapselle, että puheet pimpistä, pippelistä, kakasta ja pissasta ovat sallittuja vain vessakäyntien yhteydessä.
– Lapset testaavat, miten nämä sanat vaikuttavat aikuiseen. Jos aikuinen hämmentyy tai hermostuu ja lapsi havaitsee sen, saattaa se jopa lisätä näiden sanojen lällättämistä, lastenpsykiatri kertoo.
Väestöliiton kehotunnekasvatushankkeista on käynyt ilmi, että lapset suhtautuvat päiväkodeissa luontevasti kaikkiin kehonosiin ja -toimintoihin, jos niistä keskusteleminen on hyväksyttävää hoitopäivien aikana.
– Ilmapiiri päiväkodeissa muuttui vapautuneeksi tässä asiassa, eivätkä lapset enää hokeneet sukuelimiin ja eritteisiin liittyviä sanoja, lastenpsykiatri summaa hankkeista saatuja tuloksia.
Lasten pieruvitsit ovat usein tapa hakea huomiota
Raisa Cacciatoren mukaan moni lapsi kaipaa aikuisen huomiota, kun keskustelunaloitukset liittyvät esimerkiksi pimppiin, pippeliin tai eritteisiin.
– Aikuiset voivat olla kiireisiä, lapsi ei halua syödä jotain ruokaa tai hän haluaa huomiota muusta syystä, ja silloin lapsi voi alkaa hokemaan näitä sanoja. Aikuisen tuomio voi tuntua lapsesta paremmalta vaihtoehdolta kuin ei huomiota lainkaan.
Lastenpsykiatri kannustaa vanhempia ilmaisemaan jälkikasvulleen, että kaikista kehonosista ja -toiminnoista on hyväksyttävää keskustella. Myös niissä tilanteissa, kun lapsi kertoo kakka- tai pieruvitsejä vaikkapa yhteisellä aterialla tai kassajonossa.
– Neutraali suhtautuminen olisi ihanteellisin, ei paheksuta lapsen puheita. Pimppi ja pippeli ovat kehonosia siinä missä kainalo ja korvakin. Jos lapsella on tarve höpöttää niistä, sitten höpötetään. Tapakasvatusta voi antaa ilman häpeääkin.
Avointa keskustelua voi harjoitella
Osa vanhemmista voi kokea vaikeaksi keskustella sukupuolielimiin ja vatsan toimintaan liittyvistä aiheista. Ne ovat ehkä olleet tabuja heidän omassa lapsuudessaan.
Lastenpsykiatri Raisa Cacciatore rohkaisee näitä vanhempia pohtimaan tunteitaan, hankkimaan tietoa kehotunnekasvatuksesta ja hiljalleen harjoittelemaan avointa keskustelua kaikista kehonosista ja -toiminnoista.
– On tärkeää uskaltaa kertoa lapselle, mistä pissa ja kakka tulevat ja että kaikki käyvät vessassa asioillaan. Lapsen on hyvä tietää, että nämä ovat erittäin hienoja, terveitä ja tarpeellisia asioita.
– Lapselle voi kertoa, että kakka on ollut ensin ruokaa, siitä on otettu kaikki kehon tarvitsemat ainekset pois ja ulostamisen jälkeen se menee pytyn kautta roskiin.
Jos näihin kehonosiin ja -toimintoihin liittyvistä aiheista vaietaan perheissä ja lapsi yhdistää niistä keskustelemiseen häpeää, voi tällä Raisa Cacciatoren mukaan olla pahimmillaan vakavia seurauksia.
– Ei kannattaisi siirtää seuraavalle sukupolvelle puhumattomuuden, häpeilyn ja salailun kulttuuria, jo pelkästään lapsen turvallisuuden takia.
– Muuten on todennäköistä, ettei lapsi tai nuori myöhemmin kerro aikuiselle, jos hän joutuu seksuaalisen häirinnän tai hyväksikäytön uhriksi.
Puhu kauniisti lapsen kehosta
Lastenpsykiatri muistuttaa, että kehollisuus ja kehon toiminnot ovat keskeisessä roolissa lapsen kehityksessä. Jo 1-2-vuotiaat lapset voivat olla erittäin kiinnostuneita vartalostaan, ja näihin aikoihin monet myös harjoittelevat pottailua.
– On syytä kiinnittää huomiota, miten jo aivan pienen lapsen kehosta puhutaan ja miten siihen suhtaudutaan. Nämä asiat ovat yhteydessä lapsen kehoitsetunnon ja kehonkuvan kehittymiseen.
Lapsen kehoa ei tule koskaan arvostella, muistuttaa Raisa Cacciatore. Sen sijaan lapselle tulee ilmaista, että hänen kehonsa on hyvä ja arvokas sellaisenaan.
– Esimerkiksi lapsen painosta tai niin sanotuista vessasanoista huomauttaminen, nipistäminen, läpsiminen, luunapit ja tukkapöllyt saavat aikaan sen, että lapsi kokee kielteiseksi kehonsa.
– Tällöin lapsi on altis ajattelemaan, että hänen keholleen saa tehdä tällaisia asioita. Myöhemmin hän voi sallia samanlaista kohtelua myös muilta.
Kuritusväkivalta on myös tiukasti kielletty. Suomen perustuslain mukaan jokaisella lapsella on oikeus koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. YK:n yleissopimuksen lasten oikeuksien mukaan lasta tulee suojella kaikelta väkivallalta.
Lukuvinkit lapsiperheille
Jos lasten pieruvitsit ja jälkikasvun kiinnostus kaikkiin kehonosiin ja -toimintoihin ovat ajankohtaisia perheessäsi, kannattaa kipaista hakemaan kirjastosta aiheeseen liittyviä kirjoja. Lue ainakin nämä kirjat yhdessä lapsen kanssa:
- Urho ja Onni tutkivat: Ihminen (WSOY)
- Ällökirja - kakat, pierut ja pissat (Otava)
- Onnikujan kaverukset ja suuri PRÖÖT! (Väestöliitto)
- Tutki! Kakkaa (Oppi&Ilo)
- Prinsessa Rämäpää ja vessasanat (Tammi)
Juttua muokattu 7.8.2020 klo 9:35. Lisätty kappale siitä, että kuritusväkivalta on kielletty Suomessa.
Seuraa Mutsimediaa myös Facebookissa ja Instagramissa!
Teksti: Senni Loikala, pääkuva: Fernanda Greppe, Unsplash
